Hajuvesi voi pilata vieressä istuvan ravintolaillallisen

Aisteista vähätellyin — hajuaisti — auttaa ihmistä hahmottamaan ympäristöään.

Se muistuttaa pilaantumisesta eli bakteereista, ohjaa turvallisen ravinnon perään. Hajuaisti täydentää näkökyvyn tuottamaa informaatiota ympäristön tilasta ja voi kirittää jopa lisääntymisriittejä.

Osa ilmassa pyörivistä odööreistä on luonnollisia, osa ihmisen luomia. Kukkien ja muiden kasvien tuottama hajullinen viesti kuljettaa meitä läpi vuodenaikojen. Tunnistamme kesäiset vastaleikatun nurmikon ja kukkivat pensaat.

Hajut varoittavat. Tunnistamme epäpuhtauden, tulehduksen tai yleisen epähygienian iholla, vaatetuksessa ja asumuksessa. Ulosteita väistellään aiheesta.

Tuoksut houkuttavat. Ruokaan liitetään aina tuoksu. Ruokaan liittyy vahvoja muistoja, jotka kantavat lapsuuteen saakka. Mummon lihapullat tai leivinuunissa paistettu ohrarieska esimerkkeinä omista tuoksukokemuksista.

Tuoreempia antituoksukokemuksiakin on kertynyt.

Hetkellisesti koronan myötä kadonnut hajuaisti ei herännyt ruokaa valmistaessa edes oliiviöljyssä kuullotetun valkosipulin voimasta. Tiesin, että tuoksuu, mutten tuntenut sitä itse.

Hyvien ja huonojen aistimusten välissä on erilaisia yhdistelmälemuja. Esimerkkinä neuvostoajalta Moskovasta saatu kokemus.

Jalankulkuväylän reunassa höyrysi metron ilmastointiventtiili. Tötterön äärellä pysähtyessään joutui hajumyrskyyn. Aineksina muun muassa halvat partavedet, mahorkka, elimistössä sulatettu kaali ja hiki. Kokonaisuus, jota ei pysty ilmeettömästi kuvailemaan.

Harva haju saa yökkäilemään. Tottumattomalle tällainen iski itselleni teinivuosina päädyttyäni vierailemaan tyttöystäväni kotitilalla.

Kun sikalaa pyörittävän isäntäperheen koti sijaitsee tulonlähteen vieressä, ei kokemusta voi ohittaa. Jo autosta noustessa nousivat vedet silmiin. Sävyjä eteläkarjalaiseen romantiikkaan.

Hyvänä kakkosena pitäisin viikonloppuvierailua kaverin vanhempien luona turkistilalla. Saimme osallistua tilan paskareisiin. Tarhaelämiä ruokitaan viikonpäivästä riippumatta.

Minkkitarhan rehuhuone sai itseni pakenemaan ylätuuleen. Kolmannella yrittämällä sietokykyni riitti rynnimään rutiinit läpi. Vaatisi totuttelemista ryhtyä tarhuriksi.

Lukioaikana totuin ”rahan hajuun”. Lauritsalan lukio sijaitsee Kaukaan paperitehtaan liepeillä. Piipusta purkautuvissa yhdisteissä on metyylimerkaptaania. Sitä on tuprukkeesta vain häviävän pieni osa, mutta ihminen tunnistaa pienimmätkin määrät. Tuoksu on tottumattomalle epämiellyttävä.

Yleinen elintaso perustui tehtaan luomaan hyvinvointiin, siksi aistihaittoja on siedetty. ”Hajussa kasvaa”, sanottiin.

Hajusteilla voi luoda myös ympäristöväkivaltaa.

Ravintolassa nautittu ateria parfymoidun seurueen jäsenen vieressä pilaa kokemuksen. Ylihajustaminen turruttaa makuaistinkin. Yleisillä paikoilla, kuten teatterissa tai julkisissa kulkuvälineissä tulisi noudattaa hajusterajoituksia.