• Inarin Lumiteatterin Áávussa sekä esiintyjät että yleisö sonnustautuvat toppahaalareihin

    Áávu-esityksen työryhmä luottaa siihen, että yleisö osaa pukeutua kyllin lämpimästi ulkoesitykseen tammikuun lopun pakkasissa.
    Lumiteatterin Áávu-esityksen työryhmässä on mukana taiteen ammattilaisia jonglööreistä räppäreihin.
    Lumiteatterin Áávu-esityksen työryhmässä on mukana taiteen ammattilaisia jonglööreistä räppäreihin. Kuva: Eero Hirvonen
    Koti|Teatteri
    20.1.202623:00
    Mari Ikonen

    Ohjaaja Auri Aholan työryhmän uusi teos Áávu kertoo ilosta ja riemusta saamelaisten ja alkuperäiskansan näkökulmasta.

    Monessa mielessä raikas esitys toteutetaan Inarissa tammikuun lopulla Saamelaismuseo Siidan Lumiteatterissa. Esitys on ulkosalla, ja yleisö kävelee sen aikana. Lapset ovat tervetulleita yleisöön aikuisen seurassa.

    ”Keittiön pöydän ääressä syntyi ajatus tarjota omalle yhteisölle lämmin kokemus, jonka äärellä saisi hetken tuntea kulttuuriimme, kieleen ja ympäröivään luontoon liittyvää iloa ja riemua”, Ahola sanoo työryhmän tiedotteessa.

    “Taiteen kentällä saamelaiskulttuuri näyttäytyy toistuvasti ongelmien, ulkopuolisten uhkien ja oikeuksien puolesta taistelemisen vinkkelistä. Usein kulttuurimme on esillä kansallisissa instituutioissa kaukana omasta yhteisöstä.”

    Nyt tarkoitus on juhlia ”kaikkea sitä arkista, pientä ja kaunista, joka tekee kulttuuristamme riemukasta”.

    Áávun työryhmä on vahvasti saamelaisvetoinen, ja sen jäsenten ikähaitari on 30–67 vuotta. Áávussa yleisö johdatellaan tanssin, joiun, valo- ja äänitaiteen sekä sirkustaiteen maailmaan.

    Teoksessa kuullaan kolmea saamenkieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Yhtenä esityskielenä on grönlanti. Näiden kielten lisäksi työryhmä puhuu äidinkielinään suomea, ruotsia ja englantia.

    Työryhmä kuitenkin lupaa, että esitys on kielivapaa eikä teoksen vastaanottaminen vaadi kielten osaamista.

    Työryhmän tavoitteena on luoda korkeatasoista esittävää taidetta Saamenmaalla.
    Työryhmän tavoitteena on luoda korkeatasoista esittävää taidetta Saamenmaalla. Kuva: Áávu-työryhmä

    Tekijöiden mukaan Áávu ”tanssii, joikaa, laulaa, heittää keilat korkealle ilmaan ja kantaa katsojan toppahaalarien lempeään rutistukseen”.

    Áávussa esiintyvät tanssitaiteilijat Elisabeth Heilmann Blind ja Unna Kitti, joikutaiteilija Petra Biret Magga-Vars, muusikko Aimo Aikio, rap-artisti Ailu Valle sekä sirkustaiteilija ja jonglööri Aleksi Niittyvuopio.

    Ryhmän valosuunnittelija on rovaniemeläinen Jukka Huitila ja äänisuunnittelusta vastaa inarilainen muusikko Nicholas Francett.

    Työryhmän tavoitteena on luoda korkeatasoista esittävää taidetta Saamenmaalla. Kohdeyleisönä on saamelainen ja paikallinen yleisö ja kulttuurin piirissä elävät.

    ”Luonto antaa näitä lahjoja, kun osaa ottaa niitä vastaan.”

    Auri Ahola

    Áávu-teos on osa Skábmagovat-elokuvafestivaalin ohjelmaa, ja se on toteutettu yhteistyössä festivaalin kanssa.

    Skábmagovat-elokuvafestivaalia on vietetty vuodesta 1999. Ohjelmiston lähtökohtana on ollut, että elokuvien näkökulma edustaa alkuperäiskansoja. Arkistoesityksillä aiheeseen on haettu historiallista perspektiiviä.

    Festivaalia vietetään seuraavan kerran 22.–25. tammikuuta 2026.

    “Paikallinen yleisö on Skábmagovat-festivaalilla tottunut katselemaan leffoja pakkasessa, eikä täällä muutenkaan tarvitse kehottaa ihmisiä pukeutumaan lämpimästi – he osaavat sen taidon!” Auri Ahola kertoo.

    Hänen mielestään kylmässä ulkoilmassa ja ihmisten yhteen kokoontumisessa on väkevää voimaa. Työryhmän taiteilijat eivät ole nikotelleet ulkoilmassa harjoitellessaan hetkeäkään.

    ”Residenssissä Norjassa alkoi paahtavan helteen jälkeen sataa kaatamalla, ja menimme hetkeksi autoon suojaan. Ja kas, siitähän syntyi kohtaus. Luonto antaa näitä lahjoja, kun osaa ottaa niitä vastaan.”

    Lumiteatterin kolme Áávu-teoksen esitystä Saamelaismuseo Siidassa ovat 23.1–24.1.2026.
    Lisää aiheesta
    • Vapaa-ajallaan Áilu Valle suuntaa mieluusti kalaan.

      Kulttuuri | Räppäri Áilu Vallella on tehtävä – ”Hyvä, että asioista puhutaan nyt”

    • Nelisenkymmentä vuotta Metsähallitukselle työskennellyt Turunen on kokenut alan kaikki vaiheet hevoshakkuista alkaen. Taustalla omin käsin hoidettua männikköä.

      Metsä | Metsistä elänyttä saamelaista kismittävät porotalouden sanelemat hakkuurajoitukset – metsuriaikoinaan ajoi 150 kilometriä sairaalaan sahan teloma naama valuen

      Tilaajalle
    • Ruotsista palautetut pääkallot saapuivat Korpituuli-tamman vetäminä Pälkäneen Rauniokirkolle eli entiselle Pyhän Mikaelin kirkolle.

      Historia ja perinne | Ruotsalaiset uskoivat, että suomalaiset ja saamelaiset olivat heikkoälyisiä – pääkallojen vertailulla se oli tarkoitus näyttää toteen

    Artikkelin aiheet
    Inari
    saamelaismuseo Siida
    saamelaiskulttuuri
    Auri Ahola
    Lumiteatteri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin