• Orkesterin johtaminen lähtee sanattomasta viestinnästä, sanoo sotilaskapellimestariksi tähtäävä Soila Takanen.
    Orkesterin johtaminen lähtee sanattomasta viestinnästä, sanoo sotilaskapellimestariksi tähtäävä Soila Takanen.  Kuva: Jarno Mela

    Sotilassoittokunnan johtoon tähtäävä Soila kertoo, miksi musiikkia tarvitaan Suomen puolustamisessa

    Kuortaneelta kotoisin oleva Soila Takanen haluaa tehdä työtä isänmaan hyväksi. Hänestä on tulossa Suomen toinen naissotilaskapellimestari.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Musiikki
    29.1.202522:30
    Janica Pörhönen

    Soila Takasesta on tulossa Suomen toinen naispuolinen sotilaskapellimestari musiikkikapteeni Aino Koskelan vanavedessä.

    Takanen arvioi, että naisten aliedustus alalla johtuu siitä, että naiset ovat voineet suorittaa asepalveluksen Suomessa vasta 1990-luvun lopulta lähtien.

    ”Nyt ala on pikkuhiljaa muuttumassa ja tasapuolistumassa. Sibelius-Akatemiassa on toinenkin nainen tähtäämässä sotilaskapellimestariksi”, Takanen kertoo.

    Takanen arvioi muutoksen kumpuavan esikuvista.

    ”Kun itse näen, että toinenkin nainen johtaa orkesteria, se inspiroi ja rohkaisee uralle. Tämä ammatti ei ole kiinni sukupuolesta vaan motivaatiosta”, hän sanoo.

    Hyvältä kapellimestarilta vaaditaan Takasen mukaan selkeä musiikillinen visio soitettavasta teoksesta ja kirkkaita ideoita.
    Hyvältä kapellimestarilta vaaditaan Takasen mukaan selkeä musiikillinen visio soitettavasta teoksesta ja kirkkaita ideoita. Kuva: Jarno Mela

    Takanen kaivaa esille laukustaan partituurin. Näihin nuotteihin on koottu jokaisen soittimen melodia. Partituuri on kapellimestarin tärkein työväline.

    Soila sanoo, että partituurin lukemisen oppii ajan kanssa.

    Kun Takanen esittelee nuottiviivastojen lukutapaa, tulee hänestä määrätietoinen vaikutelma. Katse on terävä mutta lempeä, ryhdissä jylhyyttä.

    ”Yksittäistä riviä ei pysty lukemaan kerrallaan. Tärkeintä ovat omat merkinnät. Tutkin sitä, ketkä soittavat samoja asioita, esimerkiksi lähtevät soittamaan yhtä aikaa tai soittavat samanlaista teemaa.”

    Moni ajattelee, että sotilassoittokunnat soittavat vain marsseja ja fanfaareja. Takasen mukaan Puolustusvoimien soittokunnat soittavat kaikenlaista musiikkia, klassisesta viihteelliseen, kuten diskomusiikkiin.

    Sotilassoittokunnat esittävät myös uutta musiikkia ja tekevät kantaesityksiä.

    Lisää aiheesta
    • Eino Rantalan tavoitteena oli saada Upinniemen sotilaskodin joulukuun bingosta pääpalkinto. Tällä kertaa voittoa ei kuitenkaan tullut. Edelliskerralla hän voitti t-paidan, energiajuomaa ja parkkikiekon.

      Yhteiskunta | Varusmiehet ihastuivat yllättävään lajiin Upinniemessä: ”Täällä ei tapella verissä päin kahvipaketista”

      Tilaajalle
    Takanen sanoo, että kapellimestarin työ tehdään pääosin ennen konserttiharjoitusten alkua. ”Pitää tutkia teosta, säveltäjän elämää ja mitä säveltäjä on halunnut kappaleellaan sanoa. Toisaalta on oltava valmis tekemään muutoksia omaan suunnitelmaan, jos muusikoilta tulee inspiroivia ideoita.”
    Takanen sanoo, että kapellimestarin työ tehdään pääosin ennen konserttiharjoitusten alkua. ”Pitää tutkia teosta, säveltäjän elämää ja mitä säveltäjä on halunnut kappaleellaan sanoa. Toisaalta on oltava valmis tekemään muutoksia omaan suunnitelmaan, jos muusikoilta tulee inspiroivia ideoita.” Kuva: Jarno Mela

    Takanen alkoi soittaa 6-vuotiaana pianoa ja lauloi myöhemmin lapsikuorossa Kuortaneella.

    Yläasteiässä hän kaipasi pianon rinnalle toista soitinta, sillä pianonsoitto vaatii paljon yksin treenaamista ja olisi uralla etenemisen kannalta vaatinut virtuositeettia.

    Uudeksi instrumentiksi valikoitui vaskipuhallin tuuba. Moni Takasen lähisukulainen soitti myös Kuortaneen soittokunnassa.

    ”Tuuba oli väylä sosiaaliseen soittamiseen. Opiskeluaikana soitin Jyväskylän yliopiston puhallinorkesterissa Puhkupilleissä, jota myöhemmin pääsin johtamaan.”

    Nyt aikuisena Takanen kokee tärkeäksi, että lapsia ja nuoria saadaan puhallinmusiikkiharrastuksen pariin. Se ei ole kuitenkaan helppoa, sillä harrastusten valintakori on usein runsas.

    ”Yhtä aikaa taistellaan siitä, alkaako lapsi harrastaa liikuntaa vai musiikkia. Taistelua käydään myös eri instrumenttien välillä, valitseeko lapsi pianon vai vaikkapa klarinetin.”

    Takasen mukaan maakunnissa lasten innostaminen on kiinni yksittäisistä aktiivisista soitonopettajista, jotka tekevät ruohonjuuritasolla tärkeää työtä.

    ”Puhallinsoittimia pitäisi esitellä enemmän esimerkiksi kouluissa”, Takanen esittää.

    Tärkeänä hän näkee myös orkestereiden vetovoiman. Soittamisen on oltava lapsille palkitsevaa.

    ”Tavoitteet pitää olla sopivia ja orkesteriyhteisön hengen oltava hyvä.”

    ”Minulle maanpuolustuksen merkitys syntyy musiikista, jolla voidaan luoda me-henkeä.”

    Soila Takanen johtamassa reserviläisyhdistyksen harjoituksia Panssariprikaatissa Hattulan Parolannummella. Orkesteri harjoitteli Disco Inferno -konserttia varten, joka pidettiin 19.1. Hämeenlinnassa.
    Soila Takanen johtamassa reserviläisyhdistyksen harjoituksia Panssariprikaatissa Hattulan Parolannummella. Orkesteri harjoitteli Disco Inferno -konserttia varten, joka pidettiin 19.1. Hämeenlinnassa. Kuva: Jarno Mela

    Suomessa on tällä hetkellä kymmenisen sotilaskapellimestaria, jotka ovat työllistyneet kuuteen eri sotilassoittokuntaan, joista yksi on Puolustusvoimien varusmiessoittokunta. Koulutukseltaan he ovat erikoisupseereja, Takanen kertoo.

    Erikoisupseereita ovat myös muut korkeakoulutetut Puolustusvoimien työntekijät, kuten insinöörit, lääkärit ja papit.

    Sotilaskapellimestarin virka on Takasen mukaan kiertävä. Orkesterinjohtaja on yhdessä sotilassoittokunnassa yleensä noin viisi vuotta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työ voi viedä ensin esimerkiksi Rovaniemelle Lapin soittokuntaan ja sitten laivaston soittokuntaan Turkuun.

    Takanen uskoo, että monipaikkainen työ sopii hänelle, sillä työt ja opiskelut ovat kuljettaneet häntä eri paikkakunnille viime vuosina.

    ”Olen saanut luottoa siihen, että monipaikkaisuus sopii minulle, mutta totta kai se vaatii totuttelua. Olen miettinyt, voisiko koti eli tukikohta olla yhdessä paikassa, jossa kävisin viikoittain. Tampereesta pidän erityisen paljon. Ihastuin kaupungin tunnelmaan siellä opiskellessani.”

    Isänmaallisuus merkitsee hänelle paljon.

    ”Minulle maanpuolustuksen merkitys syntyy musiikista, jolla voidaan luoda me-henkeä. Musiikki auttaa ymmärtämään ja arvostamaan kulttuuria.”

    Soila Takanen

    Syntynyt Kuortaneella vuonna 1991.

    Pääinstrumenttina tuuba.

    Valmistuu tänä keväänä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta puhallinorkesterinjohdon sotilaskapellimestarilinjalta.

    Valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2016 ja musiikkipedagogiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2023.

    Harrastaa radio-ohjelmien ja podcastien kuuntelemista, käsitöiden tekemistä, piirtämistä ja luonnossa liikkumista.

    Erityinen taito: Hyvä pitämään musiikkivisailuja vaikkapa perhejuhlissa.

    Soila pitää itse eniten 1980-luvun musiikista. ”Kun penkoo jotain vanhaa musiikkia, voi löytää helmiä.”
    Soila pitää itse eniten 1980-luvun musiikista. ”Kun penkoo jotain vanhaa musiikkia, voi löytää helmiä.” Kuva: Jarno Mela

    Takanen on itse suorittanut 27-vuotiaana naisten vapaaehtoisen asepalveluksen Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa. Hän toimi matalien vaskien äänenjohtajana ja oli aliupseerikurssilla kapellimestarilinjalla.

    Lisäksi hän soitti paraatisoittokunnassa, jolle on ominaista ulkona soittaminen ja marssiminen.

    Takasen mukaan Varusmiessoittokuntaan haetaan soittokokeiden kautta. Pääsykokeissa ei ole tutkintovaatimuksia, vaan käytännön soittotaito ratkaisee.

    Sotilasorkesteri soittaa kaikenlaisissa sääolosuhteissa.

    Pakkasessa soittaminen on hänestä haastavaa.

    ”Mitään pakkasrajaa ei ole rajana vaan se, jos soittimet jäätyvät. Kun puhaltimeen puhalletaan pakkasella, vesi voi jäätyä torvessa eikä venttiilejä pysty painamaan. Silloin soittimesta ei saada aikaiseksi kaikkia ääniä.”

    ”Kerran jouduimme menemään keikkapaikalle ja toteamaan tilaisuuden järjestäjälle, että täällä on liian kylmä. Oli ehkä 20 astetta pakkasta.”

    Takanen sanoo, että paraatiteokset opetellaan ulkoa, koska marssiessa eivät voi soittajat eikä orkesterinjohtaja katsoa nuotteja.

    ”Ulkokeikalla, jossa istutaan, pyykkipojat ovat hyvä ystävä nuottien kiinnittämiseen. Vaikka ei tuulisi ennen keikkaa, on hyvä varautua, koska yleensä aina alkaa tuulla”, Takanen kertoo nauraen.

    Kuortanelaissyntyisen Soila Takasen mukaan puhallinorkesterit ovat tärkeitä musiikillisia toimijoita maakunnissa. ”Kuortaneella on alle 4000 asukasta, mutta silti siellä on soittokunta”, hän iloitsee.
    Kuortanelaissyntyisen Soila Takasen mukaan puhallinorkesterit ovat tärkeitä musiikillisia toimijoita maakunnissa. ”Kuortaneella on alle 4000 asukasta, mutta silti siellä on soittokunta”, hän iloitsee.  Kuva: Jarno Mela
    Lisää aiheesta
    • Koskinen kertoo saaneensa moitteita Walt Disneyltä ja Agatha Christie -säätiöltä. Ensimmäinen kielsi Nalle Puh -nimisen biisin julkaisun, jälkimmäinen Christien kirjojen nimien käyttämisen kappaleiden niminä.

      Musiikki | Kerkko Koskinen myi sukumökkinsä heti sen perittyään eikä pelon vuoksi suostu usein edes siirtolapuutarhaan ‒ lenkille hän lähtee hautausmaalle

      Tilaajalle
    • Kansanmuusikko Minna Hokka valmistaa omin käsin paimensoittimia – Katso videolta, miten tuohitrumpetti soi!

    • Nokian jäähalli ja muutama muukin pirkanmaalainen jäähalli on käynyt tutuksi Johanna Kyrkölle, jonka kuudesta lapsesta kaikki urheilevat ja viiden laji on nimenomaan jääkiekko. Perheestä on maailman kiekkokaukaloihin ponnistanut muun muassa Naisleijonien maalivahti.

      Harrastukset | Suurperheen äiti muonittaa ja kuskaa urheiluperhettään ammattimaisin ottein – tarvittiin aikataulu jääkaapin oveen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Soila Takanen
    sotilaskapellimestari
    Puolustusvoimat
    puhallinmusiikki
    maanpuolustus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”