• Näin ihmiset maksavat selkänahastaan maaseudun palvelujen alasajon

    Karoliina Löytty kirjoittaa kolumnissaan pehmeiden arvojen romahduksesta.
    Kyläkoulujen lakkautuksen takia lapset joutuvat istumaan tuntikausia autossa ja eivätkä pysty keskittymään jättimäisissä luokissa. Kuvassa on koululaisia Nurmon Kourassa.
    Kyläkoulujen lakkautuksen takia lapset joutuvat istumaan tuntikausia autossa ja eivätkä pysty keskittymään jättimäisissä luokissa. Kuvassa on koululaisia Nurmon Kourassa. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Yhteiskunta
    23.2.202506:00
    Kolumni
    Karoliina Löytty

    Uskonnolla voidaan katsoa olevan monenlaisia tehtäviä yhteiskunnassa. Se on kautta aikain kaikissa yhteiskunnissa ollut taustavaikuttajana yhteiskunnallisissa päätöksissä.

    Oli kyse sitten ihmisoikeuksista, yhteiskunnan itseymmärryksestä tai sen kansalaisilleen tarjoamista palveluista, taustalla vaikuttavat uskomuksiin tai ideologiaan vaikuttavat arvot.

    Yksi luterilainen tavoite on vuosisatoja ollut tavallisten ihmisten voimauttaminen. Raamattu käännettiin kansan kielelle, virsisävelmistö lainattiin kapakasta ja papit tiputettiin alas hengellisestä säädystään tavallisten ihmisten joukkoon.

    Kirkon piirissä saivat alkunsa myös koululaitos ja vaikkapa kiertävät terveydenhoitajat eli diakonissat. Nämä ja monet muut tehtävät siirtyivät pikkuhiljaa kuntien hoidettaviksi.

    Niistä syntyi hyvinvointipalveluja, jotka saivat alkunsa tavallisten ihmisten tarpeista. Tarvittiin vaikkapa äitiyspakkaus, terveyskeskus, kirjasto tai julkinen liikenne.

    Tahtotila oli kova rakentaa sellainen Suomi, jossa kukaan ei jäisi jalkoihin ja kaikilla olisi hyvä olla. Päätökset heijastelevat sitä arvomaailmaa joka päättäjillä on. Mihin arvomme perustuvat? Mikä on olennaista? Mikä on meille kaikkein tärkeintä?

    Säästöjä voidaan perustella yksinkertaistetuilla laskutoimituksilla. Todellisuudessa ihmiset maksavat selkänahastaan palvelujen alasajon, suuret yksiköt ja säästämisen.

    ”Mitä sydän on täynnä, sitä mitä suu puhuu”, sanoi Jeesus Matteuksen evankeliumissa (Matt 12:34). Sitä voidaan soveltaa myös paikallistason ja yhteiskunnallisiin päätöksiin.

    Päätöksien seurauksista näkyy se, mikä päättäjien sydämellä on. Kun ajetaan alas pieniä kouluja, hoivakoteja ja muita palveluita, ihminen unohtuu.

    Säästöjä voidaan perustella yksinkertaistetuilla laskutoimituksilla. Todellisuudessa ihmiset maksavat selkänahastaan palvelujen alasajon, suuret yksiköt ja säästämisen.

    Ja pahoinvointi saattaa tulla kunnalle vielä paljon kalliimmaksi. Tämä näkyy vaikkapa koulujen luokkakokojen perusteluissa.

    Ensin säästetään ja perustetaan suuria luokkia ja kouluja, sitten ihmetellään miksi lapset voivat huonosti, tarvitsevat erityistä tukea ja opettajien jaksaminen on uupumisen rajoilla.

    Yksi luterilainen tavoite on vuosisatoja ollut tavallisten ihmisten voimauttaminen.

    Täällä meillä kylällä on ihmetelty jo vuoden ajan palvelujen heikkenemistä. Hoivakoteja lakkautetaan, ja vanhukset siirretään ties minne, kauas kotiseuduiltaan; niin kauas että läheisten vierailut muuttuvat kohtuuttoman hankaliksi.

    Koulun lakkautuksen takia lapset joutuvat istumaan tuntikausia autossa ja eivätkä pysty keskittymään jättimäisissä luokissa. Näillä päätöksillä autioitetaan ja kurjistetaan maaseutua, vaikka kuinka juhlapuheissa luvattaisiin muuta.

    Sitä aina vaan ihmettelen, että jos ihmisten hyvinvointi on sydäntä lähellä, miten voi tehdä päätöksiä, joista kärsivät kaikkein haavoittuvimmat.

    Jos ajattelee omaavansa pehmeät arvot ja väittää ajavansa heikompien asemaa, eivätkö teot ja päätökset paljasta, mikä lopulta on näiden päätösten tekijöille ollut tärkeää.

    Jeesus puhuu puusta joka tekee hyvää hedelmää. Minkälaista hedelmää seuraavat päätöksemme tuottavat?

    Lisää aiheesta
    • Kuudesluokkalaiset Emma Puhakka (vas.), Tristan Pursiainen, Wilma Lehtonen ja nelosluokkalainen Alva Lehtonen leikkivät Ilolan koulun pihalla viime viikon torstaina.

      Koulutus | Porvoon kylät taistelivat toisiaan vastaan saadakseen kyläkoulunsa säilymään ‒ nyt ne löivät ensi kertaa voimansa yhteen

    • Pienistä kyläkouluista saattaa nousta monen kylän valttikortti.

      Koti | Kyläkoulu on maallemuutosta haaveileville olennainen asia – ”Pääkaupunkiseudulla on käynnissä raju koulushoppailu”

      Tilaajalle
    • Paikalliset yrittäjät ja koulun entiset oppilaat Tiina Rinne-Lampinen, Jyrki Repo ja Johan Porkkala ottivat näkyvän roolin vastustaessaan Jämsän kaupungin suunnitelmia sulkea Koskenpään koulu.

      Yhteiskunta | Maaseutukoulut säästyivät lakkautuksilta Jämsässä – ”Päätös on suuri helpotus”

    • ”Onneksi maaseudulla naapureista on apua”, sanoo Sirkka Seppänen Enonkoskelta.

      Politiikka | Vanhustenhoidon tilanne huolettaa Enonkoskella asuvaa Sirkka Seppästä: ”Pelkään, saanko apua, kun asun maaseudulla”

    • Lapissa Pelkosenniemen kunnassa sijaitsevan palvelukoti Onnelan ympärivuorokautisia hoivapaikkoja vähennetään. Tilalle tulee yhteisöllisen asumisen paikkoja, joissa asukkaat saavat vähemmän palveluita kuin ympärivuorokautisessa hoidossa.

      Hyvinvointi | Jätetäänkö vanhukset heitteille? Hybridimalli ja perhehoito yleistyvät vanhusten hoivassa

    Artikkelin aiheet
    maaseudun palvelut
    hyvinvointi
    pehmeät arvot
    luterilaisuus
    yhteiskunnalliset päätökset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle