
Teräväpiirtokuvaan tottuneen ja 2000-luvulla syntyneen on lähes mahdotonta mukautua ajatukseen, että mustavalkoisen television kuvaa pidettiin täysin käypänä tekniikkana vain muutama vuosikymmen aiemmin.
Nyttemmin kuvanlaatu on niin sanotusti kohillaan. Äänipuolella ei nykyinen tekniikka ole valmis.
Seuraavaksi odotan uuteen taulutöllööni ominaisuutta, joka hoitaa äänentason prosessoinnin haluamallani tavalla. Syy: televisiokanavat nostavat ohjelmatunnuksien ja mainosten aikana äänentasoa amerikkalaisopein niin, että korviin sattuu.
Toisinaan äänentasoa pitäisi päinvastoin nostaa, jotta saisi keskustelut kuultaviksi. Vai kuulitko vaikkapa Karppi-sarjan dialogin kuten voisi odottaa, ilman että äänivalli runteli tärykalvojasi mainoksen pamahtaessa ruutuun?