

Koulun entisessä ruokalassa, nykyisessä harjoitustilassa kajahtaa Dingon Nahkatakkinen tyttö.
On perjantai-iltapäivä joulukuussa, kaikkien luulisi olevan väsyneitä ja levottomia. Mutta kun koskettimien ääreen istuva Jukka Palonen antaa aloitusmerkin, yläkoululaisten bändi soittaa energisesti ja kuoro laulaa ja tanssii solistien tukena.
Seuraavaksi soitetaan Movetronia, sitten J. Karjalaisen Melankolia. Isoisän taskukello -nimisen musikaalin nykyhetki sijoittuu 1990-luvulle.
Eikö 15-vuotiaista tunnu hassulta esittää näin vanhaa musiikkia?
”Kun annoin Spotifylle listan lempikappaleistani, se luuli että olen 58-vuotias.”
”Kasari ja ysäri on parasta! Kun annoin Spotifylle listan lempikappaleistani, se luuli että olen 58-vuotias”, kertoo päähenkilön isoisää esittävä, soolokappaleenaan Yölintua laulava 9A-luokan Aaro Rantanen.
Hän on rakentanut myös musikaalin lavasteita ja osallistunut sen markkinointiin.
”Jukka on tosi kärsivällinen ja kannustava opettaja”, huomauttaa toinen lavastenikkari, bändissä akustista kitaraa soittava 9C-luokan Oiva Laine.
Molemmat ovat toista kertaa joka toinen vuosi urakoitavassa koulumusikaalissa, johon pääsemistä odotetaan jo alakoulussa. Työryhmässä on kymmeniä koululaisia, osa heistä lukion puolelta. Kaikki halukkaat otetaan mukaan, mutta ketään ei pakoteta esiintymään.
Tammikuussa musikaalille on luvassa 10 yleisöesitystä ja neljä koululaisnäytöstä Oitin Juhlatalon 160 henkeä vetävän katsomon edessä.

Jukka Palonen on opettanut 33 vuotta Oitin koululaisille musiikkia ja samalla toiminut promoottorina Hausjärven kunnan keskustaajaman musiikkielämälle.
Kesällä 1992 alavutelainen oli valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi, suorittanut varusmiespalveluksen Kaartin soittokunnassa ja etsi ensimmäistä virkaansa.
Hän lauloi tuolloin Ylioppilaskunnan Laulajissa, joten hän ei halunnut sataa kilometriä kauemmas Helsingistä.
”Toinen tärkeä asia täällä oli se, että Hausjärven peruskoulun ja lukion musiikin lehtorin virkaan kuuluisi opetusta alakoulun 1. luokalta lukion 3. luokalle asti. Saisin opettaa lapsia ja nuoria mahdollisimman pitkään.”
”Soitimme Rantasipin äitienpäivälounaalla kaksi puolentoista tunnin settiä.”
Yhtä kymmenen koululaisen ryhmää Jukka opetti ekaluokasta lukion loppuun.
”Soitimme Hyvinkään Rantasipi-hotellin äitienpäivälounaalla kaksi puolentoista tunnin settiä. Se oli tavallisen maalaiskoulun tavallinen luokka ja soitti todella hienosti.”
Opettaja muistelee huvittuneena, kun hänellä kerran oli mielessä sovitusehdotus.
”He sanoivat mulle ystävällisesti, että Jukka, me sä kahville, me hoidetaan tämä. Eikös ope ole onnistunut aika hyvin, kun tekee itsensä tarpeettomaksi?”
Yläkoulussa on sadan neliömetrin musiikkiluokka, johon kuuluu myös 50 neliön varasto. Kun katselee soitinrivistöä, on vaikea uskoa, miten pienestä on lähdetty liikkeelle.
”Kun aloitin työt syksyllä 1992, luokassa oli piano ja pari kitaraa. Pari ensimmäistä vuotta lainasin omia soittimiani koulukäyttöön”, Palonen kertoo.

Oppilaskonserttien ja musikaalien tuotoilla koulu on saanut hankituksi erittäin laadukkaan soittimiston, jolla soitetaan 30 tuntia viikossa. Lipputuloilla koululle on hankittu muutakin välineistöä, esimerkiksi 3D-tulostin.
Palosen oppitunneista 90 prosenttia kuluu musisointiin.
”Pyrin opettamaan lähes kaikki asiat soittamisen ja laulamisen kautta. Tärkein tavoitteeni on, että mahdollisimman moni nuori saisi musiikkiharrastuksen loppuelämäkseen, oli se sitten soittamista, kuorolaulua tai mitä vain.”
Hausjärven yhtenäiskoulun ja lukion musiikin lehtorina Jukka Palonen on vetänyt noin 30 kevätkonserttia ja 25 joulukonserttia, monia vierailuja ja esiintymismatkoja. Koulu on levyttänyt useita albumeita, muun muassa kaksi joulualbumia.
Myös koulumusikaalit taltioidaan. Yhteistyökumppanina on Riihimäen Hyria-oppilaitoksen media-alan koulutuslinja.

