Tankki-kukosta on tullut Marjaana Hinkan perheen lemmikki. Hinkka hyödyntää komeita sulkia myös savitöissään. Kuva: Päivi KarjalainenNäin Marjaana Hinkka ehtii pyörittää lammastilaa ja tehdä taidetta palkkatyönsä ohella: ”Ei se helppoa ole”
Jos Marjaana Hinkan tilalla kuolee karitsa, sille järjestetään hautajaiset ja juodaan kahvit. Joskus oman lapsen surusta syntyy taideteos.TilaajalleKevät on ilon ja surun aikaa lammastilalla.
”Koko ajan on pieni huoli ja jännitys, ja tulee nukuttua huonosti. Lampolassa joutuu käymään usein. Samalla on riemu uudesta syntymästä”, kertoo Marjaana Hinkka.
Evijärven Inankylässä sijaitsevalla maatilalla elelee noin 40 lammasta. Hinkka muutti puolisonsa tilalle emännäksi 12 vuotta sitten, ja nyt he jatkavat pientilallisina neljännessä polvessa.
Tämän kevään karitsoinnit ovat sujuneet hyvin. Tosin tässä vaiheessa on hyvä koputtaa puuta, sillä maatilalla suru voi tulla yllättäen ja ilmoittamatta.
Esimerkiksi viime keväänä karitsointiaika ei ollut pelkkää uuden syntymän iloa, vaan myös kalvavaa murhetta.
”Joskus karitsoita kuolee enemmän. Se on ikävää, etenkin jos lapsen lempikaritsaa ei pystytä pulloruokinnallakaan pelastamaan. Sitten tulee murhetta ja surua, hautajaiset ja hautajaiskahvit.”
Pariskunnan 7- ja 9-vuotiaat tytöt ovat silti mielellään apuna lampolassa.
”He tykkäävät antaa tuttipulloa sellaisillekin karitsoille, jotka eivät sitä välttämättä tarvitsisi”, Hinkka naurahtaa.
Seitsemänvuotiaan Lilja Hinkan sylissä on kahdeksan päivän ikäinen suomenlampaan karitsa. Marjaana Hinkka on maalannut kattilankansiin lampaita. Kuva: Päivi KarjalainenLammastila pitää emännän kiireisenä, mutta se ei suinkaan ole Hinkan ainoa työ: hän on myös taiteilija.
”Tilallinen ja taiteilija ovat vähän samassa tilanteessa. Juhlapuheissa kotimainen ruoka ja taide ovat hienoja asioita, mutta kummastakaan ei välttämättä saa riittävää elantoa.”
Lammastila ei ole rahasampo, mutta ei Hinkka sitä rahan takia edes pyöritä.
”Jos lopettaisimme lampaanpidon, se taito katoaisi. Lapsillakin olisi todella erilaiset elämät.”
Inankylä yhdisti Marjaana ja Pekka Hinkan. Marjaanan isä on kylältä kotoisin ja perheellä oli siellä myös mökki. Pariskunta on Pekan sukutilan neljäs polvi. Kuva: Päivi KarjalainenHinkka käy myös päivätöissä Evijärven kunnalla, ja hänen puolisonsa tekee vuorotöitä naapurikylässä. Kahta kahdentoista tunnin päivävuoroa seuraa kaksi yhtä pitkää yövuoroa. Sitten onkin kuuden päivän vapaat.
Puolison vuorotyö luo omat haasteensa perheen arjen palapeliin. Kun mies on töissä, on Hinkka käytännössä vastuussa koko kodista. Pitkien vapaiden aikana onneksi helpottaa.
”Aviomies on paras ystäväni ja työtoverini. Tilan töistä ja muusta ei selviäisi ilman yhdessä tekemistä.”
”Minulle on tärkeää, että taide on leikinomaista ja saan tehdä asioita, mitkä milloinkin tuntuvat mielekkäälle”, Marjaana Hinkka sanoo. Uuteen tauluun ikuistuivat karitsointiajan tunteet. Kuva: Päivi KarjalainenKun päivätöiden, lampaiden ja kotihommien lomaan haluaa vielä mahduttaa taiteen tekemistä, ei Hinkalla ole aikaa jäädä odottamaan inspiraatiota. Kun sopiva hetki tulee, on työhuoneelle mentävä ja tartuttava pensseliin tai tuoreeseen savimöhkäleeseen.
”Taiteelle pitää raivata tilaa, mutta ei se helppoa ole. Kyllä aika menisi kaikkeen muuhun kotitilalla tai sitten siivoamiseen ja kotitöihin. Joskus pitää vain päättää, että nyt teen tätä enkä mitään muuta.”
Yksi Hinkan uusimista maalauksista kuvaa kevään karitsointia. Ihmiskasvoille on ikuistettu sekä ilo että huoli etualalla nousevasta karitsasta.
Maalauksen taustaa varten Hinkka keräsi pihamaalta kasveja, jotka asetteli kankaalle ennen kuin sumutti niiden päälle spraymaalia. Kun kasvit nosteli varovasti pois, niiden varjot jäivät kankaalle.
Luonnon materiaalit ja kierrätys ovat Hinkalle tärkeitä. Eräässä näyttelyssä Hinkka hyödynsi koivupölkkyjä jalustoina. Näyttelyn loputtua koivulla lämmitettiin tupaa.
”Erääseen näyttelyyn tein majan. Ne materiaalit, jotka siitä jäivät, käytettiin makkaranpaistoon.”
”Kukko on aina sisällä ja hyvin ihmisystävällinen.”
Tänä keväänä Hinkka on tehnyt maalausten lisäksi savitöitä. Koska hänellä ei ole vielä omaa uunia, hän käy polttamassa teokset naapurikylän keramiikkapajalla. Suunnitteilla olisi kyllä hankkia oma uuni vanhaan tupaan.
Savesta on syntynyt vähemmän yllättäen lampaita, mutta myös ihmiskasvoja, joiden ilmeisiin Hinkka on paneutunut huolella.
”Tuntuu, että teknologia pelkistää ihmisen olemusta ja alistaa sen omille ehdoilleen. Ajattele vaikka hymiöitä. Näissä kasvoissa on enemmän inhimillisyyttä ja ihmisyyttä.”
Hinkka on yhdistänyt saveen myös muita materiaaleja. Lammaspatsas saa pehmeyttä omien lampaiden villasta, savikukko puolestaan lainasi höyheniä perheen Tankki-kukolta.
”Kukko on aina sisällä ja hyvin ihmisystävällinen.”
Lilja Hinkka toi tupaan pienen karitsan, joka tarvitsee täydennysmaitoa. Marjaana Hinkka on huomannut kiintyvänsä kesyihin ja ihmisläheisiin lampaisiin. Kuva: Päivi KarjalainenMaaseutu ja ympäröivä luonto ovat Hinkan ehtymätön idea-aitta. Viime syksynä hän keräsi puolukoita ja pihlajanmarjoja, pujotteli ne naruihin ja kuivatti.
Vielä taiteilija ei itsekään tiedä mitä niistä syntyy, mutta ehkä jossain vaiheessa vaikkapa osa installaatiota.
”Koko homman viehätys on siinä, etten tiedä mitä lopulta tulee valmiiksi. Olen huono luonnostelemaan mitään. Itse asiassa tuntuu, että jonkinlainen aitous katoaa, jos alan liikaa suunnitella.”
Marjaana Hinkka teki keramiikkaveistoksen Lilja-tyttärensä lempilampaan kuoleman muistoksi. Kuva: Päivi KarjalainenVaikka Hinkka valmistui kuvataiteilijaksi Pietarsaaressa sijaitsevasta Novia-ammattikorkeakoulusta vasta viime vuonna, hänen töitään on voinut ihailla näyttelyissä jo 25 vuoden ajan.
Näyttelyt ovat Hinkalle tärkeitä, siksi tuntuisi hullunkuriselta tehdä taidetta vain omissa kaapeissa säilömistä varten.
On näyttelyissä toki oma jännityksensäkin – koskaan ei voi tietää, miten ihmiset teoksiin reagoivat. Onneksi yleensä palaute on positiivista.
”Joku sanoi, että eräässä kaupunkimaisemassani hän kuuli lokkien kirkunan. Ja eräs äiti oli kirjoittanut näyttelyn vieraskirjaan, että pieni lapsi sanoi vau. Kyllä se aina lämmittää mieltä.”
Hinkka on myynyt töitään, mutta suurin osa taideteoksista on säilössä omalla maatilalla. Onneksi rakennuksia on runsaasti, sillä etenkin savityöt vievät paljon tilaa. Myös oman tuvan seinät ovat saaneet kannettavakseen monia maalauksia.
”Tilallinen ja taiteilija ovat vähän samassa tilanteessa.”
"Taiteilijan tie on vähän ohdakkeinen, joten on tärkeää, että on toinenkin ammatti. Se myös rikastuttaa elämää, että tekee päivittäin monia asioita", Hinkka sanoo. Kuva: Päivi KarjalainenLuonto näkyy Hinkan mielestä hyvin suomalaisessa taiteessa, mutta maaseutu sen sijaan on jäänyt vähemmälle huomiolle tai ainakin näkökulma on yksipuolinen.
Omilla teoksillaan Hinkka haluaa nostaa esille ihan tavallista arkea maalla: alkutuottajan ylpeyttä, iloa ja kovaa työtä.
”Vaikka meillä on tuotantoeläimiä, se ei tarkoita, ettemme välittäisi niistä tai haluaisi niille hyvää elämää. Me pyrimme tekemään niiden elämästä hyvän, eikä sitä vähennä, vaikka ne menisivät teurasautoon keväällä.”
Tietysti teurasauton takavaloja katsellessa emännän sydäntä riipaisee. Mutta silloin lohduttaa ajatus siitä, että rakkaat lampaat saivat elää hyvän elämän omalla tilalla.
Marjaana Hinkka
Pienen lammastilan emäntä ja kuvataiteilija Evijärven Inankylästä.
Työskentelee myös Evijärven kunnan sivistystoimen toimistonhoitajana.
Valmistui kuvataiteilijaksi Pietarsaaressa sijaitsevasta Novia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2024. On aiemmin valmistunut lähihoitajaksi ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiologia.
Perheeseen kuuluu mies sekä 7- ja 9-vuotiaat tyttäret.
Nauttii perheen telttaretkistä Suomen ja Norjan Lappiin.
Marjaana Hinkka ei maalaa tauluihinsa tiettyjä lampaita, ennemmin niihin sekoittuu piirteitä useista eläimistä. Kuva: Päivi Karjalainen- Osaston luetuimmat
