• Minkä väristä savua juhannussaunastasi nousee? 5 vinkkiä lämmitykseen

    Poimi talteen HSY:n vinkit juhannussaunan lämmittämiseen mahdollisimman vähäpäästöisesti.
    Monelle sauna on juhannuksen kohokohta.
    Monelle sauna on juhannuksen kohokohta. Kuva: HSY / Nelli Kaski
    Metsä|Kulttuuri
    23.6.202314:00
    Henna Lääveri

    Monen juhannuksen viettoon kuuluu erottamattomasti löylyt puusaunassa.

    Saunanlämmityspuuhissakin kannattaa kuitenkin panostaa vähäpäästöisyyteen. Puun polttamisesta syntyy terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja syöpävaarallisia keuhkoihin kulkeutuvia yhdisteitä, muistuttaa saunojia tiedotteessaan Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY).

    Kun puu palaa hyvin, syntyy hiukkaspäästöjäkin monin verroin vähemmän kuin huonosti palavasta puusta.

    ”Kun opettelee sytyttämään puukiukaansa oikeaoppisesti, päästöt vähenevät merkittävästi”, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.

    Väkevän mukaan jo savupiipusta tulevan savun väristä voi päätellä, miten puhtaasti puu palaa. Mitä tummempi savu piipusta tupruttaa, sitä enemmän päästöjä pääsee taivaan tuuliin. Tavoitteena on siis saada saunan piipusta tuleva savu värittömäksi. Silloin sauna lämpenee mahdollisimman vähäpäästöisesti.

    ”Tärkeintä on, että polttaa tulipesässä vain kuivaa puuta eikä lainkaan roskia. Märkien puiden ja roskien poltosta tupruaa ilmaan runsaasti hiukkasia, häkää ja terveydelle haitallisia PAH-yhdisteitä.”

    HSY:n viisi vinkkiä vähäpäästöidempään juhannussaunaan:

    1. Puhdista vanha tuhka pois arinalta ja tuhkaluukusta.

    2. Käytä sytyttämiseen pieniä ja kuivia puita. Hyviä sytykkeitä ovat puutikut, pieni määrä tuohta sekä puupohjaiset sytytyspalat.

    3. Polta vain kuivaa puuta. Älä heitä koskaan tulipesään roskia, kuten makkarapakkauksia, maitotölkkejä tai kertakäyttöastioita.

    4. Polta puut useammassa erässä. Älä lado pesää täyteen. Lisää puita vasta, kun liekit hiipuvat.

    5. Hyvään palamiseen tarvitaan riittävästi ilmaa. Säädä ilmaa oman kiukaasi käyttöohjeen mukaisesti.

    Lisää aiheesta
    • Lisää löylyä! Joni Saaristenperä saunoo saunalautalla kuvassa, joka on julkaistu kesällä 2016. "Ensi kesänä saunotaan jälleen lautalla. Se on ollut käytössä jo seitsemän vuotta", Saaristenperä kertoi MT:lle torstaina.

      Saunominen Unescon luetteloon – ensimmäinen suomalainen perinne aineettoman kulttuuriperinnön listalla

    • Saunapäivässä pääsee valmistamaan myös vihtoja. Sen voi tehdä myös muista puulajeista kuin perinteisestä koivusta.

      Historia ja perinne | Oletko kokeillut saunaa lemmennostatuksen tai kansanparannuksen keinona? Jämsän saunapäivä elävöittää nämä perinteet

    • Puusaunoissa näkyy sama trendi kuin loma-asunnoissa. Oleskelutilaan ja saunaan halutaan isoja ikkunoita, joista avautuu yhteys luontoon.

      Rakentaminen ja remontointi | Puulämmitteiset saunat ovat energiakriisin keskellä arvossaan ‒ Hirsi pitää pintansa pihasaunojen suosikkimateriaalina

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta