• ”Kotivara on kunnossa ja autossa polttoainetta” – kun jotakin odottamatonta sattuu, pitää olla varautunut

    Maailman ja Suomen tilanteesta huolestunut Petteri Summanen kirjoittaa kolumnissaan, miten hän pitää puskurinsa kunnossa.
    ”Säästettyä käteistä on laukullinen”, väittää Petteri Summanen kolumnissaan.
    ”Säästettyä käteistä on laukullinen”, väittää Petteri Summanen kolumnissaan. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Talous
    31.1.202606:30
    Kolumni
    Petteri Summanen

    Suomessa 1990-luvun alussa koettiin lama, joka suisti talouden syöksykierteeseen. Suomettumisen aika oli kallistanut bisnekset itää kohti. Neuvostoliiton kanssa käydystä kaupasta oltiin saatu nauttia vuosikymmeniä, ja duunarit olivat rakentaneet omakotitaloja loppuelämänsä turvaksi.

    Kun suuri murros tapahtui, oltiin myöhässä. Taloudessa ei ollut puskureita. Lainaa ei globaaleilta markkinoilta myönnetty ilman kriisilähettiläiden aneluretkiä. Tuhoisassa törmäyksessä menetettiin valtava määrä yrityksiä, joiden lainataakka muodostui kohtuuttomaksi.

    Melkein kaikki olivat silti iloinneet Berliinin muurin murtumisesta. Kommunistit toki joutuivat lyhyen hämmennyksen jälkeen etsimään uutta kotia tuoreemmista kansainvälisistä ideologioista.

    Kun jotakin odottamatonta sattuu, pitäisi olla varautunut. Maailmassa tapahtuu yhä nopeammin niin paljon, ettei käänteitä pysty mitenkään ennakoimaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa reuhataan siihen malliin, että koko maailmanjärjestys huojuu.

    Samaan aikaan maamme velkaantuu. 30 vuotta tiedetty väestökehitys tuotti yllättävän hoitovajeen. Alhaisten korkojen aikaan hallitus toisensa perään vähätteli valtionlainan merkitystä. Eikä kukaan ennustanut koronaa tai Venäjän hyökkäyssotaa.

    Turvallisuustilanne yhdisti suomalaiset ja johti Nato-jäsenyyteen.

    Herätys tuli keskellä yötä. Säikkyjä rauhoitellaan Puolustusvoimien kyvykkyydellä. Siellä puskurit ovat kunnossa.

    Turvallisuustilanne yhdisti suomalaiset ja johti Nato-jäsenyyteen. Nyt sekin saaga saa epätoivottuja sävyjä.

    Veronmaksajan toivelistaa tuleville hallituksille olisivat järkevä taloudenpito, kasvava uusien alojen vienti ja piristyvät sisämarkkinat, jotka mahdollistavat palveluiden toteutumisen kaikilla sektoreilla.

    Hiljennetään radikalisoituvat tahot ryhdistämällä epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Opitaan omista ja muiden tekemistä virheistä ja seurataan Tanskan mallia. Jos ei riitä, niin Puolasta lisäoppia.

    Pian juhlitaan valtavaa ylijäämää. Kadonneet vanhukset etsitään metsistä vanhainkodin lämpöön. Siinä sitä kuuluisaa resilienssiä!

    Mutta se hiivatin talous! Lainamenot, korkotaso, inflaatio ja leikkaukset hallitsevat keskustelua. Kansalainen tuntee kaiken nahoissaan. Mitä olen tehnyt väärin?

    Omat puskurini pidän kunnossa. Karsin menoja ja säästän vielä pahempaa aikaa varten. En hassaa rahojani kiinalaiseen krääsään.

    Treenaan pitääkseni reserviläiskuntoani yllä. Kotivara on kunnossa ja autossa polttoainetta Haaparantaan saakka. Puskurina on laukullinen säästettyä käteistä.

    Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
    Lisää aiheesta
    • Tunnelukot avautuvat kätevästi ja nopeasti ohjaaja-näyttelijän vinkeillä.

      Hyvinvointi | Nappaa tästä talteen ohjeet yhdistettyyn lounas- ja tunnetuntiin

    • Mökkiläisellä on monia hyviä syitä osallistua mökkipaikkakunnan hirvijahtiin. Kuvituskuva.

      Metsästys | Hirvijahdin ajohenkilönä pääsee tutustumaan paikkakunnan metsänhoidon tilaan

    • Usein sanotaan, että ”toimii kuin junan vessa”. Moni muu asia ei sitten toiminutkaan kolumnistin työmatkalla.

      Ihmissuhteet | Työmatka junalla sai erikoisen käänteen, kun jouduin palkattomaksi oppaaksi turisteille

    Artikkelin aiheet
    varautuminen
    talous
    Petteri Summanen
    Suomi
    turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta