• Näin ehkäiset muoviroskaa, kun käyt jouluna haudoilla

    Seurakunnat suosittelevat kestolyhtyjä, joista ei jää hautausmaalle muovijätettä. Havulaitteisiin kannattaa käyttää pelkkiä luonnonmateriaaleja.
    Monien suomalaisten tärkeimpiin jouluperinteisiin kuuluu haudoilla käynti. Kuva on Tuusulan hautausmaalta.
    Monien suomalaisten tärkeimpiin jouluperinteisiin kuuluu haudoilla käynti. Kuva on Tuusulan hautausmaalta. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Historia ja perinne
    22.12.202520:00
    Mari Ikonen

    Suomen kristillisistä jouluperinteistä suosituimpia on vierailu edesmenneiden omaisten haudoilla jouluaattona. Haudoilla käynti on yleistä varsinkin Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa yli 70 prosenttia käy viemässä läheisen haudalle esimerkiksi kynttilän.

    Suomen Lähetysseuran ja Taloustutkimuksen syksyllä 2024 tekemästä kyselystä selvisi myös, että joulurauhan julistusta Turusta haluaa seurata yli puolet suomalaista.

    Jouluna halutaan olla yhteydessä sukupolvien ketjuun. Jos omat sukulaiset on haudattu kauas nykyisestä asuinpaikasta, kynttilä tuodaan muualle haudattujen muistomerkille. Usein myös lapset otetaan mukaan hautausmaakäynnille.

    Seurakunnista saa ohjeita, miten hautausmaalla voidaan suojella luontoa ympäristöystävällisillä valinnoilla.

    Esimerkiksi Vaasan seurakuntien verkkosivuilla kerrotaan, että ympäristön kannalta paras vaihtoehto on kestävä kynttilälyhty, jonka sisään voidaan laittaa palamaan tavallinen, kuoreton kynttilä, esimerkiksi pöytäkynttilä.

    Kynttilälyhdyt ja paristokäyttöiset kynttilät tulee Vaasassa viedä pois huhtikuun loppuun mennessä. Toukokuussa hautausmaa siistitään ja haudoilta poistetaan talvikoristeet kuten havut ja kanervat.

    ”Toivomme myös, että omaiset toisivat haudoille yhteisiä kynttilöitä.”

    Myös Jyväskylän seurakunnat suosittelevat kuorettomien lyhtykynttilöiden käyttöä kertakäyttöisten hautakynttilöiden sijasta jätteen vähentämiseksi.

    ”Toivomme myös, että omaiset toisivat haudoille yhteisiä kynttilöitä”, kertovat Minna Korhonen ja Mervi Muinonen Jyväskylän seurakunnasta.

    ”Omaisten on hyvä käydä haudoilla myös juhlapyhien jälkeen ja lajitella jätteet hautausmaiden lajittelupisteillä. Keväällä seurakunta kerää kaikilta haudoilta palaneet kynttilät ja jättää led-kynttilät sekä ehjät lasiset hautakynttilät omaisten noudettavaksi.”

    Kesäaikana hoitohaudoilla ei tule pitää kynttilälyhtyjä tai muita esineitä, jotka vaikeuttavat kukkien ja nurmen hoitoa, Korhonen ja Muinonen neuvovat.

    Ulkoroihujen tuomista haudoille ei Jyväskylässä suositella, sillä ne voivat sytyttää maaston tai läheiset muistoesineet palamaan.

    ”Ulkotulet ja roihut voivat myös noeta hautakiven”, lisää Kouvolan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Kirsi Iiskola.

    Led-kynttilät ovat Kouvolassa sallittuja. Jyväskylässä seurakunta ei suosittele led-kynttilöiden käyttöä ja pyytää omaisia huolehtimaan niiden kierrätyksestä asianmukaisesti.

    ”Led-kynttilät luokitellaan SER-jätteeksi, eikä hautausmailla ole niille keräyspistettä.”

    ”Kadonneiksi luullut esineet on usein ottanut talteen toinen omainen.”

    Sellaisia tapauksia, että haudoilta varastettaisiin kestolyhtyjä, Kirsi Iiskola pitää hyvin harvinaisina.

    ”Usein käy ilmi, että kadonneiksi luullut esineet on ottanut talteen toinen omainen”, Muinonen ja Korhonen huomauttavat.

    Myös seppeleiden tuomisessa voi ottaa huomioon ympäristön. Keväällä havut lajitellaan puutarhajätteeseen.

    ”Suositeltavaa on tuoda haudoille sidottuja kukkakimppuja ilman muovisia tai metallisia tukirakenteita”, Jyväskylästä sanotaan.

    Kouvolassa kransseja ja havulaitteita ei kierrätetä.

    Hautakynttilän voi valita paitsi kauneuden myös ympäristöystävällisyyden perusteella.
    Hautakynttilän voi valita paitsi kauneuden myös ympäristöystävällisyyden perusteella. Kuva: Carolina Husu

    Joulun aikaan haudoilla vieraillaan eniten aatonaattona ja jouluaattona. Useita päiviä palavat kynttilät jakavat kävijävirtaa tasaisemmin monelle päivälle.

    Ruuhkaisinta on illan hämärtyessä. Jyväskylästä toivotaan, että vierailut lemmikkien kanssa ajoitetaan ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Samoin kannattaa menetellä, jos mukana on vanhuksia tai muita huonosti liikkuvia.

    ”Kaikilla tulee olla mahdollisuus vierailla läheistensä haudoilla. Joulun ruuhkassa autolla liikkuminen hautausmailla on kuitenkin hyvin hankalaa, joten käynti aikaisin aamulla tai muina hiljaisempina aikoina helpottaa liikkumista”, Muinonen ja Korhonen neuvovat.

    Invavarusteiset ja huonosti liikkuvat ovat voineet saada luvan mennä haudalle autolla, kerrotaan Kouvolasta.

    Seurakunnat muistuttavat, että haudoille on hyvä pukeutua sään mukaisesti ja ottaa käyttäytymisellään huomioon myös muiden kävijöiden joulurauha.

    Lisää aiheesta
    • Vihantilaisen Marjo Törmikosken isoäiti oli lottana jatkosodassa. Hän toimi emäntänä Suomussalmen rajavartiostolla ja Hyrynsarmella sotasairaalassa.

      Kulttuuri | Kun jouluaatto koittaa, karjanhoitaja laittaa sotilaspukineet päälle ja lähtee hautausmaalle

      Tilaajalle
    • Vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö Vihannin Reserviläiset ry on järjestänyt jouluaaton kunniavartion vuodesta 2007.

      Kulttuuri | Tiedätkö, miten sankarihaudalla tulee käyttäytyä? Tämän virheen osa tekee

      Tilaajalle
    • Eniten haudoille tuodaan hautakynttilöitä, joissa on metallinen hattu päällä.

      Kulttuuri | Pyhäinpäivän kauniin kynttilämeren seurauksena valtava jätekasa: ”Ihmiset eivät joko osaa tai välitä lajitteluohjeista”

    Artikkelin aiheet
    hautausmaa
    haudoilla käyminen
    jouluperinteet
    Hautakynttilät
    Kirkot
    Seurakunnat
    Joulu
    Jätteet
    Hautausmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää