
Viljelijä teki metsäpalstaltaan Hausjärven Hikiältä kylmäävän löydön huhtikuussa 1991. Paikalta löytyi 28-vuotiaan tuusulalaisen Tuula Lukkarisen ruumis. Poliisin mukaan ruumiissa näkyneet jäljet viittaavat siihen, että tekijä tunsi jonkin suuren eläimen tai ihmisen anatomiaa.
Kuukausia ennen Lukkarisen katoamista 39-vuotias riihimäkeläinen Helena Meriläinen oli jätetty tämän samaisen hiekkakuopan läheisyyteen. Helena oli noussut aiemmin kiharatukkaisen miehen auton kyytiin Järvenpään asemalta. Mies oli luvannut viedä Meriläisen kotiin, mutta kyydinnyt tämän pimeälle metsätielle Hausjärven hiekkakuopille ja lyönyt puukolla päähän. Meriläinen pääsi kuitenkin pakenemaan paikalta.
Samasta hiekkakuopasta on etsitty myös vuonna 1993 kadonneen riihimäkeläisen 40-vuotiaan Maarit Haantien ruumista. Hän oli ennen katoamistaan juhlinut Järvenpään yössä. Etsinnöistä huolimatta hänen ruumistaan ei ole löydetty.
Rikostoimittaja Marko Niemi on perehtynyt Hausjärven hiekkakuoppasurmiin Ylen Viimeinen johtolanka- podcastissa 9. tuotantokaudella.
Kriminaalipsykologi Helinä Häkkäsen Suomalaisen henkirikoksen anatomia -kirjan mukaan maastosta löytynyt nuoren naisen ruumis kertoo usein siitä, että henkirikoksen tekijä asuu tai on asunut lähistöllä.
Poliisi on esittänyt teorian, että kolme edellä mainittua rikostapausta olisivat sarjamurhaajan tekemiä.
Niemi tunnetaan aiemmin televisiossa pyörineestä Poliisi-TV:stä. Podcastissa Niemellä on rento ote haastateltaviin, ja hän jutustelee heille kuin vanhoille kavereille. Innostus ratkaisemattomissa rikoksissa auttamiseen kuuluu Niemen äänessä.
Podcast edustaa tyylilajiltaan true crimeä, jossa käydään läpi tosielämän rikoksia. Viimeinen johtolanka -sarjan tyylikeinoihin kuuluu dramaattinen musiikki ja kentällä työskentely. Marko Niemi käy soittelemassa ihmisten ovikelloja ja kyselemässä tietoja omaisilta ja silminnäkijöiltä.
Poliisikin on hyötynyt Niemen tarkasta selvitystyöstä Sari Liinaharjan murhassa. Vuonna 2022 Niemi päätyi soittamaan murhasta epäillyn ovikelloa Viimeisen johtolangan 4. kaudella. Podcastissa epäilty myönsi ottaneensa Sari Liinaharjan kyytiinsä kyseisenä murhailtana ja kertoi asian vaivanneen häntä vuosia.
Epäilty ei tunnustanut murhaa, mutta poliisi päätyi avaamaan murhatutkinnan uudelleen. Ratkaisua rikokseen ei kuitenkaan saatu, sillä näyttö ei ollut syyttäjän mielestä riittävä.