

Suomen pohjoisimmassa lukiossa Utsjoella ylioppilaslakin painaa päähänsä tänä keväänä neljä ylioppilasta. Yksi heistä on Samuel Ekko, joka kävi lukion yli tuhannen kilometrin päässä kotiseudultaan.
Ekko päätyi Suomi-neidon päälaelle Nakkilasta, satakuntalaisten peltomaisemien keskeltä. Kolme vuotta sitten Ekkon opettajavanhemmat päättivät nimittäin toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja lähteä vuodeksi töihin pohjoiseen. Suunnaksi valikoitui Suomen pohjoisin kunta Utsjoki.
Perheen esikoisella Samuelilla oli tuolloin peruskoulu suoritettuna, joten hän aloitti lukiotaipaleensa Utsjoen lukiossa. Lapin-vuoden jälkeen muu perhe palasi Nakkilaan, mutta Samuel jäi pohjoiseen.
”Mikäs täällä on ollessa, kun hiihtämään ja retkeilemään pääsee paremmin kuin Nakkilassa.”
Hiihdon lisäksi Samuel Ekko viihtyy ulkoilmassa muutenkin kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Viikonloppuisin hän pakkaa usein mukaan telttansa ja lähtee maastoon.
Ekkon kulkupelinä on melkein neljä vuotta ollut velomobiili, eli nojapyörä, jonka ympärillä on aerodynaamisesti muotoiltu kori. Velomobiili näyttää tien pinnalla kiitävältä sukkulalta, sillä siinä on muotoilunsa ja ajoasentonsa vuoksi pieni ilmanvastus.

Ekkon edellinen velomobiili oli väriltään keltainen, mutta tänä keväänä hän hankki itselleen uuden, sinisen menopelin. Jos olosuhteet ovat kohdillaan, velomobiili kulkee 40–45 kilometrin keskimääräisellä tuntinopeudella.
Sillä tahdilla ehtii polkea Utsjoen ja Nakkilan väliset 1 100 kilometriä kolmessa vuorokaudessa, jos nukkuu yöt teltassa. Vertailun vuoksi: julkisella liikenteellä matkaan menee vuorokausi.
Koko matkan hän on polkenut viitisen kertaa, ja lisäksi aina välillä saanut autokyydin osaksi matkaa. Velomobiilin kyytiin mahtuu sen verran matkatavaroita, että retkeilyvarusteet kulkevat matkassa mukavasti.
”Kunhan muistaa laittaa itse omat ruokansa, ihan hyvin pärjää.”
Mutta palataan maantien varren kiiturista Utsjoelle. Kaksi viime vuotta Samuel Ekko on asunut kimppakämpässä, ja itsekseen asuminen sujui häneltä hyvin jo 17-vuotiaana.
”Kunhan muistaa laittaa itse omat ruokansa, ihan hyvin pärjää.”
Utsjoen lukion parhaana puolena Ekko pitää opinahjon pientä kokoa, sillä kaikki tuntevat kaikki eivätkä opiskelijat huku massaan.
Ekko oli omalla vuosikurssillaan ainoa, joka opiskeli kaikki fysiikan ja lyhyen saksan kurssit, joten hän sai näissä aineissa käytännössä yksityisopetusta.

Ylioppilaskirjoituksensa Ekko aloitti jo viime vuoden keväänä kemian kirjoituksilla. Viime syksynä vuorossa olivat biologia ja lyhyt saksa, ja tänä keväänä äidinkieli, pitkä matematiikka, fysiikka, keskipitkä ruotsi sekä pitkä ja lyhyt englanti.
Ekko päätyi kirjoittamaan englannin sekä pitkänä että lyhyenä, sillä korkeakouluihin hakiessa erimittaisina kirjoitettujen kielten arvosanoista annetaan pisteitä erilaisia pistemääriä.
Lopulta kaikki kirjoitukset menivät sen verran hyvin, ettei arvosanataktikoinnille ollut hakuprosessissa tarvetta, sillä hän sai opiskelupaikan ylioppilastodistuksensa todistuksella pian arvosanojen varmistuttua.
Syksyllä Ekko aloittaa lääketieteen opinnot Oulun yliopistossa. Tuleva ala löytyi pienen pohdiskelun jälkeen.
Ensinnäkin Ekko on aina pitänyt luonnontieteellisistä aineista, ja toiseksi hän pohdiskeli, mitä aloja opiskelemalla voisi varmuudella työllistyä pienelle paikkakunnalle ja kaikkein mieluiten Pohjois-Suomeen.
”Lääkärin ammatti täyttää molemmat kriteerit.”
Lapin-kärpänen on nimittäin puraissut Ekkoa sen verran peruuttamattomasti, että mieluiten hän pysyisi pohjoisessa opiskelujen jälkeenkin.

Ennen yliopisto-opintojen aloittamista edessä on kuitenkin kesä. Ylioppilasjuhlia Ekkolla on luvassa kaksin kappalein, eli ensin pienet juhlat Utsjoella lakkiaispäivänä ja isommat kekkerit kotiseudulla Nakkilassa heinäkuussa.
Ennen opiskelujen aloittamista Ekko on töissä Utsjoen seurakunnan kanttorin ja suntion kesätuuraajana.
”Olen ollut seurakunnalla sijaisena ennenkin, joten homma on ennestään tuttua.”
Syntynyt vuonna 2007. Kotoisin Nakkilasta Satakunnasta.
Perheeseen kuuluvat äiti, isä, pikkuveli ja pikkusisko.
Suoritti lukion ja ylioppilastutkinnon Utsjoen lukiossa. Saa valkolakin päähänsä 31. toukokuuta.
Kesätöissä Utsjoen seurakunnan kanttorina ja suntiona.
Harrastaa luonnossa retkeilyä, hiihtoa, juoksua, velomobiililla pyöräilyä ja pianonsoittoa.
Aloittaa syksyllä lääketieteen opinnot Oulun yliopistossa.