

Harva tekee kaksikymppisenä niin hyvän valinnan kuin ahvenanmaalainen Mia Söderdahl. Hän päätti lukion jälkeen ruveta lampaankasvattajaksi, ja sillä tiellä hän on edelleen, neljä vuosikymmentä myöhemmin.
”En voi sanoa muuta kuin että olen todella iloinen, kun saan viettää päivittäin aikaa lampaiden kanssa. Ne ovat niin ihania ja sosiaalisia eläimiä.”
Uravalinta ei ollut aivan tuulesta temmattu, sillä Söderdahlin perhe oli muuttanut Ruotsin-vuosien jälkeen takaisin Ahvenanmaalle, kun Mia oli yksivuotias. 14-vuotiaana he muuttivat Jomalaan taloon, jossa Söderdahl nykyäänkin asuu.
Hän piirtää suuren pirtinpöytänsä ääressä käsillään ilmaan kehän.
”Tässä talossa ja tällä pihalla kaikki on siis tapahtunut.”
Jomalaan muuton jälkeen teini-ikäinen Mia sai ensimmäisen oman hevosensa, ja äiti alkoi pitää pihapiirissä majataloa.
Vieraiden iloksi pihalle otettiin myös possuja ja kanoja. Lampaat Mian äiti sai syntymäpäivälahjaksi, kun tämä täytti 40. Suloiset karvapallot tekivät teini-ikäiseen Miaan lähtemättömän vaikutuksen, ja lampurin ura alkoi tuntua mahdolliselta.

Nyt Söderdahl ihmettelee, miten jaksoi työn fyysisyyttä aloittelevana lammasfarmarina. Uransa alussa hän hoiti lampaiden ruokinnan käsipelillä ja selkä vääränä.
Traktori ja pyöröpaalit toivat työhön melkoisesti helpotusta ja mahdollistivat lammaslauman kasvattamisen. Söderdahl onkin jo vuosikymmenten ajan tehnyt eläimilleen säilörehut itse.
Hän pitää hyvänä ratkaisuna siirtymistä luomutuotantoon jo 1990-luvulla. Hän on huomannut, että byrokratia kohtelee tuotantosuunnan vaihtajia nykyään tiukemmin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Syntynyt Kårstassa Ruotsissa vuonna 1964 ja asunut yksivuotiaasta asti Ahvenanmaalla.
Maatalousyrittäjä, jolla on ympäri vuoden vähintään 200 lammasta. Kesällä nuppiluku nousee yli 500:n.
Työskentelee myös lammasneuvojana Ahvenanmaan lammastalousyhdistyksessä.
Perheeseen kuuluu kaksi aikuista tytärtä ja kolme alle 10-vuotiasta tyttärentytärtä. Asuintovereihin kuuluu kaksi koiraa, jotka auttavat lampaiden paimentamisessa.
Vapaa-ajallaan tekee käsitöitä omaksi ja muiden iloksi sekä lampaannahasta ja -villasta tuotteita myös myyntiin.
Jos on sattunut ajelemaan Ahvenanmaalla autolla tai pyörällä esimerkiksi Maarianhaminasta Kastelholman linnalle, on saattanut nähdä Mia Söderdahlin lampaita laiduntamassa Jomalassa.
Söderdahlin lampaat ovat liharotuisia, pääosin texeleitä ja gotlanninlampaita. Ahvenanmaan lempeässä meri-ilmastossa ne viettävät aikaa ulkosalla varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn.
Lampaat määrittävät Söderdahlin vuodenkiertoa vahvasti. Parhaillaan hän on laskeutumassa vuoden rauhallisimpaan aikaan, sillä teurastuskausi päättyy joulukuussa.
Tammikuu onkin lammasfarmarille yleensä vuoden leppoisin kuukausi, sillä silloin määkijöiden buffetti on katettuna sisätiloihin ja Ahvenanmaallakin on yleensä lunta maassa. Helmikuussa onkin jo luvassa vuoden ensimmäinen iso urakka, eli lampaiden keritseminen.
Huhti–toukokuussa Söderdahlilla pitää kiirettä, sillä karitsat nostavat lampaiden nuppiluvun 200:sta yli 500:aan.
”Siinä vaiheessa ei ole tekemisen puutetta, kun 19 uuhta karitsoi samaan aikaan”, Söderdahl kuvailee.
Syyskuussa alkaa teurastuskausi. Söderdahl on mielissään, että lähimpään teurastamoon on alle vartin ajomatka.
On Söderdahlilla myös muutama sellainen lammas, joille hän on luvannut, että teurasauto ei tule niitä viemään.
”Eiköhän kaikilla lammasfarmareilla ole samanlaisia eläkeläislampaita”, hän pohtii.
Valtaosa Söderdahlin lampaiden lihoista lähtee Helsinkiin ja erityisesti ravintoloiden pöytiin. Tutut ostajat ovat osaltaan valaneet Söderdahlille uskoa oman tilan ja alan tulevaisuuteen.
Kerran Söderdahlin ystävä sattui pääkaupungin laadukkaassa ravintolassa kysymään, onko lampaanliha kotimaista. Ystävän hämmästys oli suuri, kun tarjoilija osasi kertoa lihan alkuperän tilan tarkkuudella. Ja lihan kerrottiin olevan Söderdahlin tilalta Ahvenanmaalta.
Söderdahlin lampaat laiduntavat useilla eri laitumilla ympäri Jomalaa, ja myös karitsat pääsevät ulkoilmaan jo elämänsä alusta asti.
Susien vuoksi laitumen valinnassa on viime vuosina pitänyt painottaa maiseman avoimuutta ja sitä, että laitumelle on tieltä ja lähirakennuksista esteetön näkymä.
Tänä vuonna susi kävi Ahvenanmaalla lampaiden kimppuun kolme kertaa. Vaikka Söderdahlin lampaat ovatkin säästyneet hyökkäyksiltä, kuvat suden raatelemista lampaista ja suden hampaiden jättämistä 15-senttisistä haavoista ovat liimautuneet Söderdahlin verkkokalvoille pitkäksi aikaa.

Hän pyörittelee silmiään sille, millaisia neuvoja lampaiden omistajille jaellaan. Yleensä neuvon sisältönä on joko paremman aitauksen rakentaminen tai lampaiden pitäminen sisällä.
Tällaiset neuvot eivät Söderdahlin mieltä lämmitä. Hänen laiduntensa ympärillä on jo nyt kolminkertainen sähkölanka. Lisäksi lampaille tekee hyvää olla ulkona ja saada liikuntaa. Söderdahl ei edes pystyisi taikomaan sisätiloja kaikille sadoille lampailleen etenkään niin, että eläimet olisivat asianmukaisesti omissa ryhmissään.
”En minä susia vihaa, mutta kyllä lampaidenkin pitää saada elää turvassa”, hän tiivistää.
Söderdahlia haastatellaan välillä saarimaakunnan susihavaintojen vuoksi, sillä hän on toiminut paikallisen lammasyhdistyksen neuvojana jo vuosikaudet.
Neuvojan roolissa hän on tottunut vastailemaan myös tavallisten ihmisten kysymyksiin lampaidenhoidosta. Moni saattaa ajatella, että lampaiden pitäminen olisi kovin lupsakkaa hommaa etenkin lypsylehmiin verrattuna.
”Ei lampaiden vuoksi tarvitse tietenkään herätä aamuvarhaisella joka päivä, mutta ei se tarkoita, etteivätkö lampaat tarvitsisi huolenpitoa joka päivä”, Söderdahl muotoilee.
Kun Mia Söderdahlilta liikenee aikaa, hän tekee mieluusti käsitöitä. Materiaaleina ovat, kuinka ollakaan, lampaanvilla ja -nahka.
Osa käsitöistä päätyy läheisille joululahjoiksi, mutta valtaosa on tarkoitettu myyntiin. Joka vuosi joulukuun alussa hän järjestää pihapiirissään joulumyyjäiset, josta paikalliset ja matkailijat käyvät ostamassa pukinkonttiin lampaannahkaisia hansikkaita sekä huovutettuja laukkuja, saunamyssyjä, enkeleitä ja joulukuusenpalloja.
Aiemmin syksyllä Söderdahl myy käsitöitään ja lampaanlihaa Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlassa.
Joulunpyhät Mia Söderdahl viettää aina perheensä kanssa. Hänen kahdesta aikuisesta tyttärestään toinen asuu naapurissa ja toinen Jomalan kirkonkylällä. Jouluun vilinää tuovat näiden 9-, 7- ja 1-vuotiaat tyttäret.
Perhejoulua vietetään vuorotellen milloin kenenkin perheenjäsenen luona sen mukaan, mikä sinä vuonna sopii kellekin parhaiten. Joulupöydän kruununa on vuodesta toiseen savustettu lampaanpaisti.
Juttuun on saatu rahoitusta Svenska Kulturfondenilta.