• Hänet valittiin Simo Häyhän rooliin – ”Olen otettu tästä mahdollisuudesta”

    Talvisodan legendaa Simo Häyhää esittävä näyttelijä on valmistautunut elokuvaan syksystä lähtien tarkka-ampujakouluttajan opastuksella.
    Jarkko Lahti esiintyi myös uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa.
    Jarkko Lahti esiintyi myös uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa. Kuva: Aarni Visuals/Blankface Oy
    Koti|Elokuva
    15.5.202509:39
    Jarmo Hankivaara

    Simo Häyhän elokuvan nimiroolin näyttelijä on julkistettu, ja hän on Jarkko Lahti. Mies tunnetaan muun muassa elokuvista Hymyilevä mies, Metsurin tarina ja Tuntematon sotilas (2017).

    Lahti on valmistautunut rooliin jo pian vuoden verran.

    ”Olen otettu tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta. Simo Häyhän nimen ympärillä on paljon sähköä ja koen, että vastuuni on kuvata ihmistä myytin takana. Häyhä oli ujo, vaatimaton ja vaitelias mies. Tulen roolissa kunnioittamaan hänen luonteenpiirteitään”, mies kertoo tiedotteessa.

    Hän kertoo tahtovansa työllään kunnioittaa koko sodan kokenutta sukupolvea ja omaa karjalaisuuttaan.

    ”Äitini suku on nykyisen Parikkalan Saarelta ja Uukuniemeltä lähtöisin.”

    Lahti on valmistautunut Häyhän rooliin viime syksystä alkaen tarkka-ampujakouluttajan ja Häyhä-asiantuntijan, majuri (evp) Tapio Saarelaisen johdolla.

    ”Olen yhteistyöstämme innoissani. Tämä on rooli, joka vaatii kokonaisvaltaisen valmistautumisen. Häyhän tarina on valitettavan ajankohtainen. Olen kiitollinen saadessani elää tämän prosessin läpi", Lahti sanoo.

    ”Simo Häyhän nimen ympärillä on paljon sähköä. Koen, että vastuuni on kuvata ihmistä myytin takana.”

    Jarkko Lahti
    Jarkko Lahti tahtoo työllään kunnioittaa koko sodan kokenutta sukupolvea ja omaa karjalaisuuttaan.
    Jarkko Lahti tahtoo työllään kunnioittaa koko sodan kokenutta sukupolvea ja omaa karjalaisuuttaan.  Kuva: Aarni Visuals/Blankface Oy

    Elokuva on menestyselokuva Lapua 1976 -tekijätiimin tuotos. Ohjaaja Toni Kurkimäen mukaan tällainen elokuva nousee tai kaatuu oikeaan päätähden roolitukseen.

    ”Jo pidemmän aikaa meille oli päivänselvää, että Jarkko Lahti on oikea henkilö rooliin. Jarkon omistautuminen rooliin on ollut alusta asti uskomattoman sitoutunutta. Häyhän tarinan tuominen valkokankaalle on kunnia ja etuoikeus ja on tärkeää kertoa Häyhän tarina nyt, kun Euroopassa jälleen soditaan.”

    Elokuvan konsulttina on toiminut Tapio Saarelainen. Saarelainen haastatteli Simo Häyhää vuosina 1997–2002 ja on päästänyt näyttelijän käsiksi kymmenien tuntien videoituun haastattelumateriaaliin. Saarelaisen kirjoja on julkaistu kahdeksalla eri kielellä, ja niitä on myyty ympäri maailman.

    Lisää aiheesta
    • Häyhä-elokuvaa käsikirjoittaa Toni Kurkimäki, joka myös ohjaa sen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Eeva-Maria Brotherus.

      Kulttuuri | Tarkka-ampuja Simo Häyhästä tehdään suomalaista suurelokuvaa, joka tähtää kansainvälisyyteen

    • Hannes Vehniäinen joutui lähettämään alaisiaan kaukopartiomatkoille, joilta moni ei palannut.

      Elokuva | Kärkinäyttelijä paljasti kaukopartioita johtaneen ukkinsa salaisuuden, ja jäljet johtivat nykyhetkeen

      Tilaajalle
    • Pepe menettää elämässään kaiken, mutta säilyttää uskonsa hyvään. Pääroolissa Jarkko Lahti.

      Elokuva | Suomalainen elokuva on perinteisesti samaa kauraa alusta loppuun saakka – Metsurin tarina -elokuva tekee särmikkään poikkeuksen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän