Kotimainen villa on pikamuotiin hukkuvassa maailmassa todellinen ekoteko – lisäksi lampaat ylläpitävät monimuotoista luontoa ja katoavaa kulttuurimaisemaa

Villa on hyvä esimerkki täydellisen vinksalleen nyrjähtäneistä markkinoista: Samaan aikaan kun maailma hukkuu uusiutumattomista keinokuiduista ja ympäristöä raskaasti rasittavasta puuvillasta valmistettuun heikkolaatuiseen pikamuotiin – ja jopa ultrapikamuotiin – lampaanvillan kaltaista kierrätettävää ja kestävää luonnonkuitua poltetaan vuosittain jätteenä miljoonia kiloja. Sitä mukaa kun tekstiilien kulutus kasvaa, villan kulutus vähenee.

WWF:n mukaan vaate- ja tekstiiliteollisuus tuottavat jopa 10 prosenttia kaikista maailman ilmastopäästöistä, ja tekstiilijätettä maailman pukeutuva väestö tuottaa vuosittain noin 92 miljoonaa tonnia. Jätevuoren ja ilmastopäästöjen lisäksi tekstiilien tuotanto heikentää maaperää sekä aiheuttaa metsäkatoa ja vesipulaa.

Suomessa villa on päätynyt polttouuneihin heikon kysynnän vuoksi. Viime vuosina tähän on tullut toivottu käänne ja kotimaiselle villalle on ollut jälleen markkinoilla kysyntää. Korona-aika kasvatti suomalaisten intoa käsitöihin, ja yhä useampi halusi puikkoihinsa kotimaista villalankaa. Lisäksi kotimaiseen ovat ainakin osittain siirtyneet myös muutamat kotimaiset laatutekstiilien valmistajat.

Muutaman kuuman vuoden jälkeen villamarkkinoilla on kuitenkin koittanut jälleen alavireen aika: esimerkiksi Pirtin kehräämö kertoo vähentävänsä villan ostoa, koska kysynnän hiipumisen vuoksi varastot ovat nyt täynnä. Myös Myssyfarmi kertoo laatutuotteiden myynnin olevan nyt selvästi aiempaa vaikeampaa. (MT 8.1.). Kotimaiseen tuotantoon kuitenkin uskotaan edelleen, ja Myssyfarmi aikoo pitää kiinni sopimuksistaan villantoimittajiensa kanssa. Positiivisista näkymistä kertoo myös Porin Villa & Peitteen toimitusjohtaja Ville Viinikka. Hänen mukaansa pehmeää ja laadukasta suomalaisvillaa arvostetaan erityisesti Saksassa.

Lammastiloilla positiiviset näkymät ovat nyt enemmän kuin tarpeen, sillä lammastalouteen on osunut viime aikoina iskuja monesta suunnasta. Monilla tiloilla on väsytty taistelemaan susivahinkoja vastaan, ja maisemanhoitosopimusten muuttuneet pinta-alatulkinnat ovat nakertaneet monen tuottajan uskoa jatkoon. Yleisesti alalla myös koetaan, että lammastilat ovat jääneet tukiratkaisuissa isompien tuotantosuuntien jalkoihin. (MT 27.11.) Todellisena vaarana on, että yhä useammalla lammastilalla joko oma jaksaminen tai taloudelliset resurssit eivät riitä parempien aikojen odotteluun.

Suomessa villa on lampaanlihan sivutuote. Siksi sillä on monia kilpailijoitaan pienempi hiilijalanjälki. Iso osa lammastiloista harjoittaa lihan- ja villantuotannon ohella myös maiseman ja monimuotoisuuden hoitoa. Lampaiden ja lammastilojen vähenemisellä olisi siten paljon vakavammat ja laajemmat seuraukset kuin moni ymmärtääkään.