Rehevistä rannikkovesistä pulppuaa metaania – tutkijat selvittävät, miten ruovikoita pitäisi käsitellä

Tutkimusalus Augustan kannelle nostetun, läpinäkyvän putkilon sisällä on ruskeaa liejua. Vaalea, hapekas kerros on putkilossa noin 10–15 senttimetrin paksuinen ja loput Itämeren pohjasta otetusta näytteestä on mustaa, hapetonta sedimenttiä.

Putkiloa tyhjennettäessä merituulessa leijuu mädäntyneen kananmunan löyhkä. Se tulee superkasvihuonekaasuksi tiedetystä metaanista, jota kuplii mustan liejun syövereistä. Hapekkaasta pintakerroksesta sihtiin syöksyy muutama pikkusormen kynnen kokoinen itämerensimpukka sekä kauempaa kulkeutunut, kuollut sinisimpukka.

Näyte on otettu kohdasta, jossa merenpohjassa on eloa.

Hapeton pohja kattaa jo noin neljänneksen Itämerestä. Kuollut alue on kooltaan puolitoista kertaa Tanskan kokoinen.

Höttöistä sedimenttiä kertyy merenpohjaan noin sentin verran vuodessa. Se on paljon meressä, jonka keskisyvyys on vain noin 60 metriä. Mataluuden takia metaanikin pääsee purkautumaan ilmakehään.

Sedimentti muodostuu muun muassa kuolleista levistä, joita mantereelta valuvat ravinteet ruokkivat.

Norkon mukaan Itämeri on kuin huonosti vetävä vessa. Tavaraa tulee, mutta se ei poistu mihinkään paitsi kaasuina ilmakehään. Haihtumista kiihdyttää se, että Itämeri lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin valtameret.

Kuumeinen meri käy ylikierroksilla. Itämerensimpukka kasvaa kaksi kertaa suuremmaksi kuin ennen, vaikka sen elinikä on puolittunut 15 vuoteen.

Lokakuunpuolivälissä nostetusta pohjanäytteestä löytyi itämerensimpukoita ja kuollut sinisimpukka. Pienempiä eliöitä ei erottanut äkkiseltään paljain silmin.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Rehevöityneelle rannikolle kasvaneet ruovikot muodostavat monille eliöille tärkeitä keitaita ja sitovat runsaasti hiiltä. Toisaalta kasvustoista vapautuu metaania.

Niittäminen puolestaan tuhoaa elinympäristöjä ja vapauttaa hiiltä sekä ravinteita. Norkon mukaan on tutkittava, miten rantavedet ruovikkoineen palvelisivat parhaiten ilmasto- ja luontotavoitteita. Paikoin on huomioitava myös virkistyskäyttö ja maisema.

Vedenalaiset meriajokasniityt voivat sitoa hehtaaria kohden moninkertaisesti hiiltä verrattuna boreaalisiin metsiin. Myös pitkäikäinen rakkohauru sitoo tehokkaasti hiiltä. Istuttamalla pohjakasveja voitaisiin siis lisätä hiilensidontaa.

Meriajokasniittyjä tiedetään olevan hyvin vähän. Norkon mukaan Suomen rannikkovesien luontoarvoissa tapahtuvia muutoksia pitäisi tutkia, jotta tiedettäisiin, millä vauhdilla luontokato etenee.

Sedimenttinäytteestä näkee, kuinka ohut on merenpohjan hapekas kerros. Sen alla lepää vaihtelevan paksuinen kerros hapetonta, tummaa sedimenttiä, josta vapautuu metaania.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Itämereen valuvia ravinnepäästöjä on vähennetty runsaasti 1980-luvun kuormituspiikeistä, mutta meri elpyy vuosikymmenten viiveellä. Sen sijaan maa- ja metsätalouden päästöjä ei ole onnistuttu pienentämään.

”Rehevöityminen on yhä Itämeren suurin ongelma”, Norkko vahvistaa.

Lupaavia hankkeita valumien vähentämiseksi on ollut käynnissä jo pitkään. Keskeistä on saada pellot pidättämään ravinteita ja puskemaan satoa entistä paremmin.

Ikänsä Itämerta tutkinut Alf Norkko haluaa selvittää, kuinka suuri hiilinielu ja -lähde rannikko on. Ainakin metaanipäästöt ovat huolestuttavasti kiihtyneet. Rannikkovesien monimuotoisuuden ja hiilenkierron kokonaisuutta tutkitaan Coast Clim -hankkeessa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

EU:n biodiversiteettiasetuksessa vaaditaan suojelemaan yhtä lailla vesialueita kuin maa-alueitakin. Sama pätee ennallistamiseen.

Jotta merialueita voidaan ennallistaa, pitää päästöistä ja nieluista saada varmuus, jottei lipsahdeta ojasta allikkoon.

Norkon mukaan elävien pohja-alueiden suojelu kannattaa aina, jos sillä ehkäistään niiden häiriintyminen.

Elävä Itämeri säätiö (BSAG) edistää yksityisten merensuojelualueiden muodostamista. Suojeltu on 5000 hehtaaria ja neuvottelun alla nelisenkymmentä kohdetta.