
"Olen kyllä eläkkeensaaja, mutta en eläkkeellä. Tämä tuntuu enemmän uudelta vaiheelta kuin lopulta."
Näin sanoo 60-vuotias Jussipekka Markkanen katsellessaan Hattulan Tyrvännössä kasvutunneleita, joiden alla kypsyvät mansikat ja vadelmat. Tunnelit kertovat vuosikymmenten työstä, mutta ensimmäiseksi hän puhuu ihmisistä.
Hän kertoo, miten lapset kasvoivat tilalla työn keskellä.
Vastuu on siirtynyt vähitellen seuraavalle sukupolvelle, ja yritys jatkaa kasvuaan. Markkanen jatkaa edelleen päivittäisessä työssä, vaikka luopuu omistuksestaan kokonaan vuoden 2027 alussa.
"Parasta on nähdä, että lapset haluavat kehittää yritystä omilla ajatuksillaan. Yrityksen ei kuulukaan pysyä samanlaisena kuin minun aikanani."
Markkasen juuret ovat Savossa, Joroisten pienellä maatilalla. Työ kuului pikkupojan arkeen siinä missä koulukin.
"Työnteko oli luonnollinen osa elämää. Siihen sai osallistua."
Kotitilalla oli karjaa, peltoja, kasvihuoneita ja mansikanviljelyä. Isä ajoi lisäksi taksia ja koulukyytejä. Kesät kuluivat toreilla Varkaudessa ja Kuopiossa mansikoita, vihanneksia, perunoita ja kesäkukkia myyden.
"Ymmärsin jo varhain, kuinka paljon työtä tuotteiden eteen tehdään ennen kuin ne päätyvät asiakkaalle."
Samalla syntyi myös käsitys yrittäjyydestä.
"Minusta ei oikeastaan koskaan tullut yrittäjää yhdessä hetkessä. Yrittäjyyteen kasvettiin lapsuudessa."
Kasvit kiinnostivat niin paljon, että lukion jälkeen tie vei läheiseen Muuruveden puutarhurikouluun ja sieltä Lepaan puutarhaopistoon Hattulaan opiskelemaan hortonomiksi. Hämeestä tuli vähitellen uusi kotiseutu.
Valmistumisen jälkeen Markkanen työskenteli lähes kymmenen vuotta puutarha-alan palkkatöissä ja rakensi samalla omaa tilaansa Tyrväntöön. Vuonna 2000 hän ryhtyi päätoimiseksi marjayrittäjäksi.
Savolaispojalle muutto Hämeeseen oli myös kulttuurinen muutos.
"Aluksi hämäläinen tapa toimia tuntui erilaiselta kuin mihin olin tottunut, mutta ajan kanssa siihen kasvoi kiinni. Nykyään voi jo hyvällä huumorilla todeta, että hämäläinen mentaliteetti on tullut varsin tutuksi", Markkanen sanoo.

Savosta hän kertoo tuoneensa mukanaan uteliaisuuden kokeilla uutta. Tilalla on vuosien aikana viljelty mansikan lisäksi muun muassa mesimarjaa, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja vesimelonia.
Yksi kasvi on säilynyt kuitenkin mukana koko ajan: mansikka.
Markkanen halusi pidentää suomalaista satokautta. Ensin ratkaisuja etsittiin harsotuksesta ja erilaisista taimista, myöhemmin kasvutunneleista, joita oli Suomessa tuolloin vasta vähän.
"Olen aina ajatellut, ettei kannata tehdä asioita vasta sitten, kun kaikki muutkin tekevät."
Ennen investointia hän kävi tutustumassa tunneliviljelyyn Isossa-Britanniassa. Myöhemmin opintomatkat ovat vieneet säännöllisesti myös Alankomaihin.

"Pitää katsoa, mitä maailmalla tapahtuu."
Markkasen mukaan uudistuminen kumpuaa ennen kaikkea uteliaisuudesta.
"Pahin vaihtoehto olisi tehdä asioita vuodesta toiseen samalla tavalla."
