• Arvostettu tunnustus ensimmäisenä Suomessa Nurmekseen: Majatalo vaalii pohjoiskarjalaista ruokaperinnettä

    Majatalo Pihlajapuulle on myönnetty ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä kansainvälinen Culinary Heritage -sertifikaatti.
    Kuvassa Äksyt Ämmät -yrittäjät Minna Murtonen ja Kirsi Partanen.
    Kuvassa Äksyt Ämmät -yrittäjät Minna Murtonen ja Kirsi Partanen. Kuva: Jarno Artika
    Koti|Kulttuuri
    25.6.202620:30
    Janiko Kemppi

    Culinary Heritage -sertifikaatti myönnetään toimijoille, jotka vaalivat alueellista ruokaperintöä, hyödyntävät paikallisia raaka-aineita ja tuovat esiin alueensa ruokakulttuuria. Sertifikaatin myöntää kansainvälinen verkosto.

    Majatalo Pihlajapuu on ensimmäinen suomalainen yritys, joka on saanut kyseisen tunnustuksen. Yrityksen toiminta perustuu pohjoiskarjalaiseen ruokaperinteeseen, lähiruoan käyttöön sekä luonto- ja maaseutumatkailuun.

    Majatalo Pihlajapuu on osa Äksyt Ämmät Oy:n liiketoimintaa. Yritys on perustettu vuonna 1995, ja majatalo on ollut toiminnassa 26 vuotta.

    Majatalo Pihlajapuun emäntä Minna Murtonen kertoo, että yrityksen käyttämistä raaka-aineista valtaosa tulee omasta puutarhasta, lähialueen tuottajilta sekä ympäröivästä luonnosta.

    ”Ruokaperinne on ollut toimintamme ytimessä aivan alusta lähtien. Vaalimme karjalaisia ja suomalaisia ruokaperinteitä, mutta annamme niille samalla oman paikallisen tulkintamme. Culinary Heritage -sertifikaatti vahvistaa entisestään ruoan merkitystä osana luontoelämyksiä ja matkailupalveluitamme”, Murtonen sanoo.

    Kuvassa Majatalo Pihlajapuu.
    Kuvassa Majatalo Pihlajapuu. Kuva: Äksyt Ämmät Oy

    Culinary Heritage -sertifioinnin toteutti Maa- ja kotitalousnaisten Itä-Suomen asiantuntija Anna Rinteinen.

    ”Culinary Heritage -sertifiointi on tunnustus yrityksille, jotka sitoutuvat ylläpitämään alueensa ruokaperintöä, hyödyntämään paikallisia raaka-aineita ja tuomaan esiin autenttisia makuja ja tarinoita. Samalla se auttaa kuluttajia tunnistamaan aidosti paikallisia ja vastuullisia vaihtoehtoja”, Rinteinen kertoo.

    Rinteinen pitää Majatalo Pihlajapuun sertifiointia merkittävänä avauksena suomalaiselle ruokamatkailulle.

    ”Kannustan lämpimästi myös muita ruokaperinnön parissa toimivia yrityksiä tutustumaan sertifikaatin kriteereihin. Se tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tehdä suomalaista kulttuuriperintöä näkyväksi ja verkostoitua kansainvälisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Minna Murtonen ja Kirsi Partanen myöntävät, että Äksyt Ämmät -yrityksen nimi herättää kysymyksiä ja se tarkoituskin.

      Matkailu | Äksyt Ämmät hurmaavat turistit yllättävän yksinkertaisilla asioilla

      Tilaajalle
    • Uudistavasti matkaillessaan voi osallistua esimerkiksi perinneympäristöjen hoitotalkoisiin. Kuvituskuva.

      Matkailu | Asiantuntijalta: Uudistava matkailu vahvistaa paikallista elinvoimaa ja kasvattaa matkailijaa ihmisenä − tästä siinä on kyse

    • Suomen kokkimaajoukkue voitti kultaa vuoden 2024 kokkiolympialaisissa.

      Ravintolat | S-ryhmä ja Suomen kokkimaajoukkue yhteistyöhön: Tarkoituksena nostaa kotimaiset raaka-aineet ja osaaminen esille

    Artikkelin aiheet
    Majatalo Pihlajapuu
    Culinary Heritage
    pohjoiskarjalainen ruokaperinne
    lähiruoka
    ruokamatkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta