

Vakava koivuallergia on hallinnut Kerkko Koskisen suhdetta maaseutuun lapsuudesta asti.
Hänen vanhemmillaan oli mökki Lohjalla. Mökkiä reunusti runsas koivumetsä.
Rakennus sijaitsi järven rannalla. Sen vesi oli niin puhdasta, että juomavettä pystyi hakemaan laiturin päädystä.
”Olin ihan mielettömän allerginen koivulle. Silmäni muurautuivat umpeen ja sain ihottumaa. Yhdeksänvuotiaana minulle puhkesi astma.”
Koskinen kertoo, että jossain vaiheessa järven vesi muuttui vihertäväksi ja juomakelvottomaksi.
”Minulle sanottiin, järveen oli kaadettu maatalousmyrkkyjä.”
Myöhemmin kun Koskisen isovanhemmat ja hänen äitinsä kuolivat, Koskinen myi suvun mökin nopeasti.
Tätä taustaa vasten peilaten onkin ymmärrettävää, että Koskinen on päätynyt asumaan Helsingin Etu-Töölöön, yli satavuotiaaseen arvokiinteistöön.
Ikkunasta ei puita näy, vain siluetti jugendarkkitehtuurin sisäpihaa.
Koskinen kertoo, että kaupungissa hän pärjää allergian ja astmansa kanssa.
”Tykkään kävellä Hietaniemen hautausmaalla. En väsy ollenkaan kävelemiseen. Se rauhoittaa mieltä ja hermoja.”
Koskista hallitsee myös sietämätön ampiaispelko. Ampiainen ei ole koskaan pistänyt häntä, mutta silti hän pelkää pörrääviä pistiäisiä.
”En tiedä, mihin tämä pelko pohjaa. Ultra Bran laulaja Vuokko Hovatta on kutsunut minua kesäisin siirtolapuutarhamökilleen Kumpulaan, mutta siellä ampiaisia on niin paljon, etten mielellään sinne mene.”

Maaseutua hän ei kuitenkaan vihaa vaikean luontosuhteensa vuoksi.
Hänellä on lämpimiä muistoja Ultra Bra -yhtyeen keikoista 1990-luvulta maakuntien kaupungeissa, joissa yhdistyivät luonto ja hyvä keikkatunnelma.
Koskinen sanoo, ettei pysty sanoin kuvailemaan sitä, millaisen jäljen Ultra Bra on hänen sydämeensä jättänyt.
Yhtye lopetti virallisesti vuonna 2001, mutta on sen jälkeen tehnyt muutaman konsertin.
”Ultra Bran ansiosta olen päässyt tekemään niin paljon musamaailmassa, kuten säveltämään sinfoniaorkesterille teoksia ja tekemään elokuvamusiikkia. Paljon on ollut tuurista kiinni. Oikeat ihmiset sattuivat kohdalleni oikeaan aikaan”, Koskinen kuvaa.
Tulevan kesän konsertit Olympiastadionilla tuntuvat Koskisesta liikuttavilta. Bändin jäsenet ovat hänen ystäviään.
”Keikkojen julkistamisen jälkeen kesällä söimme kakkua ja joimme skumppaa Live Nationin toimistolla. Tuli nostalginen tunne tulevista keikoista.”
”En ole oikeasti yhtään tosikko.”

Koskisen asunto on hyvin minimalistinen. Korkeissa, valkoisissa huoneissa ei ole juuri lainkaan huonekaluja eikä tavaroita. Pölyhiukkaset on pyyhitty flyygelin pinnoilta ja tietokonepöydältä.
Mies kertoo luopuneensa jo kymmenen vuotta sitten kaikesta ylimääräisestä tavarasta. Kun omistaa vähän tavaraa, se antaa hänen mukaansa rauhaa.
Hän herää aamuviideltä ilman herätyskelloa. Ensimmäisenä hän napsauttaa päälle kahvinkeittimen, jonka on ladannut illalla valmiiksi.
”Ensimmäinen nuotti syntyy parissa minuutissa heräämisestä. Aamuisin olen luovimmillaan. Olen onneksi vähitellen oppinut kestämään tyhjän paperin kammoakin. Tiedän, että tulee kyllä hetki, kun uusia ideoita taas syntyy.”
Työt jatkuvat usein iltapäivään asti, mutta usein jo aamuseitsemään mennessä hän on saanut jo eniten aikaan.
Toisinaan hän aloittaa päivänsä kävelemällä hiljaisessa Helsingissä. Nukkuvan kaupungin katselu on hänestä nautinnollista.
Koskinen tekee muutakin kuin säveltämistä.
Tällä hetkellä hän kuuntelee Risto Räppääjä elokuvaan säveltämien teostensa miksauksia ja masterointeja sekä tekee niihin muutosehdotuksia.
Koskinen sanoo kuitenkin, että päivät, jolloin hän ei saa mitään aikaiseksi, ovat kamalia.
”Silloin viestittelen kavereiden kanssa ja katson televisiosta sarjoja. En osaa olla oikein tekemättä mitään.”
”Välillä kihlattuni saa lähes repiä minut tästä työpöydän ääreltä.”

Julkisuus on antanut Kerkko Koskisesta kuvan jopa jurona ja pedanttina säveltäjänerona. Ehkä hieman erakkomaisena.
Edessäni istuu toki vakava, mutta myös vitsiä heittävä mies villasukat jalassa.
Koskinen uskoo vakavan julkisuuskuvansa syntyneen lehtikuvista.
Hän ei koe luontevaksi kameran edessä olemista vaan on päätynyt omien sanojensa mukaan murjottamaan kuvissa.
”En ole oikeasti yhtään tosikko. Suhtaudun leikkimielisesti asioihin ja heitän huumoria ystävien kanssa.”
Hän uskaltaa kyseenalaistaa toimittajan kysymyksiä ja heittää vitsiä.
”Osaatko sitten hymyillä?” kysyn.
Koskinen väläyttää suuren hymyn.
Hänen nousevat kulmakarvansa kuitenkin ikään kuin kysyvät samalla, oletko aivan tosissasi. Tietysti hän osaa.

Koskinen unelmoi siitä, että pystyy jatkamaan säveltämistä hautaan asti. Ettei tarvitsisi koskaan jäädä eläkkeelle.
Koskinen sairastaa perinnöllistä ja etenevää kuulonalenemaa.
Hän on saanut kuulolaitteen, muttei käytä sitä musiikinteossa eikä keikoilla, sillä laite saa hänen mukaansa äänet kuulostamaan konemaisilta.
”Luulin kuulonaleneman johtuvan siitä, etten ole koskaan käyttänyt korvatulppia keikoilla. Mutta siitä se ei kuulemma johdu. Tämä on ollut minulla syntymästä asti geeneissä.”
Koskisen mukaan lääkärit ovat sanoneet, että täysin kuuroa hänestä ei pitäisi onneksi koskaan tulla.
Hän myöntää joutuneensa miettimään elämän rajallisuutta ja terveyden merkitystä sairastumisensa jälkeen. 52-vuotiaana hän on huomannut, ettei ole enää mikään nuori.
”En mieti, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Hengelliset asiat eivät kauheasti kiinnosta. En osaa sanoa, olenko silti ateisti tai agnostikko, koska en halua määritellä itseäni mitenkään.”

Yhden asian Koskinen myöntää: hän on työriippuvainen.
”Työ hallitsee elämääni liikaa, mutta en ole keksinyt siihen parannuskeinoakaan. Toisaalta en haluaisikaan, sillä pidän työstäni.”
Työriippuvuus on vaikuttanut myös Koskisen sosiaalisiin suhteisiin.
”Välillä se ilmenee spontaaniuden puutteena tai liiallisena ajatteluna ja huolehtimisena. Välillä kihlattuni saa lähes repiä minut tästä työpöydän ääreltä.”
Koskinen pitää kuitenkin työstään niin paljon, ettei haluaisi vähentääkään sitä.
”Säveltäminen on ihan mielettömän koukuttavaa. On hemmetin palkitsevaa, kun asiat etenevät.”
Tänäkin iltana Koskinen raapustaa muistikirjaansa asioita, joita hänen pitää tehdä seuraavana aamuna vetäydyttyään musiikintekonurkkaukseensa.
Huomenna on uusi luomispäivä.
52-vuotias säveltäjä ja muusikko.
Ultra Bra -yhtyeen säveltäjä ja kosketinsoittaja. Bändi tekee kesällä Olympiastadionilla kaksi comeback-konserttia ja yhden Pori Jazzissa.
Yhtye julkaisi vuoden 2024 lopussa singlet Aarre ja Toivo 20 vuoden levytystauon jälkeen.
Kolmas sooloalbumi Lämpö julkaistaan 31. tammikuuta. Levyn biisit on sanoittanut toimittaja Ronja Salmi.
Helmikuussa ensi-iltaan tulee elokuva Risto Räppääjä ja kaksoisolento, johon Koskinen on säveltänyt instrumentaalimusiikkia.
Säveltänyt Kerkko Koskinen kollektiivi -lauluyhtyeen kappaleet. Tehnyt myös muun muassa elokuvamusiikkia, lauluja Vuokko Hovatalle, jazzmusiikkia ja musiikkia nukkeanimaatioon.
Syntynyt Espoossa.
Tykkää käydä kävelemässä joka päivä noin kymmenen kilometriä.
Kihloissa.
Yllättävä tieto: Haaveili lapsena elokuvaohjaajan urasta.