• Värilän tila on siirtynyt liki 500 vuotta perheen sisällä – tilanomistajina on ollut 21 isäntää ja yksi emäntä

    Värilän talo Pälkäneen Harhalan kylässä on 1500-luvulta lähtien siirtynyt perintönä isältä pojalle – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
    Tilaajalle
    Kuppikiviä, eli esihistoriallisia uhrikiviä on Jussi ”Eppu” Värilän kotipihassa kaksin kappalein.
    Kuppikiviä, eli esihistoriallisia uhrikiviä on Jussi ”Eppu” Värilän kotipihassa kaksin kappalein. Kuva: Lari Lievonen
    Koti|Maatalousyrittäjät
    2.7.202521:30
    Kati Susi
    Pälkäne

    Rehupaalien ajossa valvottu edellisyö paistaa kasvoilta, kun Värilän tilan 22. isäntä Jussi Eevert ”Eppu” Värilä istuu valokuvattavana kotipihansa kuppikivellä, eli muinaisella uhrikivellä. Juhannuskesän lyhyt poutajakso on tänä aamuna päättynyt. Tihkusateessa ei ole kiire rehuntekoon.

    Talon ensimmäinen tunnettu isäntä oli Tuomas Pietarinpoika Soini 1540–1560. Poikkeuksen isältä pojalle -ketjuun teki 1901 emännäksi tullut talon tytär Vilhelmiina. Hänen kuhmalahtelainen puolisonsa Konstantin Matinpoika otti sukunimekseen vaimonsa talon nimen.

    43-vuotias Jussi Värilä on isännöinyt kotitilaansa 20 vuoden ajan, isänsä Juho ”Jussi” Värilän jäätyä 2005 luopumiseläkkeelle. Tila kasvattaa sonnivasikoita ternistä teuraaksi.

    Terneinä tilalle tulevat sonnit pysyvät pääsääntöisesti samassa laumassa saapumisestaan aina teurastamolle asti.

    ”HK:n laatutila ollaan. Sonneja on kuivikepohjakasvattamoissa kerrallaan noin sata päätä, niiden määrä vaihtelee kausittain jonkin verran”, isäntä kertoo verkkaisen hämäläiseen tyyliin.

    Värilän tilan kuivikepohjakasvattamoissa sonnit kasvavat ternistä teuraaksi.
    Värilän tilan kuivikepohjakasvattamoissa sonnit kasvavat ternistä teuraaksi. Kuva: Lari Lievonen

    Lihakarjaa tilalla on kasvatettu 1970-luvulta lähtien. Sokerijuurikasta viljeltiin 1990-luvun loppuun asti, jolloin Turengin sokeritehdas lakkautettiin.

    Jussi-isännän istuimena toimivan kuppikiven ja talouspihan ulkorakennusten välissä, maan uumenissa, on rautakautinen Hinninmäen polttokenttäkalmisto 1 700 vuoden takaa.

    Ensimmäiset rautakaudesta kertovat esineet löysi vuonna 1911 nykyisen isännän isoisoisä, kotivävy Konstantin Värilä, kun hän alkoi rakentaa latoa pihaan.

    ”Silloin täällä oli ensimmäistä kertaa kaivaukset ja toiset Museovirasto teki 1970-luvulla. Isäni kertoi olleensa silloin kaivauksilla töissä.”

    Kansallismuseossa Helsingissä on yli sata Hinninmäen polttokenttäkalmistosta löytynyttä rautakauden esinettä. Kalmisto on tutkimuksissa ajoitettu noin vuoteen 300 jKr. Näiden löytöjen vuoksi kaivaminen ja rakentaminen on hyvin rajoitettua ja luvanvaraista Värilän pihapiirissä.

    Kaivausten ulkopuolisen löydön teki tilan edellinen isäntä kuistiremontin yhteydessä. Raudasta taottu keihäänkärki muistuttaa menneistä takan reunuksella.

    Rautakautinen keihäänkärki oli Värilän tilan edellisen isännän löytö kuistiremontin yhteydessä. Kansallismuseossa on yli sata tilan pihapiirissä tehdyissä kaivauksissa löytynyttä rautakautista esinettä.
    Rautakautinen keihäänkärki oli Värilän tilan edellisen isännän löytö kuistiremontin yhteydessä. Kansallismuseossa on yli sata tilan pihapiirissä tehdyissä kaivauksissa löytynyttä rautakautista esinettä. Kuva: Lari Lievonen

    Pintele-järveä kohti laskevalla alapihalla rakentaminen on ollut sallittua ja sinne Värilä onkin rakentanut muun muassa sonnipihaton ja lantaloita.

    ”Monta vuotta minulla oli joka kesä joku rakennustyömaa käynnissä”, kertoo metsäalan koulutuksen hankkinut isäntä, joka sivutöinään tekee myös koneurakointeja.

    Neljä vuotta sitten eteen tuli mahdollisuus ostaa parin kilometrin päässä sijaitsevan lopettaneen tilan nautakasvattamo ja päärakennus sekä muutama hehtaari peltoa. Hankinta mahdollisti lihantuotannon kasvattamisen, joskin hankitun kasvattamon sisällä olevien rakenteiden kanssa on vielä työtä, eikä täysi kapasiteetti ole käytössä.

    Isäntä vastaa käytännössä kaikista tilan töistä. Puoliso ja pariskunnan kahden tyttären äiti Heidi Salmijärvi kehaisee miestään.

    ”Eppu on niin monitaitoinen mies, että ei ole tottakaan”, Salmijärvi sanoo.

    Samassa pariskunnan kaksi vilkasta tytärtä, 9-vuotias Aini ja 8-vuotias Ansa rymyävät Värilän vanhan päärakennuksen keittiöön perheen lapinkoiran kanssa. Kaikilla on asiaa yhtä aikaa. Isännän kasvojen perusvakava ilme leviää hymyyn.

    ”Lapset ja perhe ovat iloa tuottava asia”, hän toteaa jälkikasvunsa menoa katsellessaan.

    Jussi Eevert ”Eppu” Värilä

    Syntynyt 1982 Pälkäneellä, naudanlihaa tuottavan Värilän tilan 22. isäntä suoraan alenevassa polvessa.

    Puoliso Heidi Salmijärvi (40), tyttäret Aini (9) ja Ansa (8).

    Metsäalan tutkinto, työskennellyt oman tilan lisäksi autokorjaamolla, korjaa oman tilan koneet suvereenisti. Sivutyönä koneurakointia, muun muassa talvisin lumenaurausta.

    Mieluisin vapaa-ajanviettotapa on polttopuiden tekeminen. Kokoaa joka juhannus pitäjän suurimman kokon tilan rantapellolle.

    Värilän nelihenkisen perheen tilalla historia on näkyvästi läsnä. Jussi Värilän ja Heidi Salmijärven tyttäret Aini ja Ansa ovat eläinrakkaita, joskin äiti epäilee, että sonnit vaihtuisivat poneihin, jos tyttäret saisivat päättää.
    Värilän nelihenkisen perheen tilalla historia on näkyvästi läsnä. Jussi Värilän ja Heidi Salmijärven tyttäret Aini ja Ansa ovat eläinrakkaita, joskin äiti epäilee, että sonnit vaihtuisivat poneihin, jos tyttäret saisivat päättää. Kuva: Lari Lievonen

    Heidi-puolisonsa Jussi Värilä löysi 11 vuotta sitten internetistä. Melko pian Lempäälästä kotoisin oleva, lomittajana työskennellyt Heidi muutti Pälkäneelle. Molemmilla oli halu vakiintua ja perustaa perhe, kun samanhenkinen kumppani oli löytynyt.

    Nuoripari remontoi Värilän vanhaa, osittain 1700-luvulta peräisin olevaa päärakennusta sillä ajatuksella, että siinä olisi omaa rauhaa sekä Jussin vanhemmille että nuorelle perheelle.

    Vanhemmat Juho ja Tuula Värilä kuitenkin päättivät muuttaa kirkonkylälle, vaikka päivittäin kävivätkin puuhaamassa tiluksilla. Juho-isä menehtyi noin vuosi sitten 75-vuotiaana, mutta nyt 74-vuotias Tuula-mummi hoitaa yhä pihaa ja katsoo tarvittaessa lasten perään.

    Kaukaisen esihistorian lisäksi Värilän päärakennuksesta löytyy merkkejä keväältä 1918.

    ”Tässä mäellä käytiin sisällissodan taistelua. Noissa seinähirsissä on siitä muistoja”, isäntä sanoo ja osoittaa useita kohtia, joissa seinään on kaivautunut kiväärin luoteja.

    Tänäkin juhannusaattona Värilän rannassa roihusi komea kokko, jota katseltiin yöttömässä yössä esi-isien malliin.

    Vuosisatojen jättämien jälkien keskellä Värilä kertoo viettäneensä kahden sisarensa, Marin ja Annen, kanssa työteliään lapsuuden maatilan töissä. Juurikaspellon kitkemiset, heinätyöt ja muut askareet rytmittivät arkea. Traktoria pikkuisäntä ajoi heti kun polkimille yletti.

    ”Ennen rippikoulua tein jo täysillä traktorihommia. Mun homma oli esimerkiksi ajaa juurikaspellolla naattia silppurilla. Työt edellä mentiin, mutta mielestäni meillä oli hyvä lapsuus.”

    Värilän tila sijaitsee Mallasveden ja Pintele-järven yhdistävän Harhalansalmen äärellä avoimessa peltomaisemassa. Vuosikymmenet on tilalla pidetty yllä edellisen isännän aloittamaa näkyvää juhannusperinnettä.

    Aattoiltana sytytetään suuri kokko rantapellolle. Se näkyy peltojen laitaa kulkevalle, Pälkäneeltä Valkeakoskelle johtavalle tielle.

    Tänäkin juhannusaattona Värilän rannassa roihusi komea kokko, jota perheen lähipiirin ja kyläläisten lisäksi oli saapunut ihastelemaan kymmenittäin ohikulkijoita.

    Ujoimmat katselivat roihua tieltä tai Harhalansalmen sillalta, rohkeimmat ja tutuimmat kokoontuivat yöttömässä yössä esi-isien malliin tulen ääreen.

    Lisää aiheesta
    • Pia Pylkkönen on osallistunut karjanäyttelyihin seitsemänvuotiaasta saakka. Mykräkallion Ällitällikin on näyttelyvasikka.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Pia pelkää, ettei suvun navetassa ole tulevaisuudessa lainkaan lehmiä

      Tilaajalle
    • Ritva Korpihilla kuvasi esittelyvideonsa Maajussille morsian -ohjelmaan kotisohvalla pyjamaan pukeutuneena, sen verran spontaani idea mukaan hakeminen oli.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Ritva on etsinyt rakkautta Napakympistä ja tehnyt lemmenjuomia – nyt hän tarjoaa uudelle rakkaalle punaista torppaa ja huolella valittua sukunimeä

      Tilaajalle
    • Tankki-kukosta on tullut Marjaana Hinkan perheen lemmikki. Hinkka hyödyntää komeita sulkia myös savitöissään.

      Kulttuuri | Näin Marjaana Hinkka ehtii pyörittää lammastilaa ja tehdä taidetta palkkatyönsä ohella: ”Ei se helppoa ole”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä