• Pyhäinpäivän kauniin kynttilämeren seurauksena valtava jätekasa: ”Ihmiset eivät joko osaa tai välitä lajitteluohjeista”

    Pyhäinpäivä on erityinen juhlapyhä, jolloin edesmenneitä rakkaita ja läheisiä muistetaan viemällä kynttilä haudalle. Kauniilla perinteellä on vähemmän kaunis kääntöpuoli.
    Eniten haudoille tuodaan hautakynttilöitä, joissa on metallinen hattu päällä.
    Eniten haudoille tuodaan hautakynttilöitä, joissa on metallinen hattu päällä.  Kuva: Eija Vallinheimo
    Uutiset|Kulttuuri
    4.11.202421:00
    Eija Vallinheimo

    Pyhäinpäivä on perinteisesti joulun ohella yksi niistä päivistä vuodessa, jolloin hautausmaat täyttyvät kynttilöistä. Pimeässä loistava kynttilämeri on kaunis, mutta sillä on ikävä kääntöpuoli, sillä kynttilöistä tulee paljon muovi- ja metallijätettä.

    Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo sanoo, ettei Kirkkohallituksella ole kynttilöihin liittyvää yleistä ohjeistusta.

    ”Haudoille tuotavista kynttilöistä päättävät vainajan omaiset, ja seurakunnilla on sitten omia seurakuntakohtaisia käytäntöjä.”

    Palo toivoo, että ihmiset osaisivat toimia hautausmailta löytyvien lajitteluohjeiden mukaan.

    ”Paljon jätettä menee yhä vääriin laareihin. Ihmiset eivät joko osaa tai välitä lajitteluohjeista”, Palo harmittelee.

    Eniten haudoille tuodaan hautakynttilöitä, joissa on metallinen hattu päällä.

    ”Hautausmailla on metallijätteille oma keräysastia. Hautakynttilän metallihattu laitetaan metallinkeräykseen, loppu kynttilä sekajätteeseen.”

    ”Kynttiläjätettä tulee pyhäinpäivän jälkeen sellainen iso traktorin peräkärryllinen. Omaiset keräävät kynttilät haudoilta, ja seurakunta kerää yleisten alueiden ja muistomerkkien puolelta,” kertoo Riihimäen seurakunnan vt. ylipuutarhuri Hanna Lehtonen.

    Hän toivoo, että ihmiset veisivät pois sen, minkä tuovat haudoille. Etenkin palaneet kynttilät olisi hyvä hakea pois mahdollisimman pian.

    Riihimäellä seurakunta poistaa kynttilöitä haudoilta ainoastaan keväällä.

    ”Tähän aikaan vuodesta meillä ei ole resursseja kerätä kaikkia kynttilöitä. Onneksi vuosi vuodelta ihmiset keräävät itse kynttilöitä pois paremmin.”

    Myös Espoon seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Miina Renqvist kertoo, että kynttiläjätettä syntyy Espoossa kuutiotolkulla. Espoossakin toivotaan, että kynttilöitä haettaisiin ahkerasti pois haudoilta pyhäinpäivän jälkeen.

    ”Hautaustoimi poistaa kyllä kynttilöitä Espoossa yleisen siisteyden takia. Emme voi jäädä odottelemaan, koska muuten tuuli ja linnut levittäisivät niitä koko ympäristöön”, Renqvist kertoo.

    Rajoituksia haudoille tuotavien kynttilöiden määrästä ei ainakaan näillä kahdella seurakunnalla ole annettu.

    ”Tällaista on vaikea mennä neuvomaan tai ohjeistamaan, koska kynttilän vieminen on jokaisen henkilökohtainen päätös”, Renqvist toteaa.

    ”Kynttilän vieminen on jokaisen henkilökohtainen päätös.” Miina Renqvist

    Riihimäen seurakunnassa kuitenkin suositellaan, että haudoille tuotaisiin enemmän hautalyhtyjä, jossa poltettaisiin öljykynttilää, joka palaa pidemmän aikaa.

    ”Tavallinen hautakynttilä harvoin palaa loppuun, tuuli sammuttaa tavallisen kynttilän helposti. Ihan kylki kylkeen ei kynttilöitä myöskään kannata laittaa, jotta niistä ei roihahda isompaa paloa”, Lehtonen muistuttaa.

    Kynttilöiden vieminen läheisen haudalla yleistyi 1940-luvulla, kun haluttiin osoittaa kunnioitusta sodissa henkensä menettäneille sankarivainajille. Tapa laajeni myöhemmin koskemaan edesmenneitä läheisiä.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa pyhäinpäivänä muistellaan usein kuolleita sukulaisia.

      Historia ja perinne | Muistatko milloin pyhäinmiestenpäivä muuttui pyhäinpäiväksi? Se oli aiemmin kuin luulet

    • Kurpitsalyhdyt tulivat halloweenin viettoon vasta 1800-luvulla. Aiemmin lyhdyt oli tehty nauriista. ”1800-luvulla irlantilaisia muutti nälänhädän vuoksi Yhdysvaltoihin. Siellä halloweenin juhlintaan sekoittui esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansojen perinteitä”, kertoo Tom Sjöblom.

      Kulttuuri | Monella on halloweenista vääriä käsityksiä, tutkija väittää: ”Halloween on pitkälti kristillinen juhla”

      Tilaajalle
    • Islantilaiselta hautausmaalta on harmaus kaukana.

      Tältäkin voi jouluinen hautausmaa näyttää

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta