Ihanimpia äitiyden hetkiä Inka Ikoselle ovat ne, kun tytär kysyy, saako hän halata äitiä. Kuva: Carolina HusuÄidin viha vaihtui voimaksi
Lieksasta kotoisin oleva esikoiskirjailija Inka Ikonen oli menehtyä synnytykseen. Vaikea komplikaatio nostatti pintaan lapsuudenkodin turvattomuuden. Yhtäkkiä hän huomasi toistavansa äitinä samaa vihan kaavaa.TilaajalleLäikähdys pelkoa välähti lapsen silmissä. Kun kaksivuotias lapsi katsoi äitiään Inka Ikosta suurin silmin, Ikonen säikähti omaa toimintaansa.
Hetkeä aiemmin perheen eteisessä oli tehty lähtöä päiväkotiin. Oli vuosi 2022. Lapsi ei suostunut pukemaan välikausivaatteitaan ylleen. Rauhallinen puhuminen ja suostuttelu eivät auttaneet. Kello tikitti, vaatteiden alla kuumeni hiki.
”En saanut mitään yhteyttä lapseeni. Hän vain pelleili. En löytänyt mitään muuta keinoa kuin tarttua hänen käsivarsiinsa ja puristaa niistä”, Ikonen muistelee.
Sen jälkeen hän riensi viemään lasta päiväkotiin. Kotiin palattuaan Ikonen avasi tietokoneensa ja yritti tarttua työn tekoon.
Yksi ajatus kuitenkin vaelsi mielessä.
”Ajattelin, että olen kelvoton äiti ja pilannut lapseni. Mietin, että tuomitaanko mut huonoksi äidiksi”, hän muistelee ajatelleensa.
Aggressiivisesti käyttäytyneille äideille Inka Ikonen haluaisi sanoa, ettei kukaan ole asian kanssa yksin. "Ei saa antaa häpeän eristää itseään, vaan pitää ottaa vastuu omasta käytöksestään. Ihminen ei ole vääränlainen, vaikka olisi käyttäytynyt toista kohtaa väärin.” Kuva: Carolina HusuKahden vuoden takaisen tilanteen muistelu vetistää Ikosen siniset silmät. On tiistainen heinäkuun aamu 2024 helsinkiläisessä kahvilassa. Mustaan pallomekkoon pukeutunut Ikonen voisi olla kuka tahansa ruuhkavuosia pyörittävä äiti.
Ikonen kertoi aggressiivisesta käytöksestään heti psykoterapeutilleen.
”Terapeuttini lohdutti, että monille käy varmasti tuollaisia ylilyöntejä etkä ole yksin asian kanssa. Mitään peruuttamatonta ei ollut tapahtunut.”
Ikonen muistaa sanoittaneensa oman aggressiivisen käytöksensä lapselleen tilanteen jälkeen.
”Sanoin, että anteeksi, olen todella pahoillani. Äiti hermostui. Kerroin myös syyn hermostumiselleni ja ettei vika ollut lapsessa. Halusin heti palauttaa yhteyden lapseeni katsomalla häntä silmiin ja olemalla läsnä.”
”Mietin, että tuomitaanko mut huonoksi äidiksi.”
Inka Ikonen lievittää ahdistustaan keskittymällä aistihavaintoihin. Yksi keino on hengitellä ja keskittyä kahvin aromeihin. Kuva: Carolina HusuEnsimmäisen lapsen vauvavuoden yllä oli leijunut synkkä pilvi. Kaikki meni vastoin odotuksia, vaikka lapsi oli hyvin toivottu.
Synnytys eskaloitui hengenvaaralliseen lapsivesiemboliaan. Harvinaisen komplikaation saa Suomessa noin yksi 50 000 synnyttäjästä.
Synnytyksessä Ikosella todettiin myös keuhkoveritulppa ja lievä keuhkoinfarkti. Pohkeista löytyi useita veritulppia.
”Verenpaineeni romahtivat. Olin lähellä menehtyä. Onneksi reagoin lääkkeeseen nopeasti.”
