• Onko viha peräisin jo isoisän sotakokemuksista? Näyttelijä löysi avun avannosta: ”Ahdistus jää kylmään veteen”

    Näyttelijä Joonas Saartamo uskoo, että hänen vihanhallintaongelmansa on perua sukupolvelta toiselle siirtyneistä traumoista.
    Tilaajalle
    Joonas Saartamo avantouinnilla Munkkiniemen rannassa.
    Joonas Saartamo avantouinnilla Munkkiniemen rannassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Hyvinvointi
    7.2.202520:00
    Janica Pörhönen

    Rikkimenneitä VHS-kasetteja, katkenneita tennismailoja, hajonneita peliohjaimia. Näyttelijä Joonas Saartamo muistaa tunteneensa voimakasta, kontrolloimatonta vihaa jo 6-vuotiaasta lähtien.

    Pahimmillaan viha on purkautunut tavaroihin.

    ”Kiihdyn nollasta sataan. Viha on oikeastaan raivoa ja pettymystä itseään kohtaan. Olen sättinyt itseäni esimerkiksi siitä, että miksi en ole pelannut paremmin”, Saartamo kertoo.

    Saartamo uskoo, että hänen vihansa juontaa juurensa sukupolvelta toiselle siirtyneistä traumoista.

    Hänen isoisänsä Hannes Vehniäinen oli toisessa maailmansodassa kaukopartioyksikön päällikkönä vuosina 1938–1945 pääosin Lahdessa. Yksikön tehtäviin kuului vihollisen tiedustelu, mutta myös tuhoamistehtävät.

    Saartamon mukaan koko kansakunta on jossain määrin traumatisoitunut sodista, mikä näkyy meissä ylisukupolvisena traumana.

    Saartamo ei koskaan ehtinyt tavata isoisäänsä, sillä tämä kuoli ennen Saartamon syntymää.

    Isoisä vei hautaan sodassa tapahtuneet kauheudet. Omille lapsilleen isoisä ei koskaan puhunut kaukopartioajoista.

    Isoisän kirjoittamista kirjeistä on valjennut Saartamolle kuitenkin jotain. Kirjeet ukki kirjoitti Katajannokan vankilassa.

    ”Ehkä koskettavin kirje on se, jossa hän kuvailee, että nyt alkaa olla mielenterveys kovilla. Kirjeistä näkyy myös hänen huolehtivaisuutensa puolisoaan kohtaan. Puoliso kärsi uupumusjaksoista.”

    Isoisänsä sielunmaisemaan Saartamo syventyy omakohtaisessa dokumenttielokuvassa Tiedustelijat, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Ari Matikainen.

    ”Viha ja ahdistus jää kylmään veteen.”

    Joonas Saartamo
    Lisää aiheesta
    • Hannes Vehniäinen joutui lähettämään alaisiaan kaukopartiomatkoille, joilta moni ei palannut.

      Elokuva | Kärkinäyttelijä paljasti kaukopartioita johtaneen ukkinsa salaisuuden, ja jäljet johtivat nykyhetkeen

      Tilaajalle

    Saartamo muistaa lapsuudestaan hiihtoretkiä oman isänsä kanssa. Saartamo sai itkupotkuraivareita, mutta isä ei tuntunut reagoivan niihin.

    ”Luulen, että isoisän sotatraumojen vuoksi oma isäni ei ole tullut nähdyksi”, hän arvelee.

    Saartamo on itse käsitellyt vihanhallintaongelmaansa useissa terapioissa: psyko-, optimi- ja parisuhdeterapiassa. Myös urheilu ja näytteleminen on auttanut. Ne väsyttävät niin paljon, ettei vihalle jää kehossa valtaa.

    Merkittävän avun Saartamo on saanut mielenterveyteensä avannosta tai kylmävesiuinnista.

    ”Viha ja ahdistus jää sinne kylmään veteen. Aina jos mulla on mielen kanssa jotain ongelmaa, niin hakeudun kylmäaltaaseen tai mereen”, hän sanoo.

    Avannon rauhoittava mutta samalla piristävä vaikutus kestää Saartamon kohdalla 3–4 tuntia.

    Hänen mielestään kaikkien kannattaisi olla kiinnostunut omien vanhempiensa ja isovanhempiensa taustoista ja miten sota on heihin vaikuttanut.

    ”Tarinoita kuuntelemalla voi aueta ymmärrys omaan itseen.”

    Lisää aiheesta
    • Ihossa on kauttaaltaan kylmää aistivia reseptoreja.

      Hyvinvointi | Avantouinti on hurjan terveellistä, mutta entä jos kylmä vesi kammottaa ‒ onko hyötyä jos veteen uskaltaa kastaa vain varpaat?

    • Talviuintiharrastus kasvattaa suosiotaan. Säkylän Katismaalla käy paljon lähistöllä ja kauempanakin asuvia pulahduksella hyiseen Pyhäjärveen.

      Urheilu | Kun säät kylmenevät, osa kansasta pulahtaa hyiseen veteen – ”Flunssat jäivät taas järveen”

      Tilaajalle
    • Ihanimpia äitiyden hetkiä Inka Ikoselle ovat ne, kun tytär kysyy, saako hän halata äitiä.

      Perhe | Äidin viha vaihtui voimaksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Joonas Saartamo
    ylisukupolvinen trauma
    toinen maailmansota
    kylmävesiuinti
    mielenterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa