• Lassi Liikkanen osti mökin, jonka saunan löylyissä ei voinut olla viittä minuuttia pitempään – syy löytyi lopulta ilmanvaihdosta

    Saunan asiantuntijaksi kymmenessä vuodessa noussut Lassi A. Liikkanen tietää, että kiuasta vaihtamalla löyly harvoin paranee. Siihen on halvempikin keino.
    Tilaajalle
    Jokainen sauna on omanlaisensa, sillä kokoja, kiukaita ja ilmanvaihtoja on moneksi.
    Jokainen sauna on omanlaisensa, sillä kokoja, kiukaita ja ilmanvaihtoja on moneksi. Kuva: Petteri Kivimäki
    Koti|Mökki
    22.6.202416:00
    Jarmo Hankivaara

    Päätyökseen digitaalisia palveluita suunnitteleva Lassi A. Liikkanen sai kipinän ryhtyä tosissaan miettimään hyvien löylyjen salaisuutta kymmenen vuotta sitten. Siihen saakka hän oli saunonut 35 vuotta, kuten jokainen meistä.

    ”Ostin puolisoni kanssa mökin, jonka saunassa oli puilla lämpenevä kiuas. Löylyt olivat luokattoman huonot.”

    Selvää syytä ei löytynyt, miksi 60–70 asteen lämmössä saattoi olla kerrallaan vain viitisen minuuttia.

    Liikkasen uusi sauna valmistui 2017, ja muutamaa vuotta myöhemmin vanha purettiin hyödyttömänä. Vähitellen oli piirtynyt kuva, mikä siinä oli pielessä.

    ”Siinä yhdistyivät kaksi heikkoutta: pieni tila ja heikko ilmanvaihto”.

    Kiukaan eteen oli kyllä tehty korvausilmaräppänä, mutta kiuas veti siitä kaiken raikkaan ilman suoraan tulipesään. Tuloilma ei sekoittunut sopivasti eri puolille saunaa, kuten hyvässä löylytilassa.

    Lassi A. Liikkasen mökin puretussa saunassa yhdistyivät heikko ilmanvaihto ja pieni koko.
    Lassi A. Liikkasen mökin puretussa saunassa yhdistyivät heikko ilmanvaihto ja pieni koko. Kuva: Reetta Virtanen

    Liikkanen on esitellyt havaintojaan blogissaan ja kirjoissaan. Lisäksi hän konsultoi saunaongelmissa.

    Puutteet saunan ilmanvaihdossa ovat varsin yleisiä. Yhtä patenttiratkaisua niihin ei ole, sillä kiukaita, ilmanvaihtoja ja saunatiloja on moneen lähtöön.

    Periaatteessa korvausilman pitäisi tulla kiukaan yläpuolelta, jotta se sekoittuisi löylytilassa. Aina sekään sääntö ei päde.

    ”Eräässä tapauksessa korvausilmaräppänä oli jälkikäteen tehty kiukaan yläpuolelle seinään. Lämpötilaeron vaikutuksesta ilma alkoikin virrata siitä ulos. Korvausilma puolestaan tuli sisätilaan ja tulipesään muun muassa lattianraoista ja oven alta.”

    Ilmiö syntyy, kun paine-erot pyrkivät tasaantumaan. Lämpö nousee ylöspäin fysiikan lakien mukaan. Mitä korkeammalla raitisilmaräppänä on, sitä varmemmin kuuma ilma virtaa sieltä ulos ja korvausilma tuleekin muualta.

    Parhaimmillaan raikas tuloilma sekoittuu tasaisesti löylytilassa.

    Kun Liikkanen alkoi perehtyä syvällisesti hyvän saunan ominaisuuksiin, kiukaan merkitys alkoi vähetä muiden asioiden rinnalla.

    Kiukaalla on toki väliä, mutta se vain yksi kolmesta keskeisestä asiasta. Ilmanvaihdon lisäksi tila- ja lauderatkaisut pitää suunnitella ja toteuttaa niin, että esimerkiksi jalat ovat kiukaan yläpuolella.

    ”Kylmät varpaat eivät kiukaan vaihdolla korjaannu. Silti jotkut kiuasmyyjät jaksavat mainostaa, että verkkokiukaat lämmittävät lattiasta kattoon. Se ei pidä paikkansa, olivatpa ne muuten miten hyviä tahansa.”

    Puilla lämpenevä kiuas on ehdottoman tärkeä vaihtaa, kun se alkaa palaa kyljestä puhki. Palokaasuja voi päästä sisäilmaan, ja silloin on leikki kaukana. Meren äärellä taas ruostuminen voi lyhentää kiukaan ikää tai ainakin siitä tulee esteettinen haitta.

    Kiuaskivien vaihdossa on tärkeää, ettei lado niitä liian tiiviisti. Sähkökiukaiden valmistajilta löytyy asiasta havainnollisia ohjeita.
    Kiuaskivien vaihdossa on tärkeää, ettei lado niitä liian tiiviisti. Sähkökiukaiden valmistajilta löytyy asiasta havainnollisia ohjeita. Kuva: Sanne Katainen

    Uuden kiukaan koko mietityttää monia. Laskukaavoja on netissä paljonkin, eikä niistä haittaakaan ole kiuasostoksilla.

    Liikkanen painottaa, että kiukaan pitää olla sopivan kokoinen löylytilaan. Lisäksi on hyvä ymmärtää kiukaan ominaisuudet kuten kivimäärän vaikutus omiin mieltymyksiin – kuinka pitkään tavallisesti saunotaan ja millaisessa lämmössä.

    Liikkanen neuvoo, että joskus ratkaisu parempiin löylyihin voi äärimmäisen helppo ja halpa. Kannattaa vaihtaa kivet, jos kiuas toimii mutta löyly ei tyydytä. Kivi ei paljon maksa, mutta vaihto tuppaa unohtua.

    Kaava kiukaan koon laskentaan

    Saunan todellinen tilavuus määrää kiukaan maksimitehon. Nyrkkisääntö on, että saunan yhtä tilavuuskuutiota kohti tarvitaan kiukaalle tehoa 1 kW.

    Oletetaan, että sauna on kooltaan 3 x 2 metriä ja sen korkeus on 2,5 metriä sekä lasipintaa 2 m².

    Saunan tilavuus voidaan laskea kaavalla: 3 x 2 x 2,5 = saunan todellinen tilavuus 15 m³. Tähän lisätään lasipinnan vaikutus 2 m² x 1,2 = 1,4 m³.

    Tässä tapauksessa saadaan yhteensä 15 + 1,4 eli yhteensä 16,4 m³ tilavuus, joka kannattaa painaa mieleensä ostoksille lähtiessä.

    Lisää aiheesta
    • Enrika ja Risto Uusitalo siirsivät hieman syrjään rakennetun savusaunan lähemmäs muita rakennuksia.

      Rakentaminen ja remontointi | Satavuotias sauna nostettiin ilmaan ja siirrettiin uuteen paikkaan – kylän kylpyläksi kutsuttuun rakennukseen liittyy koskettava tarina, jolla on onnellinen loppu

    • Kiuaskivet pitäisi muistaa tarkistaa säännöllisin väliajoin, sillä lämpötilanvaihtelut murentavat kiviä. Etenkin sähkökiukaassa on vaarallista, jos vastukset ovat kivistä murenneen hiekan peitossa.

      Koti | Eikö kiuas lämpene? Syy voi löytyä kiukaan pohjalta

    • Monelle sauna on juhannuksen kohokohta.

      Kulttuuri | Minkä väristä savua juhannussaunastasi nousee? 5 vinkkiä lämmitykseen

    • Kievari Rantapirtin tervatynnyriin rakennettu sauna on Suomen ensimmäinen tynnyrisauna.

      Pyöreiden löylyjen tynnyrisauna – vanha suosikki ei ole koskaan menettänyt asemaansa

    • Tämän tavallista spesiaalimman saunan löylyistä nautitaan pääasiassa juhlapyhinä, etenkin juhannuksena ja uutena vuotena.

      Rakentaminen ja remontointi | Hyundai H1 muuntui saunaksi – "Hyvä aihio ja tunteella tekeminen luovat hyvän lopputuloksen”

    • Cabin Havsstrandin saunassa laude on kiuasta ylempänä ja sauna on lasiseinää lukuunottamatta hyvin perinteinen.

      Rakentaminen ja remontointi | Tyyli tuli mutta järki jätti? Varo ettet vilauta naapuriin tai polta varvasta kiukaaseen trendikkäässä saunassa

    • Vanhasta ei saa uutta, mutta joskus on järkevä lykätä kallista remonttia.

      Rakentaminen ja remontointi | Vanhan kylpyhuoneen elinkaarta voi jatkaa joitain vuosia edullisin ratkaisuin – yksi niksi suojaa lattian kosteudelta lähes takuuvarmasti

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta