Pihatosta löytyy useita eri lypsykarjarotuja, vaikka suurin osa 230 lehmästä onkin holstein-rotua. Kuva: Taina Renkola
”Eivät nämä näytä kyllä kärsivän” – maitotilan emäntä otti asiakseen oikoa maatalouteen liittyviä väärinkäsityksiä
Liisa Vuorela jakaa maitotilan arkea väsymättä tuhansille ja tuhansille ruoantuotannosta kiinnostuneille.TilaajalleJalasjärvi
Liisa Vuorela näkee yhä tärkeämmäksi sen, että kuluttajat saisivat oikeaa tietoa ruoantuotannosta Suomessa. Siksi hän on valmis avaamaan maitotilan arkea kaikille. Kuva: Taina Renkola”Usein lapset kysyvät minulta, että ovatko lehmät oikeasti tuolla pihattonavetassa vapaana ja uskaltaako niiden sekaan tosiaan mennä kävelemään”, kertoo jalasjärveläisen Koskenojan maitotilan emäntä Liisa Vuorela.
Hän jatkaa, että joskus lapset kysyvät, ovatko lehmät hänen mielestään iloisempia kesällä, kun ne saavat olla laitumella.
”Vastaan, että eivät minusta. Olosuhteet on huomioitu niin, että niillä on täällä aina kaikin puolin hyvä olla sisällä ja ulkona. Tämä on kuin viiden tähden hotelli. Jos ulkona tulee muutamakin pisara vettä, niin ne todellakin tulevat juosten sisään. Ne ovat sokerista.”
Vuorela toteaa, että varsinkaan kuluneen kesän kaltaisten hellejaksojen aikana lehmiä ei ulosmeno ole kiinnostanut, vaikka se onkin aina mahdollista.
”Ne viihtyvät erinomaisen hyvin viilennyspuhaltimien alla pihatossa."
Lapsilla Liisa tarkoittaa tuhansia koululaisia, joille hän kertoo Liisan luokkahuoneesta käsin maitotilan arjesta. Luokille ilmaisia oppitunteja pidetään niin etänä kuin läsnäkin, ja opettajat voivat varata niitä ottamalla yhteyttä suoraan Liisaan.
”Minä otan ohjat ja luokan oma opettaja saa hengähtää hetken. Etäoppitunneilla operoin Teamsilla kännykkäni kautta. Joskus olen käyttänyt myös Zoomia.”
Haastatteluhetkeä sovittaessa oli 1 200 oppilaan etäoppitunti juuri päättynyt.
”Ehkä se oli siinä mielessä vähän liikaa, että oppilaissa oli kaikkia peruskoulun luokkia yhtä aikaa. Kyllä ekaluokkalaiselle pitää sanoittaa asioita eri tavoin kuin yhdeksäsluokkalaiselle. Ja jokaisen pitäisi myös päästä kysymään se oma tärkeä kysymyksensä.”
”Lehmäleikki on suosittua luokkahuoneessa”, Liisa Vuorela kertoo. Leikki sujuu pitkän pöydän ääressä, kun välillä voi kurkata ikkunasta, mitä oikeille lehmille kuuluu. Kuva: Taina RenkolaMutta miten ihmeessä maatilan emäntä on kiireisen arkensa ohessa päätynyt opettamaan niin säännöllisesti ruoantuotantoon liittyviä asioita koululaisille?
”Rakastin opettajan työtä, josta luovuin, kun omat lapsemme olivat pieniä. Maatilalla on niin valtavasti töitä, ettei tilan ulkopuolella ollut enää mahdollista käydä töissä. Näin sain pitää pienen osan tuosta työstä”, Liisa Vuorela avaa.
Koululaisvierailut alkoivat Koskenojalla jo vuonna 1997, kun tilan ensimmäinen pihattonavetta valmistui.
”Siellä oli pieni valvontahuone, jossa ryhmiä oli mahdollista ottaa vastaan. Kun aloimme suunnitella nykyisen pihaton rakentamista 2010, oli alusta saakka selvää, että sen yhteyteen pitää tulla kunnon vierailutila.”
Oppitunnit laajentuivat tietoverkon kautta koko maailman ulottuville korona-aikana Liisa Vuorelan ottaessa tuolloin käyttöön etäkokouksiin soveltuvaa tekniikkaa. Maatilan arkeen on siitä saakka voinut tutustua myös etänä.
Liisan entinen työpaikka, Luopajärven koulu, on vain puolen kilometrin päässä navetalta.
”Se on meidän kummikoulumme. Luopajärven koulun eskarit ja ekaluokkalaiset käyvät meillä joka syksy ja kevät vierailulla.”
Vuorelat kertovat, kuinka mieltä lämmittävästi myös lähipäiväkodin lapset ovat ottaneet maatilan omakseen.
”Melkein pääsi itku, kun luin viimetalvista somepäivitystä heidän lego-leikistään. Luokassa leikittiin rehuntekoa meidän tilallamme, ja koneketju itserakennettuine ajosilppureineen pyöri. Töihin tuli tauko, kun Vuorelan Liisa kutsui työväen syömään.”
Lasten tuliaisiksi tuomat piirustukset ovat Liisa Vuorelan aarteita. Kuva: Taina RenkolaLiisa kertoo haaveilleensa jo nuorena työstä lasten parissa.
”Opiskelin ensin lastenhoitajaksi, sitten lastentarhanopettajaksi ja lopulta luokanopettajaksi. Nyt teen töitä lehmien kanssa. Kaikki alkavat ällällä”, hän virnistää.
Yksi periaate Liisalla nuorempana oli.
”Olen kotoisin maitotilalta Isostakyröstä ja vannoin, että en koskaan enää halua takaisin maitotilalle. Tässä sitä nyt ollaan”, Liisa toteaa ja vilkaisee puolisoaan Juhaa, jonka kanssa kihlat vaihdettiin aikoinaan jo neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Naimisiin päästiin vuoden sisällä tapaamisesta.
Nyt pariskunnan lapset Kerli, Matleena ja Santerikin ovat jo aikuisia. Tällä hetkellä Santeri kumppaninsa kanssa työskentelee tilalla.
Luokkahuoneesta pääsee parvelle katsomaan suoraan pihattoon. Liisa ja Juha Vuorelaa naurattaa karanneiden hiehojen riemu, mutta pihattoon palautetaan silti järjestys alta aikayksikön. Kuva: Taina RenkolaLiisan luokkahuone sijaitsee lypsykarjapihaton yläkerrassa. Seinillä on lasten tekemiä lehmäaskarteluja ja -piirroksia, ne ovat lasten lahjoja Liisalle. Karjaa näkee luokkahuonetta kiertävien ikkunoiden läpi.
Tässä luokkahuoneessa ei haittaa, vaikka katse harhailisikin ikkunasta ulos. Lehmiä pääsee katsomaan myös parvelta, jonne on ovi ja silta luokkahuoneesta.
Liisan luokkahuoneessa on ikkunatilaa riittämiin, vaikka vierailulle tulisi suurikin ryhmä. Kuva: Taina Renkola”Eläintautien kanssa täytyy olla tarkkana”, siksi vierailijakäynnit on rajattu luokkahuoneeseen, johon johtaa reitti navetan sivulta.
”Aikuisetkin tietävät nykyään yllättävän vähän siitä, kuinka ruokaa tuotetaan. Haluamme tarjota heille oikeaa tietoa.”
Haastattelu keskeytyy navetasta yhtäkkiä alkavaan kovaääniseen ammumiseen.
”Hiehot ovat karanneet ruokintapöydälle”, Liisa ja Juha toteavat yhdestä suusta, ja hauskanoloinen kilpakiihdyttely ruokintapöytää pitkin käydään lopettamassa alta aikayksikön.
Lasten lisäksi Koskenojan tilalla käy linja-autolasteittain aikuisia vierailemassa.
”Niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Aikuisetkin tietävät nykyään yllättävän vähän siitä, kuinka ruokaa tuotetaan. Haluamme tarjota heille oikeaa tietoa. Mutta kyllä täällä käy paljon myös muita maatalousyrittäjiä.”
Vuorelat kertovat, että yleisin harhaluulo maatalousalaa tuntemattomilta ihmisillä on, että tuotantoeläimet kärsisivät.
”Järjestimme lehmien asuntomessut, jolloin viikonlopun aikana meille sai tulla vapaasti poikkeamaan. Sivukorvalla kuuntelin, kuinka eräs korkeasti koulutettu vieras totesi ihmeissään, että eivät nämä näytä kyllä kärsivän. Silloin ajattelin, että meillä on vielä paljon työtä.”
Koskenojan tila oli mukana muun muassa Illallinen kansallismaisemassa -ohjelmassa.
”Mutta kyllä maatiloilta saataisiin tehtyä aivan mielettömän kiinnostavaa tosi-tv-ohjelmaakin. Uskoisin yleisöä kiinnostavan. Me olisimme kyllä mukana, jos sellaista alettaisiin tehdä.”
Koskenojan tilan pihatto ja sen edustalla laiduntavat lehmät ovat tuttu näky valtatietä 19 ajaville. Kuva: Taina RenkolaLiisa Vuorela toivoo, että Koskenojan tilan vierailujen ansiosta ihmiset ymmärtäisivät, että suomalainen ruoka on todella maailman puhtainta.
”Se ei ole mikään vitsi.”
Toiseksi hän haluaisi kuluttajien ymmärtävän, että ruokaa tuotetaan Suomessa ympäristöä ja eläimiä kunnioittaen.
”Ei viljelijöiden tarkoitus on tuhota luontoa, kuten monesti kuulee väitettävän.”
Kolmanneksi hän haluaisi ihmisille välittyvän sen, että maatalousyrittäjän työ on parhaimmillaan valtavan mukavaa.
”Tämä on maailman paras työ. Meillä se on mahdollistunut naapuritilan kanssa tehtävän yhteistyön kautta, muuten emme olisi tässä. 230 lypsylehmän kanssa on työtä ja siihen liittyviä vaatimuksia niin paljon.”
Liisa Vuorela
59-vuotias, syntynyt Isossakyrössä vuonna 1965
Asuu Kurikan Jalasjärvellä, Luopajärven kylässä Koskenojan tilalla
Neljän robotin ja 230 lehmän maitotilan toinen yrittäjä ja emäntä
Perheeseen kuuluvat puoliso Juha Vuorela ja aikuiset lapset Matleena ja Santeri Vuorela sekä lahjalapsi Kerli Kink
Koulutukseltaan lastenhoitaja, lastentarhanopettaja ja luokanopettaja
Vuoden 2023 Maitoteko-palkinto, Maitoyrittäjät ry
Vuoden 2020 Ruokakasvattaja, Ruokatieto ry
Vuoden 2018 Vuoden harjoittelutila, SeAMK
- Osaston luetuimmat
