

Vanhat ja perinteiset kirkot näyttävät kiinnostavan nyt nuoria aikuisia. Tällaisilla kirkoilla tarkoitetaan perinteisiä ja konservatiivisia arvoja edustavia uskonnollisia yhteisöjä. Esimerkiksi Suomen ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko ovat tällaisia.
Asiasta kertoo Itä-Suomen yliopistosta Teemu Toivonen, joka on myös ortodoksisen kirkon rovasti. Hän tekee väitöskirjaa uskonnollisesta kääntymyksestä Suomen ortodoksisessa kirkossa. Toivonen tutkii sekä ortodoksiseen kirkkoon liittymisen että eroamisen syitä.
”Nuoria perheettömiä naisia ja kokonaisia perhekuntia liittyy ortodoksiseen kirkkoon. Ihmiset kaipaavat pysyvyyttä elämäänsä”, Toivonen summaa.
Vuonna 2025 puolet Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista kasvatti jäsenmääräänsä, yhteensä kirkkoon liittyi noin 1 400 ihmistä.
Voimakkaimmin ortodoksiset seurakunnat kasvavat Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Näissä seurakunnissa jäsenmäärä kasvoi lähes puolet enemmän kuin Helsingissä.
Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärän nousua selittää myös Ukrainan kansalaisten liittyminen kirkkoon.

Kaikki aktivoituneet eivät kuitenkaan ole ortodoksiseen kirkkoon liittyneitä. Jumalanpalveluksissa käy yhä enemmän kirkossa kasvaneita nuoria tai lapsena ortodoksiksi kastettuja.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen vaatii noin puolen vuoden mittaiseen katukumeeniopetukseen osallistumisen, jota järjestävät ortodoksiset seurakunnat.
Toivosen mukaan perinteiset kirkot vetoavat etenkin kaupungissa asuviin. Aikaisemmin juuri maaseutu on ollut perinteisesti uskonnollisempaa aluetta kuin kaupungit.
”Pienemmillä paikkakunnilla yhteisö on olemassa ja läsnä eri tavalla, se tulee koulusta, suvusta ja kunnasta. Onko niin, että kaupungissa koetaan tarpeellisemmaksi etsiä merkitystä elämään, koska siellä ei ole samanlaista yhteisöä?” Toivonen pohtii.
Hänen mukaansa nuoret ihmiset kuulevat ortodoksisesta kirkosta usein sosiaalisesta mediasta. Somesta omaksutaan myös materiaalia, joka ei ole kirkon opetuksen mukaista. Tällaisia vaikutteita tulee esimerkiksi uushenkisyydestä, kuten enkeliuskosta.
”On myös amerikkalaisia vaikuttajia, jotka ovat Venäjän valtion ja Venäjän ortodoksisen kirkon valjastamia. He tuottavat lännenvastaista sisältöä.”
Ortodoksisessa kirkossa nuoria aikuisia puhuttelee perinteisten arvojen lisäksi myös esimerkiksi ylisukupolvisuus. Jos esimerkiksi isovanhempi on ollut ortodoksi ja hänellä on evakkotausta, kirkko voi puhutella myös nuorempaa polvea.