Synnytyksen jälkeen Ikonen sulkeutui kotiinsa. Kauppaan lähteminen ei onnistunut, vaan puoliso hoiti ruokaostokset. Öisin tuore äiti saattoi havahtua sydämen paukkeeseen. Kivi tuntui painavan rintaa ja näkökenttä kaventuvan.
Synnytys nosti pintaan turvattomuuden tunteen omasta lapsuudesta.
Mutta oli vauvavuodessa valoakin. Kun lapsi oli kuuden viikon ikäinen, Ikonen istui hänen vierellään leikkimatolla. Kuului lepertelyä. Ikkunasta läikkyi harsomaisia auringonsäteitä olohuoneeseen. Silloin vauva väläytti ensimmäisen hymynsä.
”Nostin vauvan syliini ja ryntäsin hänen kanssaan mieheni työhuoneeseen. Vain puoliso voi ymmärtää sen hymynkareen merkityksen”, Ikonen muistaa hymyillen.
Vielä vauvavuotena Ikosen oli toisinaan vaikeaa vastaanottaa läheisyyttä lapseltaan. Nykyisin lapsen kosketus rauhoittaa ja rentouttaa häntä. Kuva: Carolina HusuIkosen mukaan hänen aggressiivinen käytöksensä nousee hyvin syvältä selkärangasta. Hän kokee toistavansa samaa opittua vihan kaavaa lapsuudenkodistaan.
Ikonen asui Lieksassa vesitornin kupeessa 5-vuotiaaksi asti perheensä kanssa. Sen jälkeen he muuttivat Joensuuhun.
”Äitini jäi nuorena yksinhuoltajaksi. Biologinen isäni ei ole koskaan ollut elämässäni, mutta perheeseeni tuli myöhemmin isäpuoli ja pikkusisko. Sukuni traumat ovat ehdottomasti ylisukupolvisia. Äidin puolen vanhemmat lähtivät kaksi kertaa evakkoina Karjalasta.”
Kotona Inka kertoo kokeneensa henkisestä ja joskus myös fyysistä väkivaltaa. Hän oppi nopeasti tarkkailemaan vanhempiensa mielialanvaihteluita.
”Uskon, ettei tunteitani ja tarpeitani nähty aina riittävästi enkä tunnistanut niitä itsekään.”
Ikonen korostaa, että hän ei missään tapauksessa syyllistä vanhempiaan.
”Pikemminkin tunnen heitä kohtaan myötätuntoa ja ymmärrystä.”
Inka Ikonen haaveilee psykoterapeutiksi kouluttautumisesta. Hänet kuvattiin tyttärensä kanssa merenrannalla Laajasalossa. Kuva: Carolina HusuInka Ikonen
Tietokirja ”Sinussa näen minut: Kun lapsen syntymäni aloitti matkan sisimpääni" (Kirjapaja) julkaistiin keväällä. Teoksessa käsitellään matkaa turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi.
Syntynyt Lieksassa vuonna 1989.
Ammatiltaan toimittaja, viestintäalan yrittäjä ja kognitiivinen lyhytterapeutti. Työura alkoi myymällä torilla mansikoita ja vihanneksia.
Perheeseen kuuluu 4-vuotias tytär, puoliso ja rescuekoira Ukko.
Harrastaa commercial female -tanssia, kuntosalilla käymistä, lukemista ja luonnossa liikkumista.
Yllättävä taito: osaa rypyttää karjalanpiirakoita nätisti. ”Meni 25 vuotta ennen kuin isoäitini sanoi, että osaan rypyttää oikein.”
Aggressiivinen impulssi nousi pintaan kerran myös vauvavuoden aikana, kun lapsi oli neljän kuukauden ikäinen. Eräänä iltana vauvan itku ei ollut loppuakseen. Ikonen oli yksin lapsensa kanssa kotona.
”Paiskasin hänet kovaa sänkyyn. Samalla tuli ajatus, että tekisi mieli tehdä jotain enemmänkin. Teosta ja ajatuksesta tuli heti syyllisyys.”
Naisen viha on Ikosen mukaan vaiettu ja hävetty aihe. Naiset ovat kasvaneet kiltteyteen jo koulussa. Ikonen itse tavoitteli hymytyttöpatsasta alakouluajan sitä koskaan saamatta.
”Aggressiivinen nainen nähdään pelottavana, mutta miehen vihaan liitetään paljon enemmän myönteisiä merkityksiä. Naisen viha on aina tuhoavaa ja rikkovaa.”
Kun ahdistus nousee pintaan, Inka Ikonen sulkee silmänsä, laittaa käden rintansa päälle ja sanoo itselleen, että olet turvassa. Kuva: Carolina HusuIkoselle viha on kuitenkin mahdollistanut rajojen asettamisen ja yhteyden luomisen läheisiin ihmisiin.
”Aiemmin en tunnistanut rajoja kehossani. Nuorena olin kahdesti väkivaltaisessa parisuhteessa. Pidin itseäni niin arvottomana ja kelvottomana. Sellaiseen olin tottunut.”
Nykyään Ikonen tunnistaa rajansa, kun hänen lapaluissaan alkaa kihelmöidä.
”Yrittäjänä olen myöntynyt kaikkeen, koska olen pelännyt turvattomana perikatoa. Nykyään pystyn kieltäytymäänkin töistä.”
”Haluan, että lapsi oppii tuntemaan, mistä on kotoisin ja että hän tuntee omat juurensa.”
Laajasalossa asuva Ikonen haaveilee muutosta pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Ikkunasta saisi näkyä kaistale järveä. Kuva: Carolina HusuKarjalaisuus näkyy Ikosen äitiydessä. Nauru ja itku saa kuulua kodissa. Kylään ei voi mennä ilman, että tuo jotain tuliaisia. Kun omaan kotiin tulee vieraita, Ikonen kattaa pöydän koreaksi.
Kesäisin perhe käy Lieksassa sukulaisten luona.
”Haluan, että lapsi oppii tuntemaan, mistä on kotoisin ja että hän tuntee omat juurensa.”
Nykyisin hän kokee olevansa rauhallisempi ja myötätuntoisempi äiti.
”Olen enemmän ja syvemmin yhteydessä lapseen. Tunnen silti edelleen vihaa ja riittämättömyyttä.”
Ikosen oma äitisuhde on myös muovautumassa uudelleen. Äidilleen hän pystyy vetämään rajat sekä kertomaan vapaammin omista tunteistaan ja mielipiteistään. Hän tietää, että äiti osaa myös vastaanottaa ne.
Lapsen kanssa leikkiin heittäytyminen oli aiemmin Inka Ikoselle lähes mahdotonta suorittamisen vuoksi. Nykyisin arkeen mahtuu myös yhteisiä leikkihetkiä. Kuva: Carolina HusuHaastattelua edeltävänä iltana Ikonen on nukuttanut lapsensa sänkyyn. Iltasatu kuunneltiin yhdessä. Mintunvihreä prinsessaverho laskeutui sängyn päädyn ylle, viidakoneläimet leikittelivät tapetissa. Kuului hiljaista kahinaa, kun lapsi pyöritteli äitinsä hiuksia hämärässä.
”Hän on pienestä pitäen tykännyt pyöritellä hiuksiani ja nukahtaa siihen. Se on ihanaa”, Ikonen sanoo.
Pienet silmät räpsähtivät kiinni muutamassa minuutissa.
Ikosen mukaan hänessä itsessään ei ole enää jatkuvaa pienen lapsen kaipuuta, joka huutaisi, että hukuttakaa minut rakkauteen.
Ehkä rakkauden kaipuusta nousivat myös Ikosen vihan tunteet. Sitä hän ei tahdo siirtää pienelle tähtisilmälleen.
Kun lapsi juoksee päiväkodin portille äitiään Inka Ikosta vastaan, tämä tuntee voimakasta yhteyttä rakkaaseensa. Kuva: Carolina Husu- Osaston luetuimmat
