• Suomalainen elokuva on perinteisesti samaa kauraa alusta loppuun saakka – Metsurin tarina -elokuva tekee särmikkään poikkeuksen

    Metsurin tarina -elokuva on hiottu timantti alusta loppuun saakka.
    Pepe menettää elämässään kaiken, mutta säilyttää uskonsa hyvään. Pääroolissa Jarkko Lahti.
    Pepe menettää elämässään kaiken, mutta säilyttää uskonsa hyvään. Pääroolissa Jarkko Lahti. Kuva: Tero Ahonen/Elokuvayhtiö Aamu
    Lukemisto|Elokuva
    7.10.202207:00
    Janica Pörhönen

    Suomalaiset elokuvat ovat perinteisesti samaa kauraa alusta loppuun saakka. Ihmisten elämäntragedioilla mässäillään, elokuvissa on ahdistava pohjavire, mutta lopulta onnellisen kliseinen loppu.

    Uunituore elokuva Metsurin tarina tuo särmikkään poikkeuksen elokuvakulttuuriimme. Elokuva on hiottu timantti alusta loppuun saakka. Elokuva on kokkolalaisen Mikko Myllylahden käsikirjoittama ja ohjaama, mutta tuotanto on tehty suomalaisten lisäksi hollantilaisten, tanskalaisten ja saksalaisten kanssa.

    Tämä kirkas timantti on noteerattu ulkomaillakin. Elokuva palkittiin Cannesin filmijuhlilla 2022 Kriitikoiden viikolla.

    Juoni on yksinkertainen: metsurina sahalaitoksella työskentelevä keski-ikäinen Pepe menettää äkkinopeassa ajassa työnsä, vaimonsa, talonsa ja parhaan ystävänsä. Pepen roolissa loistaa kokkolalainen Jarkko Lahti, joka sai Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta elokuvassa Hymyilevä mies (2016).

    Tiivistunnelmaisessa teoksessa menetykset seuraavat toisiaan kuin kohtalo olisi ne ennalta määrännyt. Tunnelma on hyytävä, jopa riipivä. Vain metsäiset maisemat hehkuvat pohjoissuomalaista jylhyyttä ja koskemattoman luonnon kuulasta kauneutta.

    Jarkko Lahti sanoo, että elokuvassa onkin maaginen tunnelma. Vaikutteita on haettu Coenin veljesten Fargosta (1996) ja Charles Chaplinin tähdittämistä mykkäelokuvista 1920-luvulta.

    ”Näissä elokuvissa on viaton päähenkilö, joka joutuu tapahtumien riepoteltavaksi”, Lahti kertoo.

    Tunnelma on hyytävä, jopa riipivä.

    Metsurien työmoraali on elokuvassa periksiantamaton. Kuvassa vasemmalta Pepeä esittävä Jarkko Lahti ja hänen parasta ystäväänsä Tuomasta näyttelevä Hannu-Pekka Björkman.
    Metsurien työmoraali on elokuvassa periksiantamaton. Kuvassa vasemmalta Pepeä esittävä Jarkko Lahti ja hänen parasta ystäväänsä Tuomasta näyttelevä Hannu-Pekka Björkman. Kuva: Arsen Sarkisiants/Elokuvayhtiö Aamu

    Koko pohjoissuomalainen kylä tuntuu vajoavan pahuuden valtaan, kun päähenkilön elämä muuttuu menetysten sarjaksi. Yliluonnollisia efektejä käytetään hienovaraisesti, mikä tekee elokuvasta todentuntuisen.

    Huumorikin pilkistää silti elokuvasta. On tulkitsijasta kiinni, näkeekö elokuvan enemmän komediana vai draamana, mutta itse koen draaman voittavan. Tämä heijastuu etenkin kameratyöskentelystä, joka kuvaa henkilöitä yllättävistä, intiimeistäkin kulmista.

    Raamatun Jobin tarina on nähtävissä teoksessa: Jobin tavoin myös Pepe menetti elämässään kaiken ja kärsi kohtuuttomasti, mutta kaikesta huolimatta hän säilyttää uskonsa hyvään. Hän pitää kiinni uskostaan siitä, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, vaikka kaikki hyvä ympäriltä katoaa.

    Vaikka Jumala on lähestulkoon karsittu käsikirjoituksesta, voidaan siitä tunnistaa olemassaoloon, henkisyyteen sekä hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mikä on meidän tarkoituksemme maailmassa? Kummalle annat vallan: hyvälle vai pahalle?

    Metsurin tarina elokuvateattereissa 7.10. alkaen.

    Lisää aiheesta
    • Metsurit hämmästelevät irtisanomistaan sahalaitokselta pohjoissuomalaisessa kylässä. Vasemmalta Aimo (Omar Abdi), Pauli (Tomi Alatalo), Pepe (Jarkko Lahti) ja Tuomas (Hannu-Pekka Björkman).

      Metsä | Jarkko Lahti esittää metsuria elokuvassa, joka palkittiin Cannesin filmijuhlilla: ”Kun sain roolin, ajattelin, että voisin hypätä jonkun metsurin rengiksi”

    • "Kun puhutaan varsinaisen taiteen ja vakavan keskustelun ympärillä toimivasta elokuvakulttuurista, se pöhinä on Suomessa hyvin vaatimatonta", Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen johtaja Timo Salmi kertoo. Kuva kesän 2019 elokuvajuhlilta.

      Sodankylän elokuvajuhlien johtaja kritisoi kotimaista elokuvaa laadun ja monipuolisuuden puutteesta – Hurraahuudoille ei ole aihetta, jos tilannetta vertaa muihin Euroopan maihin

    • Ohjaaja Juho Kuosmanen poseerasi voittopalkinnon kanssa Cannesissa 17. heinäkuuta 2021. LEHTIKUVA/AFP

      Suomalaisessa elokuvassa on tapahtumassa kansainvälinen käänne – "Ennen oltiin tyytyväisiä, jos elokuva menestyi kotimaassa"

    Artikkelin aiheet
    Metsurin tarina
    suomalainen elokuva
    Mikko Myllylahti
    Jarkko Lahti
    Cannesin filmijuhlat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan