• Sukeltaessa avautuu uudenlainen planeetta – lajiston kartoituksella on kiire

    Dokumentissa matkataan suomalaisten merentutkijoiden kanssa Hangon Tvärminnestä ja Kilpisjärveltä Etelämantereelle asti.
    Alf Norkko työssään.
    Alf Norkko työssään.  Kuva: PATA
    Koti|Radio ja TV
    25.2.202518:21
    Kolumni
    Katja Lamminen

    Lapsena olin vakuuttunut, että minusta tulee merentutkija. Jossain vaiheessa eksyin polulta ja nyt mietin tv:n äärellä, miksi.

    Sukelluksissa on vähän kuin avaruudessa. Painovoiman lait eivät päde ja näkymät poikkeavat arkipäiväisestä. Näkisi kiehtovia otuksia ja maisemia.

    Jopa Itämeressä pohja on yllättävän värikäs, ellei eksy happikadon vaivaamaan kuolleeseen pohjaan.

    Yle esittää tiistaina dokumentin, jossa matkataan suomalaisten merentutkijoiden Alf ja Joanna Norkon kanssa Etelämantereelle asti.

    Tutkijat dokumentoivat merenpohjan elämää ennen kuin jotkin eläin- ja kasvilajit katoavat ihmisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi.

    Itämerestä puolestaan mitataan, miten hiiltä sitoutuu ja vapautuu. Ulkomaalaisia tutkimussukeltajia koulutetaan Kilpisjärven jään alla toimimaan arktisissa oloissa.

    Yle Teema & Fem tiistaina klo 18.30
    Jääkannen alla on kaunista.
    Jääkannen alla on kaunista.  Kuva: Yle
    Lisää aiheesta
    • Retkikunnan tehtäviin kuuluu talousveden sulatussäiliön täyttäminen lumella.

      Luonto | Tällainen on Etelämantereen kesä, jossa suomalaistutkijat tekevät työtään: Aurinkolasit on oltava aina päässä, ulkona kaatuminen voi aiheuttaa hankalan haasteen

    • Ensimmäinen ilta tutkimusasemalla.  Vimpari etsii syytä moottorikelkan käynnistämisvaikeuksiin. Seurana retkikunnan johtaja Priit Tisler ja tutkija-geofyysikko Juho Vehviläinen.

      Koneviesti: Tällaista on mekaanikon työ Etelämantereella – Esa Vimpari huolehtii Suomen tutkimusretkikunnan tekniikasta

    • Joanna Norkko ja Anna Villnäs nostavat pohjanäytettä tutkimusaluksen kannelle Tvärminnen eläintieteellisen aseman edustalla. Samasta pisteestä on tutkittu muun muassa pohjaeläimiä sadan vuoden ajan. Tutkijat seuraavat myös lämpötilaa, näkyvyyttä ja paljon muuta.

      Ympäristö | Rehevistä rannikkovesistä pulppuaa metaania – tutkijat selvittävät, miten ruovikoita pitäisi käsitellä

      Tilaajalle
    • Paraisilla sijaitsevan Gullkronan saaren ympäriltä on suojeltu 4800 hehtaaria merta. Suomeen tarvitaan lisää mertensuojelualueita.

      Ympäristö | Itämeri on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi – ”Kyse on erityisherkästä potilaasta”

    • Sienet ovat marjojen jälkeen helpoimmin hyödynnettävää ravintoa, mitä Suomen luonnosta löytyy. Pelkästään niiden varaan ei elossapysymistä voi laskea.

      Erä | Metsään eksyneen eloonjäämiskamppailu alkaa kolmantena päivänä

      Tilaajalle
    • Yhteen puuhun voi pakkautua jopa kolme tonnia lunta. Osa puista ei painoa kestä. Tv-sarjassa jylläävät talven valtavat voimat: kylmyys, pimeys, jään ja lumen paino.

      Radio ja TV | Helikopterimetsurin työ on kuumottavuuden huippu – Suomi on todellakin mainittu talviosaamista esittelevässä tv-sarjassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta