• Yliopistojen valintakokeet uudistuivat – tätä se tarkoittaa maatalous- ja metsätieteiden hakijoille

    Lisätietoa valintakokeista ja esimerkiksi hakukohteessa käytössä olevista eriytyvistä osioista saa Opintopolusta.
    Yhteensä pääsykokeita on yhdeksän, ja ne ovat digitaalisia.
    Yhteensä pääsykokeita on yhdeksän, ja ne ovat digitaalisia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Koulutus
    10.3.202521:30
    Piia Lehojärvi

    Yliopistoihin haetaan tänä keväänä uudenlaisella valintakoejärjestelmällä. Näkyvin muutos on se, että kirjallisia valintakokeita on huomattavasti aiempaa vähemmän.

    Yhteensä pääsykokeita on yhdeksän, ja ne ovat digitaalisia.

    Esimerkiksi maatalous- ja metsätieteiden hakijat suorittavat valintakokeen C. Valintakoe koostuu kaikille yhteisestä osiosta, joka sisältää kuvaajien ja taulukoiden tulkintataitoja testaavan tehtävän sekä vaihtoehtoiset tehtävät. Vaihtoehtoisia tehtäviä on neljä, joista hakija vastaa kahteen tehtävään.

    Lisäksi valintakokeessa C on biologian eriytyvä osio, mutta esimerkiksi Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteiden sekä Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden hakijoiden ei tarvitse täyttää sitä.

    Valintakokeen voi jatkossa suorittaa yhä useammalla paikkakunnalla. Kunkin valintakokeen sivuilla on kerrottu koepaikkakunnat, joista hakija saa valita itselleen sopivimman, riippumatta siitä mille paikkakunnalle hakee opiskelemaan. Hakija valitsee koepaikkakunnan sitovasti hakuvaiheessa.

    Lisätietoa valintakokeista ja esimerkiksi hakukohteessa käytössä olevista eriytyvistä osioista saa Opintopolusta. Valintakokeen eri osioihin valmistautumisesta sekä mahdollisista ennakkomateriaaleista löytyy lisätietoa yliopistovalinnat.fi-sivustolta kunkin kokeen omalta sivulta.

    Yliopistojen valintakokeet 2025

    Valintakoe A: Fysiikka, kemia, matemaattiset tieteet, nanotiede, tietojenkäsittelytieteet ja tekniikka

    Valintakoe B: Biokemia ja molekyylibiotieteet, biolääketiede, eläinlääketiede, farmasia, hammaslääketiede, lääketiede ja ravitsemustiede

    Valintakoe C: Biologia ja ympäristötieteet, elintarviketieteet, geotieteet, maantiede, maataloustiede ja metsätieteet

    Valintakoe D: Logopedia, psykologia, terveystieteet ja hoitotiede sekä valmennustiede ja liikuntabiologia

    Valintakoe E: Kasvatustieteet ja liikuntapedagogiikka

    Valintakoe F: Kauppatieteet, taloustiede, tietojärjestelmätiede sekä ympäristö- ja elintarviketalous

    Valintakoe G: Hallintotiede, oikeustiede, sosiaalitieteet, viestintätieteet ja yhteiskuntatieteet sekä liikunnan yhteiskuntatieteet

    Valintakoe H: Filosofia, historia, kulttuurien tutkimus, taiteiden tutkimus ja teologia

    Valintakoe I: Kielet, kielitieteet ja kirjallisuustieteet

    Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku

    Kevään toisen yhteishaun hakuaika on 11.3.2025 klo 8. − 25.3.2025 klo 15.

    Saat tietää todistusvalintojen tulokset viimeistään 26.5.2025.

    Saat tietää muiden kuin todistusvalintojen tulokset viimeistään 3.7.2025

    Ota opiskelupaikkasi vastaan ennen 10.7.2025 klo 15.

    Varasijoilta hyväksyminen päättyy 5.8.2025 klo 15.

    Lisää aiheesta
    • Tarkoituksena on, että jatkossa valintakokeisiin ei pääsääntöisesti olisi ennakkomateriaalia. Kuva on Helsingin yliopiston kirjastosta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Yhteiskunta | Yliopistojen valintakoejärjestelmä mullistuu: Jatkossa eri aloille voisi olla sama monivalintatehtäviin painottuva koe

    • Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta esitteli rakennusta MT:lle kesällä.

      Rakentaminen | Ihmiskokeet käynnistyivät Hyytiälän metsäasemalla – majoitustiloissa voidaan mitata jopa nukkujien hengitysilmaa

      Tilaajalle
    • Ritva Toivonen  halusi nuorena  kansainvälisen työn paperinmyyjänä, mutta lopulta  kiinnostava ura löytyi tutkimusmaailmasta.

      Metsäopinnot ovat nyt trendikkäitä – Helsingin yliopiston metsäopiskelijoista jo puolet tulee pääkaupunkiseudulta

    Artikkelin aiheet
    yliopistojen valintakokeet
    maatalous- ja metsätieteet
    yliopisto
    korkeakouluhaku
    Opintopolku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle