Pullaa, sipsipussi vai lämpimiä voileipiä? Lohturuuat ovat monet, mutta niiden tarkoituksena on tunteiden säätely

Lähdetäänpä aikamatkalle kuuden vuoden taakse. Kun koronapandemia alkoi kevättalvella 2020, suomalaiset hamstrasivat kaupoista vessapaperin lisäksi jauhelihaa ja jauhoja.

Sattumaako? Tuskin, sillä moni kaipasi maailman epävarmuuden keskellä sellaisia ihanan kotoisia lohturuokia kuin makaronilaatikkoa, lihapullia, kotitekoista pizzaa ja lämpimiä voileipiä (Kotiliesi, 5.6.2020).

Ruotsissa vastaavaksi ensimmäisen koronavuoden lohturuuaksi nousi niinkin arkinen perusmuona kuin peruna (MT, 1.1.2021).

Eri ihmisillä on erilaiset lohturuuat, mutta jotain yhteistä niillä tuppaa olemaan, kertoo erikoispsykologi, psykoterapeutti Katarina Meskanen.

”Lohturuualla tavoitellaan nimensä mukaisesti lohtua ja sillä halutaan lievittää ikäviä tunteita ja ajatuksia.”

Lohturuoka saattaa olla esimerkiksi lapsuuden suosikkiruokaa, kuten suomalaisten koronavuoden kotiruokasuosikeista voi päätellä.

Yhtä hyvin lohturuoka voi kuitenkin olla jotain sellaista, jota syöjä ei tavallisesti paljoa salli itselleen. Meskanen antaa esimerkkejä.

”Yksi leipoo pullaa, toinen käy napsimassa lasten karkit ja kolmas kipaisee kaupasta sipsipussin.”

Lohtusyöminen voi käydä hankalaksi, sillä se ole syömistä nälän vuoksi, vaan hetkellisen mielihyvän ja turvallisuuden tunteen hakemista. Tällöin tunteet tampataan piiloon syömällä, eikä niitä käsitellä tietoisesti. Kuva: Jaana Kankaanpää

Lohturuoka aktivoi aivojen mielihyväverkostoa siten, että tunnemme hetkellisesti mielihyvää. Mielihyvähormoni dopamiinin erittyminen puolestaan auttaa säätelemään tunteita lieventämällä stressin kokemusta.

Jos joskus kokee tarvitsevansa lohturuokaa, Meskanen ei näe ilmiössä suurta haittaa. Ongelmaksi lohtusyöminen alkaa muuttua, jos se on pääasiallinen tapa käsitellä tunteita.

Lohtusyömisen ydin piilee siinä, ettei se ole syömistä nälän vuoksi, vaan hetkellisen mielihyvän ja turvallisuuden tunteen hakemista.

”Syöminen tamppaa ja tukahduttaa tunteita ja tuo muuta mietittävää, mutta jos syö tunteet pois, se vie mahdollisuuden käsitellä ja kokea tunteita tietoisesti”, Meskanen kuvailee.

Lohtusyöminen alkaa olla ongelmallisissa mittasuhteissa myös siinä vaiheessa, jos sitä ei pysty lopettamaan tai jos syöminen alkaa muuttua ahmimiseksi.

Meskanen kuvailee, että lohtusyömisestä saattaa helposti muodostua tunteiden noidankehä: hankala tunne saa tarttumaan omaan lohturuokaan, mutta syömisen lopettaminen on hankalaa. Jos syömisen rajoittaminen ei onnistu, se voi aiheuttaa itseinhoa, syyllisyyttä ja tarvetta yrittää saada syöminen takaisin ruotuun.

Syömisiin alkaa liittyä ristipaineita ja ikäviä tunteita, ja jos tapana on tukahduttaa ikävät tunteet lohturuualla, kierre on valmis.

Lohtusyöminen saattaa aiheuttaa ikävien tunteiden vuoristoradan lisäksi myös vatsavaivoja etenkin, jos lohturuuat tuppaavat olemaan herkkuosaston tuotteita, Meskanen huomauttaa.

Suomalaisten lohtusyöminen liittyy psykoterapeutti Katarina Meskasen mukaan usein yksin salaa syömiseen ja siihen, ettei tunteita uskalleta kohdata. Kuva: Sanne Katainen

Lohtusyömistä esiintyy ympäri maailmaa, mutta Meskasen mukaan suomalaisten lohtusyömisessä on eräs erityispiirre. Suomalaisten lohtusyöminen liittyy nimittäin pääsääntöisesti kielteisiin tunteisiin ja yksin salaa syömiseen.

”Suomalaiset ovat taitavia olemaan puhumatta ja kohtaamatta tunteita.”

Lohtusyöminen ei ole ainoa keino tunteiden tukahduttamiseen, vaan osa tarttuu pulloon ja kolmas liikkuu jaksamisensa äärirajoilla. Kaikkia näitä kuitenkin yhdistää tunteiden turruttaminen.

Meskanen muistuttaa, ettei ilmiö ole syntynyt tyhjiössä.

Meskasen mukaan tunteiden kitkeminen on suomalaisille ylisukupolvinen kokemus, sillä vielä sotien aikana ja jälkeen tunteiden käsittelylle ei ollut sijaa yksilön eikä yhteiskunnan tasolla.

Sosiaalisemmissa ja yhteisöllisemmissä kulttuureissa lohturuokiakin syödään usein yhdessä muiden kanssa ja kaikenlaisissa tunnetilanteissa, Meskanen kertoo.

”Etelä-Euroopassa on vahva yhteisen syömisen ja ruoalla juhlimisen kulttuuri, ja niissä yksinäinen itsensä turruttaminen ruoalla ei ole niin tavanomaista.”