Värilän tilalla sonnipojat laiduntavat muinaisen kalmiston kupeessa

Reilun puolen vuoden ikäiset sonnit ovat naudanlihaa HK:lle tuottavan Värilän tilan tienvarsimainos, joiden kesä koostuu laiduntamisesta, sonnipainista, makoilusta ja märehtimisestä.

Syksyn tullen sonnit siirtyvät sisälle kuivikepohjakasvattamoon ja saavat viettää pihatossa loppukasvatusaikansa tutussa laumassaan.

Sonnien kesäpaikka ei ole aivan tavallinen laidun, sillä niiden valtakunta on Kaitamon kylälle johtavan hiekkatien, 1 700 vuotta vanhan rautakautisen polttokenttäkalmiston ja kolmesataavuotiaan tilan päärakennuksen välissä.

Sonnien laidunaidan vieressä on muinainen uhri- eli kuppikivi. Museovirasto on tehnyt arkeologiset kaivaukset kalmiston tunnetulla alueella, eikä muinaisalueesta ole maan päällä mitään näkyvillä. Kansallismuseossa Helsingissä on runsaasti polttohaudoissa ollutta esineistöä, jota kaivauksissa Hinninmäen kalmistosta löytyi.

Sonnitarhan aidan ulkopuolelle jää muinainen uhri- eli kuppikivi. Historian tulkinnan mukaan kuppikiviin kaiverrettuihin kolosiin jätettiin uhrilahjoja jumalille ja vainajille.  Kuva: Lari Lievonen

Kylätie on kesäaikaan kohtalaisen vilkas, ja heinäkuun viimeisenä viikonloppuna sonnilauma näkee ralliautojakin.

Rallin startti on vasta laitumen jälkeen, joten vaaraa vasikoille ei aiheudu − normaalista liikenteestä poikkeavaa starttia odottavien ralliautojen moottorien pörpötystä kylläkin kuuluu.

Aiempina vuosikymmeninä Kaitamontie oli yksi Jyväskylän suurajojen erikoiskoepätkistä.

Sonnilauma idyllisen pihapiirin laidalla on Värilän tilan perinne. Se tuo vasikoille hyvinvointia, helpotusta muutaman sonnin hoitamiseen tilanväelle ja samalla naudat pitävät tielle näkyvän hakalaitumen matalana.

Usein talonväki kuulee ohikulkijoilta ihasteluja nautajoukosta. Se lämmittää.

”Mukavaa, kun voimme osaltamme olla mukana siinä, että nautoja näkyy nykyäänkin ulkona laitumilla”, toteavat tilan isäntä Jussi Värilä ja hänen puolisonsa Heidi Salmijärvi.