

Kirkosta eroamisen pääasiallinen syy on välttyä kirkollisverolta. Tämä käy ilmi palautteesta, joka on tullut eroakirkosta.fi-sivustolle.
Vähemmän tiedossa oleva asia on, että Kirkkolain (1054/1993) 15 luvun 2 §:n mukaan kirkollisverosta on mahdollista vapautua osittain tai täysin ja pysyä silti kirkon jäsenenä.
Vapautusta anotaan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoneuvostolta tai yhteiseltä kirkkoneuvostolta. Vastaavasti ortodoksisen kirkon jäsen voi anoa vapautusta seurakunnanneuvostolta.
Arkkipiispa Tapio Luoma muistaa omalta kirkkoherran uraltaan muutaman tällaisen tapauksen.
”Nämä ovat erittäin harvinaisia, ja taustalla ovat useimmiten taloudelliset syyt. Ei tahdottaisi erota kirkosta, mutta rahahuolet ovat liian suuret.”
Hän muistuttaa, että kunnallisverosta vapautuminen tarkoittaa myös automaattisesti kirkollisverosta vapautumista.
Kirkollisverosta voi anoa täydellistä tai osittaista vapautusta samoilla perusteilla, joilla valtion ja kunnan viranomaiset voivat myöntää vapautuksen valtion- ja kunnallisveron osalta.
Kirkollisverosta vapautumisen ratkaisee seurakunta, johon kirkon jäsen kuuluu.

Yleisin peruste vapautukseen kirkollisverosta on taloudellinen, eli veronmaksukyvyn heikkeneminen. Tämä voi johtua esimerkiksi työttömyydestä, sairaudesta tai elatusvelvollisuudesta. Vapautuksen perusteena voi olla myös se, että veron perintä olisi jotenkin muutoin kohtuutonta tai sitten kyseessä on jokin erityinen syy.
Käytännössä pienituloisimmat vapautuvat kirkollisverosta joka tapauksessa, sillä alle 20 000 euron tuloilla verokynnys ei vielä laukea.
Luoma sanoo, että loppuvuonna on huomattavissa piikki eroamisessa ja paluuta seuraavan vuoden puolella takaisin seurakuntaan.
Tätä voi selittää se, että vuoden viimeinen päivä nimittäin ratkaisee, mihin kuntaan maksat veroja ja peritäänkö palkasta kirkollisveroa.