• Kotipuutarhojen marjakasvien kysyntä räjähti – taustalla syy, josta ei puhuta

    Kotipuutarhureita houkuttelee nyt omavaraisuuden lisääminen.
    Taloudellisesti epävarmat ajat heijastuvat puutarhaharrastukseen.
    Taloudellisesti epävarmat ajat heijastuvat puutarhaharrastukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Piha ja puutarha
    25.5.202618:49
    Juho Mäkelä

    Puutarhasesonki on täydessä vauhdissa, ja erityisesti marjakasvien kysyntä on noussut ennennäkemättömälle tasolle.

    Kotipuutarhureita houkuttelevat Hankkija Oy:n hankintapäällikkö Outi Jokisen mukaan helppo satoisuus, herkulliset makuelämykset ja omavaraisuuden lisääminen.

    ”Marjakasvit tarjoavat nopeita onnistumisen kokemuksia. Jo pieneltäkin pihalta tai parvekkeelta voi saada yllättävän hyvän sadon. Taimia ostetaan paljon, ja suosituimpia lajikkeita viedään jopa sitä mukaa, kun niitä saadaan myymälöihin”, Jokinen sanoo.

    Marjakasvien rinnalla kaikki muutkin syötäväksi kelpaavat taimet menevät nyt kaupaksi. Esimerkiksi yrtit, tomaatit, kurkut, kurpitsat, perunat ja sipulit, hän luettelee. Jokisen mukaan taloudellisesti epävarmat ajat heijastuvat tätä kautta puutarhaharrastukseen.

    Marjakasvien rinnalla kuluttajia kiinnostavat yhä enemmän myös näyttävät, pitkäikäiset ja pölyttäjäystävälliset perennat.

    Hankkijan Jokinen arvioi, että Euroopassa käytävä sota näkyy osittain myös puutarhaharrastuksessa.

    ”Ainakin osalla ihmisistä on takaraivossa ajatus, että olisi kiva, että kotonakin olisi jotain kasvatettavaa. Voi olla, että sitä ei ääneen sanota”, Jokinen toteaa.

    Marjakasvien rinnalla kuluttajia kiinnostavat yhä enemmän myös näyttävät, pitkäikäiset ja pölyttäjäystävälliset perennat.

    Puutarhassa yhdistyvät tänä kesänä käytännön hyöty ja elämyksellisyys. Marjat tuovat konkreettista satoa arkeen, ja kukkivat perennat lisäävät pihan viihtyisyyttä

    Marjakasvien rinnalla kaikki muutkin syötäväksi kelpaavat taimet menevät nyt kaupaksi.
    Marjakasvien rinnalla kaikki muutkin syötäväksi kelpaavat taimet menevät nyt kaupaksi.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Hyötykasvien kasvatus on yleistynyt kotipuutarhoissa.

      Piha ja puutarha | ”Jos ei osaa perunaakaan kasvattaa, niin vaikea olisi selviytyä kriisitilanteessa”

      Tilaajalle
    • Piltin Kauppapuutarhan toimitusjohtaja Hanna Helenius ei lämpene datakeskusten kasvihuoneille.

      Puutarhatuotanto | Datakeskusten omat kasvihuoneet vääristäisivät kilpailua, sanoo puutarhuri – ”Pitääkö kansainvälisille jäteille ylipäätään tarjota jokin porkkana?”

      Tilaajalle
    • Biohiili voi pidentää kasteluvälejä taimikasvatuksessa. Pieneen ruukkuun riittää teelusikallinen ladattua biohiiltä.

      Piha ja puutarha | Käytä biohiiltä oikein, muuten se voi jopa köyhdyttää kasvualustaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kotipuutarhat
    marjakasvit
    omavaraisuus
    puutarhaharrastus
    Hankkija Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle