

Kun Petteri Niemisellä on vapaata aikaa, hän istahtaa usein työpöytänsä ääreen, jonka edessä olevasta ikkunasta avautuu liperiläinen järvimaisema.
Sormet hakkaavat näppäimistöä, ja tietokoneen näytöllä tyhjille viivastoille alkaa ilmestyä nuotteja tahti toisensa perään. Se on musiikkia, jota kukaan ihminen, ainakaan nyt elävistä, ei ole aikaisemmin kuullut.
”Tässä klarinetti soittaa samaa kuin ykkösviulu, sen voi kopioida. Oho, nyt tuli virhe kun ajattelen ääneen, yleensä en tee niin”, Nieminen selostaa.
Nämä sävellykset eivät ole peräisin hänen päästään vaan vanhoista käsikirjoituksista, joita syystä tai toisesta ei ole koskaan julkaistu. Usein siksi, että säveltäjä on ollut nainen eikä hänen työtään ole aiemmin arvostettu.
”Naisilla ei ollut ennen sijaa musiikissa. Kun esimerkiksi säveltäjä Ida Moberg alkoi opiskella, nainen ei voinut tulla vasta perustettuun musiikkiopistoon”, kertoo Niemisen kanssa nuotinnustyötä tekevä Jussi Mattila.
Videolla voit kuulla Ida Mobergin Lifvets sång -teosta tietokoneohjelman soittamana. Teosta ei ole esitetty milloinkaan.
Nieminen ja Mattila ovat viime vuosina elvyttäneet lukuisia, pääasiassa suomalaisten ja pohjoismaisten säveltäjien teoksia henkiin.
Parivaljakko toimii Savon soitannollinen seura -nimisessä yhdistyksessä. Rahoittajina on useita eri säätiöitä.
Nieminen ja Mattila tekevät nuotinnusta varsinaisen työnsä ohella. Nieminen työskentelee lääketieteellisen biologian professorina Itä-Suomen yliopistossa ja Jussi Mattila freelance-muusikkona pääasiassa kuoromusiikin parissa.
Yhteistyö unohdettujen sävellysten parissa alkoi kahdeksan vuotta sitten, kun miehet etsivät sopivaa ohjelmistoa seurakunnan 50-vuotisjuhliin. Perehtyminen eri arkistojen julkaisemiin teosluetteloihin paljasti, että on olemassa suunnattomasti musiikkia, jota ei ole esitetty jopa sataan vuoteen.
”Ajattelimme että hyvänen aika, miten me ei tiedetä mitään tästä! Silloin oli ensimmäisiä aikoja, että tietoa oli saatavilla. Kirjastot ja arkistot olivat laittaneet kaiken tiedon verkkoon siitä, mitä heillä on”, Nieminen kertoo.

Sibelius-akatemian kirjastosta löytyi esimerkiksi Ida Mobergin teoksia, jotka tämä oli lahjoittanut vanhuuden päivinään kirjastolle.
Arkistosta kopioitu säveltäjän käsikirjoitus ei vielä mahdollista teoksen esittämistä konsertissa. Jonkun on tuotettava sellaiset nuotit, joista kukin soittaja pystyy harjoittelemaan oman osansa.
”Huomasimme, että on olemassa hienoja teoksia, mutta niitä ei voi soittaa, koska niistä on olemassa vain käsikirjoitus. Partituurista näkyy mitä koko orkesteri soittaa, mutta monista sävellyksistä ei ole nuotteja yksittäisille soittimille. Halusimme poistaa tämän esteen”, Mattila selittää.
Työnjako toimii niin, että Nieminen digitoi nuotit, ja Mattila viimeistelee teokset julkaisukuntoon. Oikoluku on tärkeää, sillä jo yksittäinen väärä nuotti sotkee ja hidastaa ammattiorkesterien harjoituksia.
”Hyvin usein ollaan koottu orkesteri ja testisoitettu teoksia, jotta saadaan soittajilta oikolukupalautetta ennen julkaisua”, Mattila kertoo.
Oikolukua helpottavat nykyaikaiset ohjelmistot, jotka tuottavat ääntä nuottikuvan perusteella.

Koneen soittama nuottitiedosto muistuttaa hämmästyttävän paljon aitoa orkesteria. Ensikuuntelu on hieno hetki nuotintajalle.
”Meillä oli alkuun ennakkoluuloja, ovatko nämä teokset riittävän hyviä. Mutta kyllä ne ovat!”
Niemisen mukaan Mobergistä on tullut merkittävä ilmiö Suomen musiikkiviennissä.
Nimekkäät orkesterit ovat esittäneet hänen Auringonnousu-nimistä orkesterisarjaansa maailmalla jo kymmeniä kertoja.
”Se on lähtenyt käsistämme, ja hyvä niin.”
Teoksen leviämistä on edesauttanut osaltaan Göteborgin sinfoniaorkesterin vuonna 2021 tekemä äänite. Mutta Moberg kiinnostaa laajemminkin.
”Saksasta on alkanut tulla kyselyjä Mobergin muistakin teoksista. Olemme julkaisseet kaikki Mobergin säilyneet orkesteriteokset Svenska Kulturfondenin tuella”, Mattila kertoo.

Säveltäjältä on säilynyt myös Aasian valo -niminen ooppera, jota ei ole koskaan esitetty. Hän työsti teosta vanhuuteensa asti. Hengellisyydestä kiinnostuneen Mobergin ooppera kertoo Buddhan elämästä tämän syntymästä valaistumiseen asti.
”Monet olivat käyneet käsikirjoitusta kirjastossa katsomassa. Sävellys näyttää luonnosmaiselta, ja se oli tulkittu keskeneräiseksi. Aloimme käydä sitä läpi systemaattisesti ja totesimme, että toinen kahdesta vihosta piti kutinsa nuottien kanssa. Siitä rakentui täysin ehyt, tunnin mittainen ooppera”, Nieminen kertoo.
Helsingissä Aleksanterin teatterissa toimiva Opera Box suunnittelee oopperan kantaesitystä ensi vuodelle.
Nuotintajien lisäksi oopperan työstämisessä tarvittiin yliopistotason kieliosaajaa, koska Moberg käytti vanhanaikaista ruotsin kieltä. Käsialakin oli vaikea tulkita.
”Moberg ei ollut hyvissä varoissa viime vuosinaan. Siellä on pyyhitty kumilla nuottipaperia tyhjäksi ja kirjoitettu uutta päälle, ja sen päälle mustekynällä.”

Mobergin lisäksi Nieminen ja Mattila ovat nuotintaneet muun muassa Helvi Leiviskän, Laura Netzelin ja ruotsalaisen Elfrida Andréen sävellyksiä.
Tällä hetkellä he työstävät saksalaisen säveltäjän Johanna Senfterin yhdeksättä sinfoniaa.
Pietarissa ja Saksassa opiskelleen Mobergin ohella monien muidenkin unhoon jääneiden, suomalaistaustaisten säveltäjien elämäntarinat ovat vaiheikkaita ja kansainvälisiä.
Esimerkiksi ruotsalaisena aatelisnaisena elänyt ja Pariisissa vaikuttanut Laura Netzel on syntynyt Rantasalmella. Hänen isänsä oli Pyyvilän kartanon isäntä, kollegiasessori Georg Fredrik Pistolekors.
Netzelin syntymäpitäjässä Rantasalmella on vietetty nyt neljät hänen nimeään kantavat festivaalit, joilla unohdettujen säveltäjien musiikkia on päässyt kuuntelemaan elävänä.
Sukujuuria Rantasalmella oli myös Ingeborg von Bronsartilla, joka syntyi Pietarissa ja saavutti menestystä pianistina ja säveltäjänä Preussissa. Hän keskittyi säveltämiseen, koska preussilaisten virkamiesten vaimoille ei ollut sallittua esiintyä ammattimaisesti taiteilijana muuten kuin hyväntekeväisyyttä varten.