Pirjo ryhtyi lampuriksi toistamiseen ja keksi miten jäte muuttuu hittituotteeksi

Kun Pirjo Vuorinen puhuu, yksi sana perhe toistuu usein.

”Jos minulla ei olisi perhettä ympärillä, tuskin olisin itsekseni alkanut kyhätä vaikka tätä lankastudiota”, Vuorinen kuvailee.

Hänellä on pitänyt viime vuodet kiirettä, sillä päivätyönsä lisäksi hän pyörittää lammastilaa ja siinä ohessa lankastudio Villavuorta. Tai oikeastaan Villavuoren tarina alkaa jo vuodesta 1993, jolloin Pirjo ja Jarmo Vuorinen muuttivat maatilalle Jarmon kotikylälle Sastamalan Kärppälään.

Tuolloin pariskunta otti tilalle lampaita, joiden hoitamiseen Pirjo oli tottunut jo lapsuudenkodissaan naapurikylässä Stormissa.

Tilan tulovirrat koostuivat lampaanlihan ja -taljojen myynnistä. Pirjo Vuorinen työskenteli lisäksi kotitalousopettajana ja opiskeli työn ja tilanpidon ohella restonomiksi.

Vuoristen perhe kasvoi vuosien varrella viisilapsiseksi.

”Minulle kaikkein tärkein rooli on se, että olen äiti”, Pirjo Vuorinen kuvailee.

Maatalousyrittäjyys tuppaa olemaan enemmän elämäntapa kuin työ, sillä töitä ei voi hoitaa virka-aikaan. Vuorinen on vasta vuosia myöhemmin ymmärtänyt, että lasten näkökulma vanhempien työntekoon ei suinkaan ollut sellainen, että vanhemmat olisivat olleet koko ajan töissä.

”Tyttäreni kertoi ajatelleensa lapsena, etteivät hänen vanhempansa tee työtä, sillä hehän olivat koko ajan kotona.”

Lopulta lammastilan ja lapsiperheen pyörittäminen alkoivat viedä liikaa voimia. Kun Vuoristen kuopus aloitti koulutiensä 2010-luvun alussa, vanhemmat luopuivat lampaista ja lähtivät molemmat palkkatöihin.

Ilman lampaita he ehtivät olla 12 vuotta. Kun nuorimmainen lähti armeijaan, Pirjo ja Jarmo Vuorista alkoi uudelleen kutkuttaa ajatus lampaidenpidosta. Niinpä tilalle saapui pitkästä aikaa määkijöitä.

Jos Pirjo Vuorisesta joskus tuntuu, että aivot kaipaavat tuuletusta, apu on aina lähellä, sillä kotitalo sijaitsee luonnon helmassa. Ei tarvitse kuin katsoa ikkunasta tai avata ovi, niin mieli rauhoittuu. Kuva: Rami Marjamäki

Yli vuosikymmenessä maailma oli ehtinyt muuttua monella tapaa, eikä Vuoristen toisesta lampurinurasta tullut läheskään samanlaista kuin ensimmäisestä. Koronavuodet olivat nimittäin aiheuttaneet suomalaisissa laajamittaista neuloosia, ja siinä samalla kuluttajat olivat alkaneet kysellä kotimaisten villalankojen perään.

Muutos oli melkoinen, sillä Pirjo Vuorinen oli aiempina lampurivuosinaan tottunut siihen, että hyvällä tuurilla joku otti vähän villaa vastaan ilmaiseksi, mutta valtaosa villoista päätyi jätteeksi.

Neulontabuumi olisikin saattanut mennä äiti-Pirjolta ohi ilman tyttären harrastuneisuutta. Linda Vuorinen oli sen verran syvällä neulontaharrastuksessaan, että hän oli jopa värjännyt lankoja pienimuotoisesti omassa keittiössään.

Juuri Linda keksikin idean siitä, että vanhempien lammastila voisi venyä muuhunkin kuin lihan ja taljojen tuotantoon – villan jalostusastetta voisi nimittäin nostaa värjäämällä lankoja itse.

Lankaidean taakse kokoontui lopulta koko Vuoristen perhe. Ensimmäiset Villavuoren langat myytiin kesällä 2023 Jumesniemen maalaismarkkinoilla Hämeenkyrössä, ja yrityksen verkkokauppa avattiin loppuvuonna 2024.

Käsinvärjättyjen, uniikkien artesaanilankojen kysyntä on yllättänyt Pirjo Vuorisen.

”Kun kerran on kysyntää, ja tuote valmistetaan itse, kyllähän se työtä teettää.”

Pirjo Vuorisen aikataulupalapeli menee niin, että palkkatyö Karkun evankelisen opiston ravitsemispäällikkönä pitää hoitaa ensin, ja lampaatkin pitää hoitaa ajallaan.

”Meneeköhän se niin päin, että tilan ulkopuolinen palkkatyö katkaisee maatalouspyörityksen”, Vuorinen pohtii.

Koska Vuoriset värjäävät langat pienissä erissä käsin, jokaisesta vyyhdistä tulee omanlaisensa. Valikoimassa on myös luonnonvärisiä lankoja, joita ei ole värjätty ja joissa villan oma sävy pääsee oikeuksiinsa. Kuva: Rami Marjamäki

Seuraavana työasioiden prioriteettilistalla tulevat langat. Ennen kuin valmis lanka päätyy käsityöharrastajan puikoille, se on käynyt läpi monta työvaihetta.

Ensin kerityt villat lajitellaan ja lähetetään kehräämöön, minkä jälkeen kehräämöltä lähetetään valmiiksi kehrättyjä lankoja. Villavuoren langoille on sen verran paljon kysyntää, että omien lampaiden villojen lisäksi niitä valmistetaan myös muiden suomalaisten tilojen villasta.

Värjättäviin lankoihin lisätään haltijalankoja estämään lankojen sotkeentuminen umpisolmuksi. Langat liotetaan ja värjätään happoväreillä, ja värien kiinnittämiseen käytetään sitruunahappoa.

Seuraavaksi langat huuhdellaan, kuivataan ja vyyhditetään. Lopuksi ne saavat vielä ympärilleen etiketit.

Villavuoren toiminta on pääasiassa Pirjon ja Lindan harteilla, mutta myös Jarmo ja perheen pojat Lasse, Leevi, Luukas ja Leopekka osallistuvat yrityksen pyörittämiseen. Linda vastaa erityisesti yrityksen visuaalisesta ilmeestä ja sosiaalisesta mediasta, ja verkkokauppa puolestaan on Lassen käsialaa.

Pirjo Vuorinen kehuu, että kaikki perheenjäsenet osaavat vyyhdittää ja ovat hyviä myyjiä. Kaikki ovat myös saaneet vähintään yhden nimikkolangan.

Pirjo Vuorisesta on ihanaa, että jälkikasvu on niin innoissaan lankahommissa mukana.

”Heillä on omatkin työnsä, mutta he ovat silti hengessä mukana ja antavat ideoita ja kommentteja milloin mistäkin.”

Pirjo ja Jarmo ehtivät olla yli vuosikymmenen ilman lampaita, kunnes määkijät palasivat tilalle 2020-luvun alussa. Kuva: Rami Marjamäki

Lankojen parissa toimiminen on antanut Pirjo Vuoriselle aivan uudenlaista intoa lampaidenpitoon. Vähän yli vuosikymmen ilman lampaita oli saanut hänet unohtamaan, miten paljon byrokratiaa maatalousyrittäjyys vaatii.

Hän korostaa ymmärtävänsä, että kaikenlaiset rekisterit on pidettävä ajan tasalla, jotta ongelmatilanteissa pulman syy voidaan tarvittaessa jäljittää. Ymmärrys ei silti vähennä paperiasioiden aiheuttamaa stressiä.

Vuorinen on mielissään, että lankabisnes lähti heti alusta asti hyvin vetämään. Langat tuovat tilalle mukavasti lisätuloja ja samalla tunnetta siitä, etteivät kaikki munat ole samassa korissa.

Maaseudun Tulevaisuudessa on viime kuukausina kirjoitettu lammastalouden kohtaamista haasteista. Lampaanlihan tuotanto, kulutus ja tuonti ovat kaikki laskeneet tänä vuonna merkittävästi ja lampaanvillaa poltetaan edelleen miljoonia kiloja vuosittain samaan aikaan, kun maailma hukkuu keinokuiduista valmistettuun pikamuotiin.

Vuorisen korviin on kantautunut kahtalaista tietoa lampaanvillan menekistä.

”Suomalaisen lampaanvillan arvostus on noussut, mutta silti osa lampureista ei saa villoja mihinkään. On harmillista, että kaikkea villaa ei saada hyödynnettyä”

Vuorinen haluaisi kuitenkin antaa vinkin kaikille maatalousyrittäjille, jotka hautovat päässään kysymystä, uskaltaisiko yritystoimintaa laajentaa johonkin aiemmin tuntemattomaan suuntaan.

”Kannattaa luottaa omiin ideoihin eikä kuunnella heitä, joiden reaktio on suurin piirtein naurahdus. Joskus on pienestä kiinni, löytääkö ympärilleen edes yhden ihmisen, joka kannustaa eteenpäin. Minulla on onneksi ollut monia.”