Riihimäen nuorisoteatterin apulaisrehtorin Juhana Rönnkvistin ohjaama ja hänen sekä koululaisten yhdessä käsikirjoittama Isoisän taskukello on jo 14. Oitin koulumusikaali ja järjestelyineen kylän yhteinen voimainponnistus.
Musikaaliperinne alkoi 1997. Oitissa asui näyttelijä Risto Autio, joka piti lukiossa teatterikurssin. Palonen ehdotti, voisiko yhteistyötä jatkaa musiikkinäytelmän merkeissä.
Risto Aution työtä ohjaajana jatkoi hänen tyttärensä, Palosen entinen oppilas Rosa Autio, teatteriammattilainen hänkin. Rönnkvist on järjestyksessä kolmas ohjaaja.
Parhaiten Palosen mieleen on jäänyt vuoden 2004 musikaali Lordi mä oon paha, johon hän sävelsi itse lähes kaiken musiikin. Silloin oli myös ääni- ja valotekniikassa ensimmäistä kertaa kumppanina Hyria tuomassa produktioon ammattimaisuutta.
Suurena apuna on vanhempainyhdistys, Hausjärven yhtenäiskoulun ja lukion tuki ry, joka perustettiin vuonna 2005 musikaalitoiminnan tuottajaksi.
”Musikaaliproduktio on edelleen tukiyhdistyksen isoin hanke.”
Merkittävää on ollut myös Hausjärven päättäjien, yrittäjien ja yhdistysten kuten Lions-klubin tuki. Uuden, 1 700 euroa maksaneen äänentoistolaitteiston hankkiminen onnistui parilla puhelinsoitolla.
Vastavuoroisesti opettaja vie yläkoulun ja lukion musiikkiryhmiä esiintymään kunnan ja yhdistysten tilaisuuksiin. Lukiolaiset pitävät konsertteja myös Hausjärven päiväkodeissa ja palvelutaloissa.

Kaiken takana on 8 000 asukkaan maalaispitäjän yhteishenki, jota musiikinopettaja ei lakkaa ylistämästä.
Joulun välipäivinä 50-henkinen talkooporukka traktoreineen siirtää Päivölän kesäteatterista parikymmentä vuotta sitten ostetun pystykatsomon koulun varastosta Oitin Juhlatalolle. Sata muutakin asiaa hoidetaan talkoovoimin.
”Seuraajalleni on luvassa kyläyhteisön tuki.”
Koulun vuosikellon mukaisesti Isoisän taskukello -musikaalia on työstetty tammikuusta 2025 lähtien. Kevätlukukausi kirjoitettiin käsikirjoitusta ja valittiin laulut. Roolitus tehtiin elokuussa, Palonen sovitti musiikin, ja sitten alkoivat harjoitukset.
Tammikuun 10. päivänä 2026 kaikki on valmiina ensi-iltaan.
”Meillä on aika hyvä maalaiskoulu. Suurin osa oppilaista ei ole aiemmin soittanut mitään, ja kuitenkin me saadaan soitettua vaikka minkälaisia juttuja”, Palonen sanoo.
Hän jää reilun kolmen vuoden päästä eläkkeelle mutta uskoo ja toivoo, että koulun vahvat musiikkiperinteet jatkuvat.
”Seuraajalleni on luvassa kyläyhteisön tuki. Musiikki kokoaa ihmiset yhteen.”
Syntynyt Alavudella 8.8.1964, valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjalta musiikin maisteriksi 1991. Musiikinopettaja Hausjärven Oitissa vuodesta 1992.
Lauloi Ylioppilaskunnan Laulajissa kymmenen vuotta kakkostenoria 1990-luvulla.
Asuu Hyvinkäällä. Perheeseen kuuluvat puoliso, pianonsoitonopettaja Annu Linjama-Palonen ja kolme aikuista poikaa, Janne, Joonas ja Juho.
Palonen johtaa Hyvinkäänkylän puhallinorkesteria ja on aiemmin johtanut myös Lopen puhallinorkesteria.
Isoisän taskukello -koulumusikaalin ensi-ilta on lauantaina 10.1. kello 16 Oitin Juhlatalossa.