
Kaikkialla Karviassa näkee Konto oy:n turpeesta valmistamia akustiikkalevyjä. Niitä on kunnantalolla, opastuskeskuksessa, matkailukohteissa ja seudun muissa yrityksissä.
Varsinkin vanhat valokuvat pääsevät oikeuksiinsa levyn huokoisella pinnalla.
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma toteaa, että Konton vetäjä Sami Laitila on tehnyt valtavan työn innovatiivisia erikoistuotteita valmistavan yrityksen eteen.
”Hän on jalkautunut Suomeen ihan reilusti, ei se läpimurto olisi ilman häntä onnistunut.”

Konton toimi- ja tuotantotilat ovat kunnalta vuokratuissa halleissa Kylä-Karviantiellä ja Ylä-Satakunnantiellä.
Laitila on palkkajohtaja ja yrityksen keulakuva, Konton viisi omistajaa pysyttelevät taustalla.
”Kun yritys perustettiin, mulla oli ihan riittävästi velkaa maataloudesta enkä lähtenyt osakkaaksi”, Karvian Ämmälänkylässä asuva Laitila toteaa.
Hänellä on periaate, että kun kerran toimitaan Karviassa, myös työvoima pestataan läheltä. Tällä hetkellä palkkalistoilla on vajaat 15 henkeä. Lisäksi Konto työllistää alihankkijoita, asentajia ja tuntityöläisiä.
Konto perustettiin 2009, ja neljä ensimmäistä vuotta olivat Laitilan mukaan ”maailman vaikeinta”.
”Ensin tehtiin öljynimeytystuotteita, niillä elettiin jonkin aikaa. Sitten viherkattoja, mutta yhteiskunta ei ollut yhtään mukana kaavoituksessa.”
”Yksikin reklamaatio olisi kaatanut koko firman.”
”Sen jälkeen kehitimme ballistisia tuotteita, jotka kestävät kiväärinluodin. Intiasta tuli tuhansien kappaleiden tilaus poliisiasemien suojaamiseen, ja jouduimme nostamaan kädet pystyyn. Yksikin reklamaatio olisi kaatanut koko firman.”
Yksi aluevaltaus oli turpeesta tehdyt tuhkauurnat. Niitä kysytään ja valmistetaan edelleen.
Jo 15 vuotta yrityksen päätuote on ollut akustiikkalevy, jonka materiaalista 80 prosenttia on vaaleaa, pitkäkuituista pintaturvetta. Se nostetaan lähialueilta. Seassa on kierrätettyä tekstiilikuitua ja vähän sellua. Liimoja tai kemikaaleja ei käytetä.

Valokuvista printatut levyt ovat suosittuja, ja paljon tehdään räätälöityjä tuotteita eri yrityksille. Laitila esittelee hevostilalle lähteviä, hevosenkengäksi leikattuja turvelevyjä.
”Paria viime vuotta lukuun ottamatta meillä on ollut kova kasvukäyrä. Ollaan noustu semmoiset 15–20 pinnaa per vuosi liikevaihdossa, mikä myös on näkynyt liiketuloksessa positiivisesti."
Korona-ajasta Konto selvisi hyvin, sen sijaan Ukrainan sota toi suuria kustannuspaineita.
”Väripigmentit, nestekaasu, pahvimateriaalit, ihan kaikki on kallistunut.”
”Väripigmentit, nestekaasu, pahvimateriaalit, ihan kaikki on kallistunut. Viime vuonna meidän tulos notkahti pahasti, mutta nyt mennään taas kovaa. Akustiikkalevyjä tarvitaan julkisissa tiloissa, yrityksissä ja kodeissa. Maailma on täynnä kaikuisia tiloja.”
Myös Sami Laitilan puoliso on töissä Kontossa.
”Vaimo tokaisi mulle viikonloppuna, ettei sitten tule hoivaamaan minua hoivakotiin, jos joudun sinne ennenaikaisesti. Mutta tilauskirjat ovat täynnä, nyt en ehdi lomailla.”

Konto oli mukana Lempäälän asuntomessuilla, ja parhaillaan yrityksessä valmistaudutaan Helsingin Habitare-messuihin syyskuun alussa.
Sami Laitila on edelleen viljelijä, ja aikaa vievät myös luottamustoimet. Hän on valtuuston varapuheenjohtaja ja Karvian Yrittäjien hallituksessa.
Kun hän ehtii rentoutua, hän lähtee mielellään suolle. Hän näyttää turpeesta valmistettua pannunalusta, johon on printattu hänen ottamansa kännykkäkuva Kauhanevan kohvajäästä.
”Turve on niin hyvä ja monipuolinen materiaali, ettei sen käyttöä voi lopettaa, senhän sanoo järkikin. Jos turpeen käyttö lopetettaisiin, Suomesta häviää muutakin kuin Konto eli esimerkiksi metsä- ja karjataloutta. Uskon että Siperia opettaa."