• Kehräämö joutuu vähentämään villan ostoa lampureilta – peitetehtaalla kotimaisesta raaka-aineesta valmistetut tuotteet loppuvat kesken vuodesta toiseen

    Pirtin Kehräämö etsii uusia avauksia Saksasta, jotta villalle tulisi lisää tarvetta. Porin Villa & Peite taas etsii lisää tuottajia, sillä suomalaisen texel-villan kulutus tuotannossa kasvaa vuodesta toiseen.
    Tilaajalle
    Peittojen ja tyynyjen täytteeksi soveltuu parhaiten texel-rodun villa.
    Peittojen ja tyynyjen täytteeksi soveltuu parhaiten texel-rodun villa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Talous
    8.1.202504:00
    Terhi Torikka

    Pirtin Kehräämö Mikkelissä joutuu alkavana vuonna vähentämään villan ostoa selvästi.

    ”Etenkin valkoista villaa on varastossa todella paljon. Voimme ostaa lähinnä mustaa ja ruskeaa, jotta kaikki varat eivät ole kiinni villavarastossa. Myös lampureille tilanne on tietysti ikävä”, toimitusjohtaja Päivi Hämäläinen sanoo.

    Kotimaisten villalankojen menekki on vaikean taloustilanteen myötä taittunut ja yritys on joutunut lomauttamaan henkilöstöä.

    ”Panostamme nyt markkinointiin ja myyntiin, jotta villalle olisi taas tarvetta. On kuitenkin pakko hakea myös tehokkuutta, emme voi vain odottaa äkkimuutoksia.”

    Pirtin Kehräämön varastoissa on paljon valkoista villaa.
    Pirtin Kehräämön varastoissa on paljon valkoista villaa.  Kuva: Terhi Torikka

    Uusia asiakkaita haetaan muun muassa Saksasta. Mikkelissä sijaitseva kehräämö osallistuu tammikuussa ensimmäistä kertaa Grüne woche -messuille. Siellä tehdään asiakastutkimusta siitä, mitkä tuotteet Saksassa kiinnostavat sekä haetaan tunnettavuutta verkkokaupalle, joka avataan myös saksankielisenä ennen messuja.

    Lampurien omia villaeriä kehrätään Pirtissä jatkuvasti.

    ”Siinä pidämme hyvää tahtia yllä”, Hämäläinen lupaa.

    ”Etenkin valkoista villaa on varastossa todella paljon. Voimme ostaa lähinnä mustaa ja ruskeaa, jotta kaikki varat eivät ole kiinni villavarastossa. Myös lampureille tilanne on tietysti ikävä.” Päivi Hämäläinen

    Hyvälaatuiselle texel-liharotuisten lampaiden villalle kysyntää riittää, kertoo Porin Villa & Peite -yrityksen toimitusjohtaja Ville Viinikka.

    ”Uusille villan sopimustuottajille olisi tarvetta, sillä Suomivillasta tehdyt tuotteet on viime vuosina myyty loppuun joka vuosi”, Viinikka kertoo.

    Sänkyjä, patjoja ja petivaatteita valmistava yritys on kasvattanut kotimaisen villan osuutta selvästi joka vuosi jo runsaan 10 vuoden ajan. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta peitoille ja tyynyille on kysyntää. Markkinatilanne ja hiljainen asuntokauppa vaikuttavat enemmän patjojen ja sänkyjen menekkiin.

    Pirtin kehräämö ostaa tänä vuonna lähinnä ruskeaa ja mustaa villaa. Arkistokuvassa keritsemässä Siim Sellis.
    Pirtin kehräämö ostaa tänä vuonna lähinnä ruskeaa ja mustaa villaa. Arkistokuvassa keritsemässä Siim Sellis.  Kuva: Lari Lievonen

    Suomalaisen villan osuus on jo yli puolet Porin Villa & Peitteen omasta tuotannosta. Kaikki vauvojen ja lasten tuotteet tehdään suomalaisesta texel-villasta, samoin aikuisten peitot ja tyynyt. Ranskalaista villaa käytetään esimerkiksi patjoissa ja sängyissä.

    ”Tänä vuonna päästään ehkä 25 000 - 30 000 kotimaiseen villakiloon”, Viinikka arvioi tulevaa.

    Hän kertoo yrityksen olevan jo nyt Suomen suurin kotimaisen villan käyttäjä.

    ”Kunnianhimoinen tavoitteemme on nostaa kotimaisen villan hyötykäyttöaste 90 prosenttiin.”

    Villasta iso osa päätyy edelleen jätteeksi niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. ”Tilanne on pahasti retuperällä”, Viinikka harmittelee.

    Synteettisten kuitujen, kuten polyesterien, osuus kaikista valmistetuista tekstiileistä on vuosikymmenien saatossa kasvanut ohi luonnonmateriaalien. Vuonna 2023 niitä oli noin 54 prosenttia valmistetuista tekstiileistä, ilmenee Materials Marketin raportista.

    ”Kaikki tämä tuotettu polyesteri viimeisen vuosikymmenten ajalta on kaatopaikoilla ja vesistöissä nyt ja tulevaisuudessa”, Viinikka harmittelee.

    Lisää aiheesta
    • Kotimaista villaa sisältävien tuotteiden valikoima laajentuu ensi vuoden syksyllä, Lapuan Kankureista kerrotaan.

      Lihantuotanto | Brändiyritykset uskovat kotimaiseen villaan – tuottajasopimuksista pidetään kiinni vaikeasta ajasta huolimatta

      Tilaajalle
    • Juha Tähkämaa aloittaa vuoden vaihtuessa Suomen lammasyhdistyksen puheenjohtajana. Hän uskoo, että lampaanlihan kysyntä kasvaa, jos tarjontaa saadaan lisättyä.

      Lihantuotanto | Lampaasta tuli väliinputoaja – ”Tätä menoa lammastalous kuihtuu Suomesta”

      Tilaajalle
    • Karjataidon tilalla tärkein syy karitsojen kerintään on turkisten laadun optimointi, kasvupyrähdys tulee kaupan päälle, kertoo lampuri Kaisa Hilska.

      Maatalous | Kerintä saa pienetkin karitsat kirimään kasvussa muita kiinni

      Tilaajalle
    • Maisemanhoito on osa Tolvilan kartanon lammastilan toimintaa. Tila kasvattaa suomenlampaita.

      Lihantuotanto | Vuoden lammastila: Oikealla markkinoinnilla lampaanliha löytää uuden asiakaskunnan – joukossa myös entisiä vegaaneja

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle