• Kun säät kylmenevät, osa kansasta pulahtaa hyiseen veteen – ”Flunssat jäivät taas järveen”

    Koleaan veteen jäävät kivut ja murheet, mutta järki täytyy pitää päässä sekä kuumassa saunassa että kylmässä vedessä.
    Tilaajalle
    Talviuintiharrastus kasvattaa suosiotaan. Säkylän Katismaalla käy paljon lähistöllä ja kauempanakin asuvia pulahduksella hyiseen Pyhäjärveen.
    Talviuintiharrastus kasvattaa suosiotaan. Säkylän Katismaalla käy paljon lähistöllä ja kauempanakin asuvia pulahduksella hyiseen Pyhäjärveen. Kuva: Suvi Elo
    Lukemisto|Urheilu
    18.11.202322:00
    Tuovi Mäkipere
    Säkylä

    Syysiltana Säkylän Pyhäjärven vedenpinta on sileä ja ilma aivan tyyni. Hiljaista täällä Katismaan saaressa ei kuitenkaan ole.

    ”Flunssat jäivät taas järveen”, ilmoittaa Susanna Vuorinen.

    Hän on omasta mielestään aloittelija kylmissä vesissä, sillä talviuintia on tullut harrastettua vasta parikymmentä vuotta. Samalla penkillä istuvat Leila Fager ja Merja Salmi aloittivat talviuinnin jo vuonna 1991, kun paikalliset miehet sahasivat Katismaan saaren edustalle Säkylään ensimmäistä kertaa avannon.

    ”Aluksi tulin avantoon uteliaisuuttani, mutta sitten tästä paikasta tuli minulle huvila”, Fager kertoo.

    Leila Fager, Merja Salmi ja Susanna Vuorinen jättävät kylmään Pyhäjärveen flunssat ja säryt. Fager ja Salmi ovat käyneet Katismaalla joka talvi vuodesta 1991 alkaen.
    Leila Fager, Merja Salmi ja Susanna Vuorinen jättävät kylmään Pyhäjärveen flunssat ja säryt. Fager ja Salmi ovat käyneet Katismaalla joka talvi vuodesta 1991 alkaen. Kuva: Suvi Elo

    Säkylän Pyhäjärvi on siitä erikoinen, että se on yhtä järvenselkää ja erottuu Lounais-Suomen kartalla suurena sinisenä läikkänä. Järvi on valittu sekä Satakunnan että Varsinais-Suomen maakuntajärveksi, vaikka se valtaosin Satakunnassa sijaitseekin.

    Katismaa sijaitsee järven itärannalla, mikä tarjoaa useina iltoina mahdollisuuden nähdä huikean värikkäitä auringonlaskuja. Tänä iltana järven vesi ja taivasta peittävä pilviverho ovat kuitenkin samaa harmaan sävyä. Harmauden rikkoo vain tummempi viiva, joka on kahdeksan kilometrin päässä häämöttävä vastaranta naapurikunnassa.

    ”Tänne voi tulla joka päivä, ja maisema on aina erilainen”, Merja Salmi pohtii.

    Hän on huomannut, että kylmäaltistus auttaa jos jonkinlaiseen särkyyn ja kolotukseen.

    ”Täältä saa niin hyvän olon, että se on jo itsessään syy tulla tänne. Seura on toinen tärkeä syy.”

    Talviuinnilla, kylmävesiuinnilla ja avantouinnilla tarkoitetaan puhekielessä yleensä suunnilleen samaa asiaa. Jos tarkkoja ollaan, niin avantouinti vaatii, että uimaria ympäröi lähietäisyydellä jää.

    Kylmävesiuinnilla on erilaisia lämpötilarajoja eri tilanteissa, mutta yleensä rajana pidetään alle 15 asteen lämpötilaa. Suomessa voi siis halutessaan harrastaa kylmävesiuintia ympäri vuoden, jos hakeutuu kesäkuukausina virtaavaan veteen.

    Leila Fager kävi aikoinaan retkillä muissakin talviuintipaikoissa, mutta Katismaata parempaa paikkaa ei ole löytynyt. Aiheesta tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys terassilla vilvoittelijoiden joukossa.

    Pekka Elo tiivistää talviuinnin hienouden näin: ”Jos ­veteen mennessä jokin asia harmittaa, ei se harmita enää vedestä nousemisen jälkeen.”
    Pekka Elo tiivistää talviuinnin hienouden näin: ”Jos ­veteen mennessä jokin asia harmittaa, ei se harmita enää vedestä nousemisen jälkeen.” Kuva: Suvi Elo

    Pekka Elo asuu vain muutaman sadan metrin päässä ja käy saunomassa ja uimassa Katismaalla harva se päivä. Hänellä on teoria siitä, miksi paikka vetää väkeä jopa 30–50 kilometrin päästä Loimaalta, Laitilasta ja Harjavallasta.

    ”Täällä saunasta pääsee suoraan laiturille, joka sekin on lyhyt. Jos 20 asteen pakkasessa joutuu kävelemään kymmeniä metrejä veteen, siinä ehtii saunasta kerätty lämpö karata.”

    Talviuimarin paras hetki on se, kun on noussut kylmästä vedestä. Silloin koleakin ulkoilma tuntuu mukavan lämpimältä.

    ”Sen kylmästä saadun lämpimän olon takia tänne tullaan”, kertoo terassilla vilvoitteleva huittislainen lukiolainen Juho Jokela.

    Jokela keksi talviuinnin viime vuonna kuntosaliharjoittelun vastapainoksi.

    ”Sauna ja kylmä vesi auttavat särkeviin lihaksiin, eivätkä lihakset ylipäätään kipeydy kovin helposti, jos käy täällä.”

    Juho Jokela (edessä) innostui kylmästä vedestä vuosi sitten ja sai houkuteltua äitinsäkin mukaan. Huittislaisella perheellä on kymmeniä kilometrejä matkaa Säkylän Pyhäjärvelle, mutta matka kannattaa hyvän olon vuoksi taittaa.
    Juho Jokela (edessä) innostui kylmästä vedestä vuosi sitten ja sai houkuteltua äitinsäkin mukaan. Huittislaisella perheellä on kymmeniä kilometrejä matkaa Säkylän Pyhäjärvelle, mutta matka kannattaa hyvän olon vuoksi taittaa. Kuva: Suvi Elo

    Vielä Jokelaakin nuorempana talviuintiin hurahti Maria Nummela, joka pulahti koleaan Pyhäjärveen ensimmäisen kerran ystävänsä kanssa alakouluikäisenä. Muutama vuosi sitten uimaseuraksi alkoi lähteä Nummelan äiti Taina Länne.

    Äiti ja tytär käyvät Katismaalla nimenomaan kylmän veden aikaan, vaikka sauna lämpiääkin Katismaalla ympäri vuoden. Lokakuussa veden lämpötila alkaa olla heille riittävän rapsakkaa uimiseen.

    Kuuman saunan ja kylmän veden välinen lämpö­tilaero on sen verran suuri, että omaa kehoa on syytä kuunnella. Terassilla vilvoittelu uinnin jälkeen tarjoaa mahdollisuuden fiilistellä vedestä mukaan tarttunutta hyvää oloa, mutta samalla se antaa keholle rauhoittumisaikaa lämpötilaerojen välillä.

    Valtaosa Katismaan tämän illan uimareista kertoo käyvänsä vedessä 4–6 kertaa, mutta ehdoton sääntö tämä ei ole. Pekka Elo kertoo pulahtavansa veteen 10–15 kertaa.

    Uimatossuista on talviuimarille monenlaista hyötyä. Jalkapohjat eivät palele kylmää laituria vasten, ja tossut pitävät myös suihkutilan lattian hygieenisenä.
    Uimatossuista on talviuimarille monenlaista hyötyä. Jalkapohjat eivät palele kylmää laituria vasten, ja tossut pitävät myös suihkutilan lattian hygieenisenä. Kuva: Suvi Elo

    Nurmijärvellä asuva ja Säkylässä paljon aikaa viettävä Sirpa Tuominen on huomannut, että kolme käyntiä koleassa järvessä ei tunnu vielä riittävältä, mutta neljännestä dippauksesta on jo apua nivelkipuihin.

    ”Järki täytyy pitää päässä. Jos yhtään alkaa huimata tai heikottaa, on hengenvaarallista mennä veteen”, hän muistuttaa.

    Uimarien välillä on eroja siinäkin, jääkö sauna vai uiminen viimeiseksi aktiviteetiksi ennen suihkuun siirtymistä. Ne, jotka jättävät viimeiset löylyt ottamatta, kertovat syyksi sen, etteivät halua olla jälkihiessä koko loppuiltaa.

    Katismaan saunalta on lyhyt matka veteen.
    Katismaan saunalta on lyhyt matka veteen. Kuva: Suvi Elo

    Katismaan nykyinen sauna on rakennettu vuonna 1994, mutta saman rakennuksen toinen pääty on kokenut viime vuosina täydellisen myllerryksen. Nykyään Pyhäjärven maisemia voi ihailla kymmenien neliöiden kokoiselta lasitetulta terassilta. Uimarien rauha on kuitenkin taattu näköesteeksi rakennetulla aidalla, joka erottaa rakennuksen ravintola- ja saunapuolen toisistaan.

