Sammaloitunut puhelinkoppi sai uuden elämän Kekkosella

Hiljaisen mökkitien varrella Ruovedellä Kekkosen kylässä seisoo harvinaisuus. Erikoista siinä on, ettei sellaista ole Kekkosella koskaan oikeasti ollut. Kyse on puhelinkioskista, jonka Kari Hoikkala on entisöinyt.

Puhelinkioski on sijainnut uudella paikallaan viime syksystä.

Hoikkala on keräilijä ja kädentaitaja, joka kunnostaa pääasiassa 1973–1976 vuosimallisin Tunturi-mopoja. Näissä merkeissä hän kiertää rompepäivillä eri puolilla Suomea.

Alumiinirunkoinen koppi löysi tiensä Eurasta Ruoveden Kekkoselle. Kuva: Rami Marjamäki

Saarijärven rompepäivillä oli myynnissä puhelinkoppi, joka oli Hoikkalalle kuitenkin liian kallis. Idea omasta puhelinkopista ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, joten hän alkoi etsiä sopivaa.

Lopulta netistä tuli vastaan Eurassa myytävänä oleva puhelinkioski, jonka Hoikkala osti. Todennäköisesti alumiinirunkoinen ja lasiseinäinen koppi on alunperin kuulunut Tampereen Puhelinosuuskunnalle.

”Se oli ihan sammaloitunut ja lojui talon takapihalla. Isännän oli ollut tarkoitus tehdä siitä pihasuihku, mutta emäntä oli kieltänyt”, kertoo Hoikkalan sisar Roswitha Hoikkala.

Puhelinkioskista löytyy tietysti puhelinluettelo.  Kuva: Rami Marjamäki

Puhelinkopista puuttui puhelin sekä taso, jolla puhelinluettelo lepäsi. Tason Kari Hoikkala teki itse alkuperäisten mittojen mukaan.

Pyöritettävällä numerotaululla olevat puhelinkoneet olivat ja ovat edelleen kiven alla.

Markan kolikoilla toimiva painettavilla numeroilla varustettu puhelin löytyi lopulta Joensuusta.

Lopulta hintaa Kekkosen puhelinkioskille tuli ”muutamia satasia”. Kädentaitaja ei laske omalle ajalleen hintaa.

Nykyään Kangasalalla perheineen asuvien Hoikkalan sisarusten mummola sijaitsee Kekkosella.

Uskomaton sattuma on, että puhelinkioskin kanssa samalla tehtiin kaupat Virtain-Ruoveden puhelinluettelosta vuodelta 1977, Roswitha Hoikkala kertoo.

”Siinä on meidän pappammekin nelinumeroinen puhelinnumero.”

Kari Hoikkala on lisännyt puhelinkioskin tunnelmaa 1970-luvun tarroilla.  Kuva: Rami Marjamäki

Puhelimen lisäksi Kari Hoikkala on hankkinut koppiin tarroja 1970-luvulta, jotta tunnelma vastaa mahdollisimman hyvin alkuperäistä. Illan pimetessä koppiin syttyy valo.

Kari Hoikkala on hankkinut toisenkin puhelinkioskin entisöitäväksi. Tai oikeammin kyse on muovisesta puhelinkuvusta.

”Kari arvostaa menneisyyttä, historiaa ja katukuvasta katoavia asioita”, Roswitha kuvailee veljeään.

”Vaikka kotona oli lankapuhelin, salaisimmat puhelut piti käydä puhumassa puhelinkioskista”, Roswitha muistelee nuoruuttaan.

Hän oli nuorena innokas heppatyttö. Tallin satulahuoneessa oli kolikkopuhelin.

Siihen ehti juuri ja juuri ilman kolikkoa hihkaista: ”Voi tulla”, ennen kuin puhelu katkesi. Niin vanhemmat tiesivät, että tyttären saa hakea kotiin.