Yrityksen kasvaessa kasvoi myös perhe. Lapset varttuivat yrittäjähenkisessä ympäristössä samalla tavoin kuin hän itse oli elänyt omassa lapsuudessaan.
"Työnteko oli mahdollisuus osallistua ja oppia."
Silti jälkikasvulle ei asetettu odotuksia yrityksen jatkamisesta.
"He ovat saaneet valita oman tiensä."
Siksi tuntui erityisen merkitykselliseltä, kun nuorin poika Eino halusi mukaan yrityksen kehittämiseen. Vuonna 2021 hänestä tuli yrityksen pääomistaja.
”Luovun omistajuudesta, mutta en työnteosta. Aion tehdä töitä niin kauan kuin pysyn liikkeellä”
Parhaillaan yrityksessä tehdään toista sukupolvenvaihdosta. Tytär Eeva siirtyy omistajaksi vuoden 2027 alusta, jolloin Jussipekka luopuu lopuistakin omistusosuuksistaan. Myös kolmas lapsi Saara osallistuu yrityksen kehittämiseen hallituksen jäsenenä.
Moni yrittäjä pelkää sukupolvenvaihdosta. Markkanen puhuu siitä kiitollisena.
”Luovun omistajuudesta, mutta en työnteosta. Aion tehdä töitä niin kauan kuin pysyn liikkeellä – se pitää sekä pään että kropan kunnossa."
Nykyään isä ja lapset kehittävät yritystä rinnakkain.
"Minä voin siirtää vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta. He taas ovat tuoneet yritykseen uutta näkemystä markkinointiin, talouteen ja liiketoiminnan kehittämiseen."
Yhteistyö vaatii hänen mukaansa ennen kaikkea keskustelua.
"Kaiken A ja O on kommunikaatio. Syömme lähes joka ilta yhdessä ja suunnittelemme tulevaa.”
Lähes kolmen vuosikymmenen aikana marjanviljely on muuttunut paljon. Teknologia kehittyy, satokausi pitenee ja tekoälykin tekee tuloaan. Silti Markkanen uskoo, että ratkaisevin kilpailuetu löytyy ihmisistä.
"Verkostoituminen on yksi tärkeimmistä menestystekijöistä. On turhaa, että jokainen tekee samat virheet omassa nurkassaan."
Kun hän miettii omaa perintöään, vastaus ei löydy kasvutunneleista eikä marjakiloista.
"Olen ylpein siitä, että olen saanut tehdä juuri sitä työtä, jota olen halunnut tehdä."
Kesäkuun alussa hän sai myös uuden mieluisan roolin – ukin tehtävät. Ensimmäinen lapsenlapsi on ollut viikon ikäisestä lähtien mukana tilan arjessa.
Hän toivoo jättävänsä seuraavalle sukupolvelle uteliaisuuden, pitkäjänteisyyden ja rohkeuden uudistaa.
"Kotimainen ruuantuotanto on huoltovarmuuden ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeää. Toivon, että maaseutu nähdään jatkossakin paikkana, jossa voi rakentaa kannattavaa yritystoimintaa ja tehdä merkityksellistä työtä."
Siksi hän ei puhu sukupolvenvaihdoksesta luopumisena.
60-vuotias marjayrittäjä, asuu Hattulan Tyrvännössä, juuret Savossa Joroisissa.
Valmistui Lepaan puutarhaopistosta hortonomiksi vuonna 1990, perusti yrityksen vuonna 1995 ja ryhtyi päätoimiseksi marjayrittäjäksi vuonna 2000.
Oli ensimmäisten joukossa tuomassa tunnelimarjanviljelyä Suomeen ja on kehittänyt Tyrvännön Marja ja Vihannes Oy:stä yhden maan merkittävimmistä tunnelimarjatiloista.
Perheyrityksessä ovat mukana myös lapset Eino ja Eeva sekä hallituksen jäsen Saara Markkanen.
Valittiin poikansa Einon kanssa Hattulan Vuoden Yrittäjäksi vuonna 2022.