• Korvasieniin jää huomattava määrä myrkkyä kahden keittokerran jälkeenkin

    Ruokavirasto pitää korvasienten käsittelyohjeet ennallaan.
    Korvasieni tuottaa satoa alkukesästä, yleensä hakkuuaukoilla.
    Korvasieni tuottaa satoa alkukesästä, yleensä hakkuuaukoilla. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Marjat ja sienet
    26.5.202512:33
    Suvi Jylhänlehto

    Ruokaviraston riskinarvioinnin yksikön korvasieniselvitys valmistui. Sen mukaan nykyinen keittosuositus korvasienten käsittelystä ei ole täysin aukoton, sillä kahteen kertaan keittämälläkin korvasieniin jää noin 18 prosenttia alkuperäisestä myrkkypitoisuudesta.

    Siitä huolimatta Ruokaviraston antamat korvasienten käsittelyohjeet säilyvät entisellään. Myrkkyjäämien vuoksi korvasieni ei kuitenkaan kuulu suositeltavien ruokasienien joukkoon.

    Ruokavirasto ei suosittele korvasienen runsasta syömistä, mutta ei pysty antamaan suositusta käyttömäärästä.

    Korvasienten sisältämä gyromitriini ja sen hajoamistuotteet aiheuttavat myrkytyksiä, joissa oireina ovat muun muassa pahoinvointi, oksentelu ja ripuli. Vakavimmillaan gyromitriini voi aiheuttaa neurologisia oireita, maksavaurioita ja jopa kuoleman.

    Ruokavirasto ei suosittele korvasienen runsasta syömistä, mutta ei pysty antamaan suositusta käyttömäärästä.

    Virasto selvitti kirjallisuuslähteiden perusteella suomalaisten altistusta korvasienten gyromitriinille ja sen aiheuttamia terveyshaittoja sekä vertaili käsittelytapoja korvasienten myrkyllisyyden vähentämiseksi.

    Gyromitriinin haitallisia vaikutuksia on tutkittu eläinkokein. Ruokaviraston mukaan tällaisen kokeen tulokset ovat kuitenkin huonosti sovellettavissa, kun halutaan selvittää ihmisille haitallista pitoisuutta.

    Lisäksi gyromitriinin hajoamistuotteen myrkyllisyyttä on tutkittu vain hengitysilman kautta altistuneena. Imeytyminen keuhkoista on kuitenkin erilaista kuin imeytyminen ruoansulatuskanavasta.

    Ruokaviraston mukaan viime vuosikymmeninä Suomessa ei ole tapahtunut korvasienimyrkytyksestä johtuvia kuolemia, myös vakavat myrkytykset ovat harvinaisia.

    ”Gyromitriinin tai sen myrkyllisten hajoamistuotteiden pitoisuudelle ei ole tämän vuoksi pystytty määrittämään raja-arvoa, jonka alapuolella kuluttaminen olisi turvallista”, Ruokavirasto toteaa.

    Korvasieniä on syöty Suomessa pitkään. Ruokaviraston mukaan viime vuosikymmeninä Suomessa ei ole tapahtunut korvasienimyrkytyksestä johtuvia kuolemia, myös vakavat myrkytykset ovat harvinaisia. Toisaalta Myrkytystietokeskukseen tulleiden puheluiden perusteella Suomessa on vuosittain useita lievempiä korvasienten syömisestä johtuvia myrkytystapauksia.

    Lapsille ja raskaana oleville tai imettäville äideille ei korvasienten syömistä suositella lainkaan.

    Lisää aiheesta
    • Käsittelemättömät korvasienet sisältävät gyromitriini-nimistä myrkkyä.

      Marjat ja sienet | Avohakkuiden herkku aloittaa keruukauden myrkyllisyydestä huolimatta – näin kokenut sienikouluttaja suhtautuu asiaan

      Tilaajalle
    • Korillinen korvasieniä.

      Luonto | Korvasieni pudotettiin julmasti ruokasienten listalta – tietyn kokemuksen jälkeen ymmärrän päätöksen

    • Huhtasienet ovat erinomaisia, mietoja ruokasieniä.

      Luonto | Älä kävele onnesi ohi – huhtasieni saattaa kasvaa puutarhassasi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    korvasieni
    Ruokavirasto
    ruokasienet
    gyromitriini
    sienimyrkytys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle