
Tieteen vapaus on taas koetteilla. Yhdysvalloissa hallinto on jo rajoittanut kovalla kädellä tutkimusta, jota se ei katso tutkimisen arvoiseksi. Ja onhan meilläkin ministeri ihan itse arvioinut tutkimussuunnitelmia ja päättänyt, mille rahoitusta annettaisiin.
Siksi on kiinnostavaa, että arvostetussa tiedelehdessä julkaistiin uunituore tutkimus kutittelusta. Yhtäkkisesti voisi ajatella, ettei sen tyhjänpäiväisempää aihetta voi olla.
Kutittelusta ovat kirjoittaneet niin Aristoteles kuin Darwinkin.
Tutkimusta lukiessa yllättyy ensimmäiseksi siitä, että kutiaminen ja kutittelu on askarruttanut ajattelijoita kautta historian. Siitä ovat kirjoittaneet niin Aristoteles kuin Darwinkin.
Lisäksi kutitusta on kahta lajia. Perinteinen kutitus, gargalesis, aiheuttaa naurua, toinen, höyhenellä tehty knismesis, ei.
Radboud-yliopistossa Hollannissa havaittiin, että vaikka kutitus on kiinnostanut Aristoteleen ajoista, sen alkuperä ja idea on täysin tuntematon. Onko ilmiö samanlainen kautta maailman vai kenties kulttuurisidonnainen? Ovatko kutitukselle herkät paikat samoja kaikilla ihmisillä?
Tutkimukseen rekrytoitiin 18–30-vuotiaita terveitä aikuisia Hollannista, Kreikasta ja Kiinasta, kustakin maasta noin puolitoistasataa.
Heiltä kyseltiin ensin kokemuksia kutittelusta. Lähes jokainen maasta riippumatta oli kokenut kutitusta ja kutittanut muita. Se oli yllättävää, sillä moni muunlainen kosketus, vaikkapa halaus, on hyvin kulttuurista riippuvaista.
Myös apinat ja rotat nauttivat kutittelusta.
Kaikkialla kutitus toteutettiin sormin tai käsin, ja se herätti naurua, estelyä, vastakutitusta, kirkumista ja hymyä.
Kutittaja oli perheenjäsen tai ystävä, joita myös useimmiten vastaajat itsekin kutittivat. Lapsuudessa kutittelu koettiin miellyttäväksi. Tosin neljänneksen mielestä se oli epämiellyttävää.
Osallistujat saivat tehtäväkseen myös täydentää kehostaan kutituskartan. Kutiavat kohdat olivat samoja maasta riippumatta: kaula, kainalot, vatsa ja jalkapohjat. Kohdat olivat ihan eri kohtia kuin vaikkapa mielihyvää tai kipua tuntevat kohdat.
Kutittelun biologinen merkitys jäi edelleen avoimeksi. Väistämätön johtopäätös tutkimuksesta oli, että kutiaminen on kaukaista perua, ei kulttuurista riippuvaista.
Sitä tukevat havainnot muista eläimistä. Eri apinalajit harrastavat samantyylistä kutittelua kuin ihmisetkin. Myös rotat ja nelisormimangustit nauttivat kutittelusta.
Lähde: Nature Human Behavior