    Katariina Kuusisto on yksi Katismaan nykyisistä yrittäjistä. Hän on huomannut, että järven jäätymisellä ja avannon sahaamisella on suora vaikutus kävijämääriin.

    ”Vesihän on talvella kylmää, onpa se kaivettu esiin jään alta tai ei. Avannolla on kuitenkin jokin psykologinen vaikutus, joka saa ihmiset haluamaan veteen.”

    Hämärtyvä ilta, kylmä vesi ja saunan ämpö ovat pettämätön rentoutumiskeino monelle.
    Hämärtyvä ilta, kylmä vesi ja saunan ämpö ovat pettämätön rentoutumiskeino monelle. Kuva: Suvi Elo

    Jos ei kuitenkaan ole ennen käynyt avannossa, voi koleus tuntua liiankin syvällä luissa ja ytimissä. Tällaisen järkeilyn suoritti Anu Jokela, joka tuli kokeilemaan talviuintia poikansa Juho Jokelan houkuttelemana.

    ”Pohdin, että parempi aloittaa, kun vesi ei ole vielä ihan jääkylmää”, Anu Jokela kertoo.

    Juho Jokela aikoo äitinsä jälkeen levittää kylmän veden ilosanomaa muillekin.

    ”Seuraavaksi houkuttelen kaverini tänne.”

    Kylmää vettä ja ruskeaa rasvaa

    Talviuinti, avantouinti ja kylmävesiuinti ovat termejä, joita käytetään usein limittäin. Maailmalla kylmävesiuinnilla tarkoitetaan yleensä uimista missä tahansa alle 15-asteisessa vedessä, mutta lämpötilaraja ei ole tarkka.

    Avantouinnilla tarkoitetaan Suomessa yleensä uintia jääpeitteisessä vesistössä.

    Talviuinti on terminä avantouintia laajempi, sillä kaikki luonnonvedet eivät Suomessa jäädy kaikkina vuosina, vaikka vesi olisikin yhtä kylmää kuin jään alle jäänyt vesi. Talviuinnilla tarkoitetaan yleensä uimista alle 10-asteisessa luonnonvedessä, joten talviuintikausi kestää koko Suomessa yleensä lokakuusta toukokuuhun.

    Kylmävesiuinnin terveyshyötyjä on tutkittu vuosikymmeniä, ja tutkimustieto laajenee jatkuvasti.

    Kylmävesiuinnilla ja muullakin kylmäaltistuksella vaikuttaa tutkimusten mukaan olevan yhteys aikuisten ruskean rasvan määrään. Ruskean rasvan määrällä puolestaan on yhteys kehon insuliiniherkkyyteen: veren sokeritasapaino paranee, millä on vaikutusta kakkostyypin diabeteksen riskin vähenemiseen ja painonhallintaan. Pikkuvauvoilla ruskeaa rasvaa vielä on, ja se auttaa nimenomaan lämmöntuottoon. Aikuisten kehoissa puolestaan on lähinnä valkoista rasvaa, joka toimii eristeenä kylmää vastaan, mutta ei itsessään tuota lämpöä.

    Lisää aiheesta
    • Avantouinti voi lisätä ruskean rasvan määrää.

      Ruskeasta rasvasta on meille tutkitusti terveyshyötyjä – mutta sen hankkimiseen käyvät vain kylmät konstit

    • Luvian talviuimarien puheenjohtaja Auli Olenius menee vireystasonsa mukaan ensin joko saunaan tai veteen.

      Harrastukset | Ahkeralla talviuimarilla on painavaa sanottavaa yksinäisyyden aiheuttamista ongelmista – ja siitä, miksi kylmään kylpyyn kannattaa pulahtaa

    • Suomen järvivesien jäätymistä on tutkittu jo pitkään, joten muutoksia on helppo havainnoida. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

      Hyvästi pilkkiminen ja avantouinti – Etelä-Suomen suuret järvet voivat jäädä kokonaan jäätymättä tulevaisuudessa

    • Talviuinnin terveyshyödyt tulevat toistuvan altistuksen  myötä. Avannossa veden lämpötila on nollan asteen paikkeilla.

      Avantouimarit sairastuvat harvemmin flunssaan – kylmään veteen pulahtamisessa piilee myös riskejä

    • Juhani Mänttäri käyttää talviuinneillaan lämpöä eristäviä neopreenista valmistettuja tossuja, käsineitä ja pipoa.

      Hyvinvointi | Avantouinnin konkariharrastaja ei tarvitse tikkaita edes vedestä noustessaan – katso videolta kuinka mies pudottautuu hyiseen veteen

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja