

Kesä-Suomessa kansa viihtyy luonnossa, ja jano iskee itse kullekin jossain vaiheessa. Kysymys kuuluukin, voiko mökkijärven tai patikkareitin puron vettä juoda sellaisenaan.
Vuosittain näitä kysymyksiä esitetään myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL:lle), kertoo THL:n johtava tutkija Ilkka Miettinen. Hänellä on antaa kysymykseen yksinkertainen nyrkkisääntö.
”Avoimen pintaveden laadusta ei voi ikinä olla varma, eli varminta on jättää juomatta.”
Vaikka vesi olisikin loppujen lopuksi juomakelpoista, saattaa sen juominen aiheuttaa vähintään epätietoisen olon, ja jos vesi ei lopulta ollutkaan juotavaksi sopivaa, saattaa edessä olla ikäviä hetkiä huussissa tai puskassa.
Jos haluaa luonnon helmassa pelata varman päälle, kannattaa varautua riittävällä määrällä vesijohto- tai pullovettä. Miettinen korostaa, että pintavesien juomakelpoisuuteen liittyy kuitenkin paljon harmaata aluetta. Pintavedet voivat olla sellaisenaan juomakelpoisia, mutta ilman tutkimuksia täyttä varmuutta ei tietenkään voi saada.
Todennäköisimmin juomakelpoista luonnon pohjavettä on vesi sellaisesta lähteestä, jossa vesi pulppuaa jatkuvasti ja valuu samaa tahtia pois. Tällöin vesi vaihtuu ja pysyy oletettavasti puhtaana, mutta Miettinen huomauttaa, että varma ei voi olla, sillä lähteessä saattaa asustella vaikkapa sammakoita.
”Avoimen pintaveden laadusta voi ikinä olla varma, eli varminta on jättää juomatta.”
Jos löytää mielestään puhtaan oloista ja kirkasta vettä vaikka lähteestä, puron yläjuoksulta tai vaikka järvestä, varmuuden vuoksi vesi kannattaa aina keittää huolella ennen käyttöä. Miettisen mukaan pelkkä lämmitys esimerkiksi kahvi- tai teevedeksi ei riitä, vaan veden pitäisi antaa kiehua vähintään viisi minuuttia.
Sama viiden minuutin keittämissääntö koskee myös tilanteita, jolloin vesijohtovedessä epäillään olevan epäpuhtauksia. Tällöinkään ei riitä pelkkä veden lämmitys vedenkeittimessä.
Samean veden juomista Miettinen kehottaa kuitenkin aina välttämään.
”Ei samea ja pahanmakuinen vesi muutu raikkaaksi, vaikka kuinka keittäisi. Sitä ei kannata ottaa edes perunankeittovedeksi.”
Samean veden käsittely juomakelpoiseksi vaatiikin omanlaistaan vaivannäköä. Esimerkiksi aktiivihiilipuhdistimella on mahdollista poistaa vedestä kiintoaines, minkä jälkeen vettä pitää vielä keittää viisi minuuttia.
Miettinen kuitenkin huomauttaa, että aktiivihiilisuodatin itsessään voi muodostua melkoiseksi bakteeripesäksi, kun sitä käytetään pitkän aikaa ja siihen kertyy likaa ja mikrobeja.
Pintavesien juomakelpoisuuden lisäksi myös kaivoveden laatu aiheuttaa monelle päänvaivaa. Miettinen kehottaakin mökinvuokraajia ja aivan erityisesti mökinostajia selvittämään mökkikaivon tilanteen ennen mökkeilyn aloittamista.
”Sellaisiakin tilanteita tulee meille tietoon, että vasta mökkikauppojen jälkeen ostajalle tulee mieleen selvittää vesiasiat. Pahimmillaan silloin voi käydä ilmi, että kaivovesi on juomakelvotonta.”
Rengaskaivot ovat usein alttiimpia pinta- ja sulamisvesien aiheuttamalle vedenlaadun heikkenemiselle kuin porakaivot.
Miettinen kehottaa vähintäänkin aina keväällä avaamaan kaivonkannen ja katsomaan kaivoon lampun avulla. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos talven aikana kaivon seinämiin on ilmestynyt valumajälkiä.
”Kaivoveden pitää virrata kaivoon alhaalta päin, ei kaivon sivuilta päin.”
Vähintään kerran vuodessa kaivovedestä pitäisi kiikuttaa näyte elintarvikelaboratorioon, jotta veden mikrobiologisesta turvallisuudesta saadaan varmuus.
Mahdollisten suolistoperäisten bakteerien lisäksi kaivovedestä kannattaa Miettisen mukaan tarkistuttaa myös kemialliset epäpuhtaudet, kuten veden arseeni-, fluori- ja nikkelipitoisuus, jotka voivat erityisesti porakaivovedessä nousta korkeisiin lukemiin.