• Klassikkoelokuvan tarina mielisairaalan rajusta arjesta aiheutti aikanaan kohun

    Miloš Formanin elokuva on ajaton klassikko kapinasta järjestelmää vastaan. Se on yhä vaikuttava elokuva, mutta eri syistä kuin ilmestyessään vuonna 1975.
    Tilaajalle
    Jack Nicholson tekee yhden uransa parhaista suorituksista. Kuvassa elokuvan Yksi lensi yli käenpesän kansilehti – julkaisu Suomessa: Kinosto. Alkuperäinen teos © Warner Bros / United Artists.
    Jack Nicholson tekee yhden uransa parhaista suorituksista. Kuvassa elokuvan Yksi lensi yli käenpesän kansilehti – julkaisu Suomessa: Kinosto. Alkuperäinen teos © Warner Bros / United Artists. 
    Koti|Elokuva
    25.6.202623:00
    Arvio
    Jyrki Karkinen

    Perjantaina nähdään televisiossa elokuvahistorian klassikko, 1970-luvulla ilmestynyt Yksi lensi yli käenpesän. Ohjaajana toimi Miloš Forman, ja tarina pohjautuu Ken Keseyn romaaniin.

    Pikkurikollinen Randle P. McMurphy (Jack Nicholson) joutuu mielisairaalaan, jossa hän sekoittaa sekä henkilökunnan että potilaiden paikoilleen jämähtäneet rutiinit energisellä ja tarttuvalla kapinahengellään.

    Ylihoitaja Mildred Ratched (Louise Fletcher) on vastavoima McMurphyn synnyttämälle kaaokselle ja muutokselle. Järjestelmän ylimpänä edustajana hänellä on käytössään kaikki fyysiset ja henkiset keinot “rauhan palauttamiseksi” , eikä hän arkaile käyttää niitä.

    Ohjaaja Miloš Forman pakeni itse Tšekkoslovakian kommunistisesta järjestelmästä. Tämä tausta saattaa osaltaan selittää elokuvan pelottavan realistisen kuvauksen siitä, miten autoritaarinen valta – elokuvassa mielisairaala – voi murtaa ihmisen.

    Elokuva voitti kaikki viisi merkittävintä Oscar-palkintoa: paras elokuva, ohjaus, miespääosa, naispääosa ja käsikirjoitus. Muu näyttelijäkaarti loistaa myös: potilaina nähdään mm. myöhemminkin mainetta niittäneet Will Sampson, Danny DeVito, Christopher Lloyd sekä debyyttiroolissaan Brad Dourif.

    Pintatasolla elokuva kertoo yksilön kamppailusta yhteisön painetta ja mukautumista vastaan. Taustalla on silti kysymys: ovatko potilaat aidosti sairaita vai onko laitos tehnyt heistä sellaisia? Myös katsoja pakotetaan pohtimaan asiaa, eikä elokuva anna helppoja vastauksia.

    Yksi elokuvan ikonisimmista kohtauksista onkin hetki, jolloin McMurphy saa tietää, että suuri osa potilaista on mielisairaalassa vapaaehtoisesti: he voisivat kävellä ulos milloin tahansa.

    Yli 50 vuotta vanha elokuva puhuttelee yhä. Se on samalla oman aikansa tuote ja ajaton klassikko. Jack Nicholson tekee huippuroolin: luonnollinen ja vimmainenkin tulkinta vangitsee yhä katsojan.

    Kuvaus mielisairaalan arjesta ja toimintatavoista sai jo ilmestymisaikanaan voimakasta kritiikkiä. Monet psykiatrit ja hoitajat pitivät elokuvaa epäreiluna yleistyksenä, joka leimasi koko alan julmuuden harjoittajaksi. Nykyisin teoksesta nousevat vahvimmin sen teemat, ei niinkään sen aikanaan herättämä paljastusten kohu.

    Pe 26.6.2026 klo 23.45, MTV3

    Miloš Forman Karlovy Vary ‑elokuvafestivaalissa 2009.
    Miloš Forman Karlovy Vary ‑elokuvafestivaalissa 2009. Kuva: Petr Novák
    Lisää aiheesta
    • Saisinpa joskus nähdä loppuun klassikon, joka jäi kesken joulun alla 1974.

      Radio ja TV | Tämä elokuva jäi minulta kesken 1974 ‒ haluaisin katsoa sen loppuun

    • Ihmisiä tarkkaileva Eo-aasi on samannimisen elokuvan pääosassa.

      Radio ja TV | Elokuvassa nähdään Eurooppa aasin silmin

    • Jussi Koskelan (Risto Taulo) ojitusta taustoitti Yleisradion nauhoittama ”suo-akustiikka.”

      Elokuva | Jussin torppa rakennettiin entiseen tennishalliin, kun klassikkoelokuvaa kuvattiin 1960-luvulla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    elokuva
    klassikkoelokuva
    mielisairaala
    Oscar
    Miloš Forman
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta