Onko sijoittaminen syntiä? Papit pohtivat asiaa ja kertovat myös omista synneistään

Omatunto on yleensä hyvä opas ilmaisemaan, millaiset teot ja asenteet voivat olla syntiä, sanoo arkkipiispa Tapio Luoma. Kuva: Sanne Katainen

Tapio Luoma, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Turun arkkipiispa

Yksittäisiä syntejä on vaikea asetella vakavuusjärjestykseen, koska synti on aina olemukseltaan tuhoavaa. Julmuus on kuitenkin epäilemättä vakavimmasta päästä yksittäisiä tuhoisia asenteita ja tekoja. Sen taustalla on toisen ihmisen halveksunta ja kyvyttömyys tai haluttomuus tuntea empatiaa.

Synnin tuhoava olemus perustuu siihen, että ihminen keskittyy vain itseensä, oman hyvinvointinsa ja mielihyvän varmistamiseen toisten kustannuksella. Tällaisena syntisyys pyrkii ilmenemään kaikilla elämänalueilla, myös seksuaalisuudessa, joka itsessään on Jumalan hyvä lahja.

Minä en ainoastaan tee syntiä vaan olen syntinen. Yksittäisiä syntejä voin koettaa välttää, mutta syntisyydestäni en pääse eroon. Minussakin asuu taipumus itsekkyyteen, Jumalan, lähimmäisen ja luonnon hyvinvoinnin unohtamiseen.

Siksi turvaudun Jeesukseen, joka vakuuttaa, että Jumalan rakkaus koskee nimenomaan syntistä ihmistä. Vain siten jaksan olla oman syntisen minäni kanssa.

Tom Säilän mukaan jokainen saa luottaa siihen, että Jumala on poikansa Jeesuksen ristinkuolemassa sovittanut hänenkin syntinsä. Kuva: Martti Pyykönen

Tom Säilä, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja ja pastori

Pahin synti on rikkoa Raamatun ensimmäistä käskyä vastaan. Se tarkoittaa epäjumalan palvontaa ja sitä, että jokin asia on tärkeämpi kuin suhde Jumalaan.

Nykyään tällaisia epäjumalan muotoja ovat raha, valta, ura ja mielihyvän hillitön tavoittelu esimerkiksi nautintoaineiden kautta. Itsensä kehittämisestä etenkin länsimaissa on tullut epäjumalan palvontaa, jossa maailma pyörii oman itsen ympärillä. Työ saa olla tärkeää, mutta se ei saa nousta ylitse Jumalan.

Olen aina pitänyt sijoittamisesta, se on minulle tärkeä ja rakas harrastus.

Joudun kuitenkin painimaan sen kanssa, miten suhtaudun rahaan: tuottojen tuomaan turvaan ja tappioiden aiheuttamaan ahdistukseen. Olipa rahaa paljon tai vähän, ei omistamisen varaan voi elämäänsä rakentaa. Jos tulot tuovat enemmän turvaa kuin Jumala, tai jos tappiot ahdistavat enkä käänny Jumalan puoleen, on se synti, jota täytyy pyytää Jumalalta anteeksi.

Nykyään puhutaan paljon eettisestä sijoittamisesta, minkä näen hyvänä asiana. Jos itse saan tietooni jotain sellaista yhtiön toiminnasta tai arvoista, jotka ovat kristinuskon arvoja vastaan, jätän sijoittamatta sellaiseen yhtiöön.

Kalle Hiltunen haluaa puhua Jumalan armosta syntisiä kohtaan. Sovinto on tärkeä saada aikaiseksi myös ihmisten välillä, jotta saataisiin yhteiselämä paremmaksi. Kuva: ANTTI RINTALA

Kalle Hiltunen, Herättäjäyhdistyksen toiminnanjohtaja ja pastori

Herännäisyydessä ei ole haluttu osoitella toisten syntejä. Omissakin synneissä riittää tarpeeksi pahuutta. Enemmin pyrimme tekemään parannusta omista synneistä kuin osoittamaan naapurin syntejä.

Synti on kuin sienirihmasto, joka kulkee kaikkialla. Tuon rihmaston kautta olen itsekin osaltani syyllinen jopa yhteiskunnan kamalimpiin kauheuksiin.

Jos julkisuudessa tulee esille perhesurma, niin minäkin saatan olla myös osana sitä. En koskaan saa tietää, miten esimerkiksi ihmisen ohitse kulkeminen ja hänen tarpeensa huomiotta jättäminen on vaikuttanut hänen elämäänsä.

Julkisuudessa synti nähdään pikkutuhmana asiana. Esimerkiksi jotakin Euroviisu-kappaletta saatetaan sanoa ”syntiseksi”. Monella on mielikuva, että kirkko puhuu synnistä vain seksuaalisuuden alueella. Kirkon tarkoittama synti on kuitenkin jotain aivan muuta. Synti on itsekkyyttä ja oman edun ajamista, ei vain ”pientä” tuhmaa.

Tuntuu vähän vieraalta, että lähtisin tässä julkisesti listaamaan omia syntejä. Onhan niitä ollut kaikenlaisia.

Oskari Juurikkala, Suomen katolisen kirkon pappi Roomassa

Ylpeys estää myöntämästä omia vikoja tai huonoa käytöstä, sanoo katolisen kirkon pappi Oskari Juurikkala. Kuva: Ralf Nyman

Minusta pahimmat synnit ovat sellaisia, jotka eivät ulospäin näyttäydy pahoilta.

Ylpeys on kaikista vahingollisin synti, sillä se vaikuttaa kaikkien syntien taustalla. Ylpeys on asenne, joka rikkoo eniten ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Ihminen sokeutuu helposti omalle ylpeydelle. Hän ajattelee niin, että haluaa vain pitää kiinni oikeuksistaan.

Ylpeys ilmenee etenkin kaikenlaisena rakkaudettomuutena. Se on muiden tuomitsemista tai julmaa suhtautumista. Tärkeät ihmissuhteet rikkoutuvat usein siksi, että ihminen ajattelee itsellään olevan hyvä syy loukata toista tai antaa samalla mitalla takaisin.

Me katolilaiset ajattelemme, että synnintunnustuksessa papille tunnustamme syntimme ja saamme ne anteeksi. On valtavan voimaannuttavaa ymmärtää, että papille tunnustettuja syntejä ei ole enää olemassa.

Yksi oma synti, johon olen viime aikoina havahtunut, on se , että olen toistuvasti ollut kova ja jopa tuomitseva kerjäläisiä kohtaan. Koska olen pappi, koen heidän häiritsevän minua liikaa ja epäreilusti. Mutta oikeastaan olen ajatellut asiaa vain oman mukavuuteni näkökulmasta.

Ortodoksinen kirkko näkee synnin ensisijaisesti sairautena eikä niinkään juridisena rikkomuksena. Tämä on syvällinen ero läntiseen teologiseen ajatteluun verrattuna, sanoo arkkipiispa Elia. Kuva: Sanne Katainen

Elia, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa

Evankeliumeissa sanotaan, että syntiä Pyhää Henkeä vastaan ei anneta anteeksi. Synti Pyhää Henkeä vastaan nähdään traditiossamme tietoisena ja jatkuvana totuuden vastustamisena, joka estää ihmistä vastaanottamasta armoa ja katumusta.

Suurimpiin synteihin kuuluu myös tappaminen, kaikenlainen välinpitämättömyys lähimmäistä, heikompaa ja eläimiä kohtaan tai luonnon tuhoaminen. Ne hajottavat yhteyttä Jumalaan, lähimmäiseen ja luomakuntaan.

Kuolemansynnit – ylpeys, ahneus, himo, kateus, mässäily, viha ja laiskuus – ovat hengellisen elämän suurimpia kompastuskiviä. Mutta ortodoksinen traditio ei pysähdy vain tekoihin vaan katsoo sydämen tilaa, josta kaikki nousee.

Ortodoksinen traditio ei tunne "valkoisen valheen" käsitettä, sillä kirkkomme opetuksessa totuudellisuus on ehdotonta. Jokainen valhe, riippumatta sen tarkoitusperistä, on askel pois jumalallisesta totuudesta. Tekojen hyveellisyys riippuu silti sekä toiminnan laadusta että tarkoituksesta.

Meillä kirkossa ei ole julkista synnintunnustusta vaan synnit tunnustetaan papille katumuksen sakramentissa. Siksi en tässä lähde ruotimaan omaa sieluntilaani julkisesti. Yleisellä tasolla voin sanoa, että syntejä vastaan tulee ankarasti taistella eikä se ole helppoa. Usein me ihmiset lankeamme sanoihin synteihin yhä uudestaan.

Vanhan testamentin mukaan Jumala karkotti Adamin ja Eevan paratiisista, kun nämä olivat maistaneet hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää. Kuvassa yhdysvaltalaisen Benjamin Westin maalaus Aadamin ja Eevan karkottaminen paratiisista vuodelta 1791. Kuva: National Gallery of Art