• Mihin hävisivät keskuspölynimurit?

    Keskuspölynimuribuumi oli ja meni. Suomessa valmistetaan niitä silti yhä.
    Tilaajalle
    Keskuspölynimureita ei enää juurikaan hankita uusiin omakotitaloihin.
    Keskuspölynimureita ei enää juurikaan hankita uusiin omakotitaloihin. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Koti
    16.5.202620:00
    Jussi Vehkala

    1990-luvulla ja 2000-luvun alussa koettiin erikoinen buumi omakotitalorakentamisessa. Lähes jokaiseen taloon haluttiin keskuspölynimuri.

    Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskus ry:n toimitusjohtaja Mikko Juva muistelee aikaa huvittuneena.

    ”Se oli aikamoinen villitys. Kaikilla piti olla sellainen.”

    ”Muistan, kuinka sähkö- ja LVI-suunnittelijat pitivät 2000-luvun alussa aivan itsestään selvänä, että talon piirustuksiin tulee keskuspölynimuri. Ei sitä edes kyseenalaistettu.”

    Järjestelmiä asennettiin uusiin taloihin. Kun seinät olivat auki rakennusvaiheessa, putket saatiin paikoilleen muutamassa tunnissa.

    ”Tyypillisesti tämän teki imurin toimittaja. Keskuspölynimurit maksoivat jotain 6 000–10 000 markkaa.”

    Valmiisiin taloihin imureita asennettiin vähemmän.

    ”Se oli aikamoinen villitys. Kaikilla piti olla sellainen.”

    Mikko Juva

    Juvalla on myös itsellään vuonna 2000 rakennetussa talossa keskuspölynimuri. Sitä ei ole kuitenkaan käytetty viiteentoista vuoteen.

    ”Pölysäiliön tyhjentäminen ja suodattimien vaihto oli vaivalloista. Suodatinta ei saanut kauppaan kävelemällä vaan se piti tilata jostain. Tavallinen pölynimuri osoittautui kätevämmäksi.”

    Keskuspölynimureita markkinoitiin niiden puhtaudella. Imuri ei kierrätä huoneilmaa. Laite oli myös kätevämpi käyttää – imuria ja sähköjohtoa ei tarvinnut raahata ympäri taloa.

    Kuvassa vanha keskuspölynimuriyksikkö.
    Kuvassa vanha keskuspölynimuriyksikkö. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Se kuulosti silloin ihan järkevältä, mutta myöhemmin käytäntö on osoittanut asian olevan toisin. Pitkän letkun raahaaminen ei ole kovin kätevää.”

    Juvan mielestä kyseessä oli jonkinlainen muoti-ilmiö.

    Laite haluttiin, koska kaikilla muillakin oli sellainen. Mukana oli myös uutuudenviehätystä.

    ”Se oli silloin vaan niin kova juttu. Ilmiö alkoi hiljalleen hiipua. Vähitellen yleistyi kokemus siitä, ettei kyse ollutkaan mistään maailmaa parantavasta keksinnöstä.”

    Juva vertaa villitystä 1970- ja 1980-luvuilla yleistyneisiin ilmankostuttimiin. Nekin hävisivät vähin äänin kodeista vuosikymmenessä.

    ”Eipä keskuspölynimureita juurikaan enää uusiin taloihin asenneta. En ole ainakaan itse useampaan vuoteen törmännyt.”

    Keskuspölynimurin putkien ja yksikön asentaminen oli nopeaa.
    Keskuspölynimurin putkien ja yksikön asentaminen oli nopeaa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Suomalaisen keskuspölynimurivalmistaja Allawayn toimitusjohtaja Kari Kakko kertoo yrityksen myyvän edelleen keskuspölynimureita ja niiden varaosia.

    "Kyllä niitä edelleen valmistetaan ja myydään. On toki niin, että keskuspölynimureiden globaali trendi on laskeva. Suurin muutos markkinassa tapahtui jo yli 15 vuotta sitten finanssikriisin alettua", Kakko kertoo.

    Kakko toimii myös keskuspölynimurivalmistaja Puzerin toimitusjohtajana. Yritykset ovat saman konsernin tytäryhtiöitä.

    Suomessa oli keskuspölynimuribuumin alkaessa 1980-luvulla useita valmistajia. Osa niistä oli pieniä nyrkkipajoja. Henkiin näistä yrityksistä jäivät Puzer ja Allaway.

    Kakko kertoo keskuspölynimuritrendin olleen globaali ilmiö eikä vain Suomeen rajautunut.

    "Keskuspölynimuri on alun perin pohjoisamerikkalainen keksintö, ja siellä maailmanmarkkinat edelleen ovat."

    Kari Kakko kertoo, että pölynimurin tehoa rajoittava EU-direktiivi ei koske keskuspölynimureita. Niissä tehoa saa olla enemmän.
    Kari Kakko kertoo, että pölynimurin tehoa rajoittava EU-direktiivi ei koske keskuspölynimureita. Niissä tehoa saa olla enemmän. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Kakko arvioi keskuspölynimureiden kysynnän rajun heikentymisen huippuvuosista johtuvan monista syistä.

    "Tietysti kuluttajatrendejä tulee ja menee, ja tämä selittää osaltaan kehitystä."

    Kakon mukaan yksi syy on se, että talot ostetaan yhä useammin valmiina talopaketteina eikä niitä rakennuteta itse. Tällöin asukkaat eivät pääse varustamaan taloa keskuspölynimurilla.

    ”Varsi- ja robotti-imuri tuntuvat vaivattomilta, eikä puhdistuksen tehokkuus korostu riittävästi. Etenkin allergia- ja lemmikkieläinperheissä pitäisin todella tärkeänä, että siivouksen tehokkuus nousisi valintakriteerinä korkealle.”

    Myös markkinointi oli aiemmin helpompaa. Rakennuslupatiedot ja henkilöiden yhteystiedot sai kunnasta pyytämällä. Nykyinen tietosuojalainsäädäntö kieltää tämän.

    ”Meidän kuluttajaimurit valmistetaan tällä hetkellä Suomessa.”

    Kari Kakko

    Allawayn ja Puzerin keskuspölynimurit ovat poikkeuksellista kodinelektroniikkaa: niiden kokoonpano tapahtuu edelleen Jyväskylässä Suomessa.

    "Meidän kuluttajaimurimme valmistetaan Suomessa, ja teollisuusimurit tehdään tytäryhtiössä Ruotsissa. Sähkömoottorit, letkut ja suulakkeet tulevat muualta, mutta pyrimme suosimaan eurooppalaisia valmistajia."

    Pitkän letkun kanssa operointi voi olla ärsyttävää. Kakko neuvoo aloittaman imuroinnin talon toisesta päästä eikä seinärasian vierestä.
    Pitkän letkun kanssa operointi voi olla ärsyttävää. Kakko neuvoo aloittaman imuroinnin talon toisesta päästä eikä seinärasian vierestä. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Merkittävä osa imureista menee vientiin. Allawayn imureista noin puolet lähtee Suomen rajojen ulkopuolelle.

    Kakko liputtaa keskuspölynimureiden paremmuutta.

    ”Keskuspölynimuri on kaikkein tehokkain tapa siivota koti. Imuteho on perässä vedettäviin ja robotti-imureihin verrattuna vähintään kaksinkertainen.”

    Hänen mukaansa muita etuja ovat pidempi käyttöikä, korjattavuus, hiljaisuus ja sekä huoneilman puhtaus.

    "Imuroitava ilma johdetaan talosta ulos. Tavallinen pölynimuri puolestaan levittää hienoimman pölyn takaisin huoneilmaan, joten sitä kertyy eri puolille kotia."

    Kakon käsityksen mukaan yli 200 000 yhtiön toimittamaa keskuspölyimurijärjestelmää on yhä käytössä.

    Tulevaisuuden kasvunäkymät yhtiö näkee teollisuudessa ja ammattimaisessa siivoamisessa. Hän mainitsee myös maatalouden kohteet, kuten konehallit ja viljankuivaussiilot.

    ”Jatkossa panostamme yhä enemmän teollisuuden keskuspölynimureihin, mutta emme missään tapauksessa unohda kuluttajamarkkinoitakaan.”

    Lisää aiheesta
    • Robotti-imurin ajattelisi säästävän aikaa, mutta todellisuudessa välillä joutuu toimimaan sen lapsenvahtina.

      Koti | Testasin usean kuukauden ajan robotti-imuria – jäikö luottoimurini pysyvästi kaappiin?

      Tilaajalle
    • Imurin nimi saattaa juontua perheenjäsenestä, julkkiksesta, lemmikistä tai vaikka lastenohjelman hahmosta.

      Koti | Seppo-Irmeli, Orja, Touho – näin suomalaiset nimeävät robotti-imurinsa

    • Annika Karjalainen nostaa imukupilla kylpyhuoneen lavuaarin kivitason puhdistusta varten. Lika pitää jynssätä irti parin viikon välein.

      Rakentaminen | Hankalat lavuaarit, hidastelevat työntekijät – mitä asuntomessutalon rakentajat tekisivät toisin?

      Tilaajalle
    • Haravoimaan ei kannata vielä ryhtyä, mutta puiden ja pensaiden hoitoleikkaukseen voi olla maaliskuussa jo sopiva aika.

      Piha ja puutarha | Tämän takia puutarhan kevätsiivousta ei pidä nyt kiirehtiä

    Artikkelin aiheet
    keskuspölynimuri
    kodinkoneet
    siivous
    rakentaminen
    Allaway
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen