

Ritva Korpihilla ei pelkää sanoa sitä ääneen: hän on valmis löytämään elämänsä rakkauden.
54-vuotias Korpihilla on yksi syksyllä esitettävän Maajussille morsian -ohjelman osallistujista. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun hän on etsinyt rakkautta koko Suomen katseiden alla.
”Napakympissä olen kerran ollut kokeilemassa. Mutta se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.”
Kihloissakin Korpihilla on ollut pariin otteeseen. Alttarille asti eivät askeleet johtaneet, sillä erään kärhämän aikana puoliso lennätti kihlasormuksen kaaressa pihalle upottavien lumihankien keskelle.
Vuosia myöhemmin puutarhuri tuli käsi ojossa Korpihillan luokse kesken pihan haravoinnin.
”Katsoin että ei helkatti, hän oli löytänyt kadonneen sormuksen!”
Jos Korpihilla vielä sormuksen nimettömäänsä pujottaa, se ei lennä minnekään vaan pysyy paikoillaan hamaan loppuun saakka.
”Syksyllä rupesin rakkauden nälässä seuramaan ohjelmaa.”
Ritva Korpihilla emännöi Posiolla Riisitunturin kupeessa sijaitsevaa Korpihilla-yritystä, joka valmistaa luonnonmarjoista marmeladia ja muita artesaaniherkkuja sekä juomia, kuten palkittua Kuohuva kuusenkerkkä -juhlajuomaa.
Itse asiassa Korpihilla pohti jo vuosi sitten, että voisi itsekin lähteä maajussiksi koettamaan onneaan. Asia ehti kuitenkin unohtua ennen ratkaisevia peliliikkeitä.
”Syksyllä rupesin rakkauden nälässä seuramaan ohjelmaa.”
Koko syksyn Korpihilla katsoi maajussien menoa. Kun tuotantokauden viimeinen jakso esitettiin, jokin kipinä heräsi Korpihillan mielessä.
”Oli myöhäinen ilta. Ajattelin, että käyn kurkkaamassa, millainen ilmoittautumislomake on.”
Kuin itsestään sormet alkoivat täyttää lomaketta. Esittelyvideon hän kuvasi pyjamassaan, eikä jälkeenpäin muistanut lainkaan mitä oli itsestään kertonut.
Puheenvuoro oli ilmeisen vaikuttava, sillä jo parin päivän päästä häneen otettiin yhteyttä.

”Nesteen aamuparlamentissa miehet ovat värvänneet sopivanikäisiä miehiä kirjoittamaan minulle kirjeitä.”
Ohjelmaan mukaan lähteminen ei ole kaduttanut Korpihillaa, onhan hän elämässään tehnyt aiemminkin rohkeita päätöksiä. Mutta on hän välillä hieman empinyt.
”Kun asia konkretisoituu, totta kai sitä rupeaa puntaroimaan.”
Ystävien ja naapureiden reaktioita Korpihillan ei ole tarvinnut jännittää, päinvastoin. Koko tienoo kannustaa rohkeaa rakkauden etsijää.
”Olen kuullut, että Nesteen aamuparlamentissa miehet ovat värvänneet sopivanikäisiä miehiä kirjoittamaan minulle kirjeitä. He sanovat, että jonkun on pakko kirjoittaa Ritvalle, ettei hän mene millekään etelän miehelle”, Korpihilla nauraa.
Hän on päättänyt, ettei halua työn enää imaisevan itseään, puolisoa tai parisuhdetta.
”Yritystoiminta mietityttää. Se pitää jarrua päällä rakkauselämässäni.”
Korpihilla on jo nyt tehnyt muutoksia, jotta työ ei hallitsisi vuorokauden jokaista hetkeä. Hän asuu edelleen Tolvan kylällä samassa rakennuksessa puodin ja kahvilan kanssa. Osa tuotannosta on kuitenkin siirretty kolmen tunnin ajomatkan päähän Tervolaan.
Fyysinen etäisyys työhön on tehnyt hyvää. Korpihilla on myös remontoinut hiljalleen pientä torppaa kodikseen.
Siinä olisi punainen tupa mahdolliselle suurelle rakkaudelle.

Korpihilla syntyi Ruotsissa ja varttui Etelä-Suomessa. Lapsesta asti hänessä eli kipinöivä kaipuu pohjoiseen.
Muuttoa piti odottaa tovi. Kesken jääneiden metsätalousinsinööriopintojen jälkeen Korpihilla päätyi opiskelemaan matkailu- ja ravintola-alaa Tampereelle. Jo opintojen aikana syntyi ajatus maaseutumatkailuyrityksestä.
1990-luvun laman jälkimainingeissa Korpihilla alkoi soitella Taivalkoskelle ja Kuusamoon. Tarkoituksena oli ostaa vanha kyläkoulu, jonne hän voisi perustaa yrityksen.
”Järki sanoi, että pysy töissä muualla. Mutta minulla oli haave ja unelma. Silloin piti tehdä, mitä sydän sanoo.”
Sopiva, joskin varsin suurta remonttia kaivannut rakennus löytyi lopulta Posiolta Tolvan kylästä.
Paikkaan liittyy kohtalonomainen sattuma. Vasta muuton jälkeen Korpihillalle selvisi, että hänen esiäitinsä Dorothea Määttä syntyi Tolvan kylällä vuonna 1739.
”Ei täällä ole totuttu kristallikruunuihin katossa.”
Muutto Lappiin ei pelottanut tuolloin alle 30-vuotiasta Korpihillaa.
Sen sijaan kylä ei ollut vielä valmis etelästä saapuvalle nuorelle naiselle, joka osti omaan käyttöönsä vanhan kyläkoulun. Rakennus oli aiemmin ollut monen kyläläisen olohuone, eivätkä kaikki katsoneet uutta tulokasta hyvällä.
Korpihilla joutui tottumaan nurinaan, kiusantekoon ja hankaluuksiin. Mutta kun kyläkoulu lopulta tyhjentyi vanhoista tavaroista, Korpihilla pääsi jättämään oman kädenjälkensä sinne.
Koska rahaa oli vähän, remonttia tehtiin hitaasti. Yrittäjä haali vanhoja huonekaluja kirpputoreilta ja kuorrutti talon maalaisromantiikalla.
”Pikkuhiljaa sain talon itseni näköiseksi. Ei täällä ole totuttu kristallikruunuihin katossa.”
Vuodet haalensivat myös vanhat erimielisyydet. Ja viimeistään Maajussille morsian on tehnyt Korpihillasta oman kylän likan.

Yö on Korpihillalle luovaa aikaa. Silloin hän tarttuu spontaanisti innostaviin ideoihin, esimerkiksi ilmoittautuu etsimään rakkautta televisiossa kaiken kansan töllisteltävänä.
Eräänä yönä neljä vuotta sitten Korpihilla sai toisenlaisen idean. Tai itse asiassa vielä tuolloin hän oli Ritva Kokko, vaikka häntä sanottiin yrityksensä mukaan Korpihillan Ritvaksi.
”Kun ei ollut naimisiinmenoa tai mitään muutakaan tiedossa, niin ajattelin, että voisin kokeilla muuttaa nimeni Korpihillaksi.”
Kuukaudet kuluivat ja koko asia unohtui. Kunnes eräänä päivänä posteljooni toi eriskummallisen kirjeen.
”Sitä piti vähän käännellä ja väännellä. Sitten tajusin, että herranen aika, nyt se nimi on muuttunut.”
Mutta mitä käy uudelle, hienolle sukunimelle, jos Maajussille morsiamen kautta elämään löytyy uusi rakas, ja jossain kohtaa hääkellotkin soisivat?
Ainakin tällä hetkellä Ritva Korpihilla ajattelee, että hän pitäisi oman nimensä. Tulisiko sulhosta sitten Korpihilla?
”Sen pitäisi olla hyvä mies, että hänelle voisi antaa tämän nimen. Ja pitäisi ylipäätään olla hyvä mies, että kerran elämässäni menisin naimisiin.”
Omistaa Korpihilla-yrityksen, joka valmistaa artesaaniherkkuja ja alkoholittomia kuohujuomia Posiolla ja Tervolassa. Yrityksellä on myös kahvila, puoti, maaseutumatkailua ja tulevaisuudessa ehkä pienimuotoista majoitustoimintaa.
Osallistuu Maajussille morsian -ohjelmaan.
Muutti 1990-luvun lopulla Posion Tolvan kylään, missä remontoi vanhan kyläkoulun kodikseen ja työpaikakseen.
Pitää tanssimisesta, kirpputoreista, huutokaupoista, vanhasta tavarasta ja sisustamisesta.
Haaveilee, että ehtisi taas lukea, tehdä käsitöitä ja matkustella.