• Herttua herkutteli silakalla, linnan työväki sai tyytyä mätiin – joidenkin raaka-aineiden arvostus on keskiajan jälkeen kääntynyt päälaelleen

    Keskiajalla ihmisen paikka maailmassa näkyi jopa linnan ruokapöydässä. Ylimmässä pöydässä olut oli vahvinta ja leipä vaaleinta.
    Nykyisen Suomen alueella ei keskiajan linnoissa paljoa kuninkaallisia nähty, ja varsinaista hovia täällä pitivät vain Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica 1560-luvulla Turun linnassa. Arkistokuva.
    Nykyisen Suomen alueella ei keskiajan linnoissa paljoa kuninkaallisia nähty, ja varsinaista hovia täällä pitivät vain Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica 1560-luvulla Turun linnassa. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen
    Koti|Ruoka
    17.3.202621:00
    Tuovi Mäkipere

    Keskiajalla ihmisen sääty näkyi kaikessa, sillä kunkin aseman katsottiin olevan Jumalan tahdon tulosta. Ihmisten välinen hierarkia näkyi jopa keskiaikaisessa linnassa siinä, mitä kukakin sai syödäkseen, kertoo Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen väitöskirjatutkija, kirjailija Elise Pihlajaniemi.

    Keskiaikaisessa linnassa parasta pöytäänsä saivat kuninkaalliset, jos heitä sattui linnassa olemaan. Nykyisen Suomen alueella ei keskiajan linnoissa paljoa kuninkaallisia nähty, ja varsinaista hovia täällä pitivät oikeastaan vain Juhana-herttua, josta myöhemmin tuli Ruotsin kuningas Juhana III, ja puolisonsa Katariina Jagellonica 1560-luvulla Turun linnassa.

    ”Kun herttua oli paikalla, hänen pöydässään oli aikakauden upeimpia herkkuja, kuten marsipaania” Pihlajaniemi kuvailee.

    Tavallisesti Turun linnan hierarkialtaan ylimmässä pöydässä kuitenkin istui linnanpäällikkö. Pihlajaniemi kertoo, että keskiajan linnoissa kautta Euroopan korkeimmissa pöydissä syötiin lihapainotteisemmin kuin alemmissa pöydissä, koska rahvaan vatsojen ei katsottu pystyvän sulattamaan tuhtia liharuokaa.

    Linnanpäällikkö sai nauttia liharuokien lisäksi tuoretta kalaa linnan omasta kalalammesta sekä hienoja tuontituotteita, kuten reininviiniä, viinirypäleitä ja viikunoita.

    Keskiaikaisessa linnassa puuro oli perusruokaa sotilaiden pöydässä ja väenpöydässä sillä erotuksella, että sotilaiden puurossa saattoi olla lihaisia sattumia. Kuva Turun linnan näyttelystä 1963.
    Keskiaikaisessa linnassa puuro oli perusruokaa sotilaiden pöydässä ja väenpöydässä sillä erotuksella, että sotilaiden puurossa saattoi olla lihaisia sattumia. Kuva Turun linnan näyttelystä 1963. Kuva: Keijo Hakanen/ Turun kaupunginmuseo

    Leipä yleistyi nykyisen Suomen alueella vähitellen keskiajan mittaan, sillä leivontaan sopivien jauhojen valmistus edellytti myllyjä. Tavallinen kansa mutusti vielä monta vuosisataa keskiajan jälkeen ensisijaisesti karkeista ryyneistä tai kokonaisista jyvistä keitettyä puuroa, Pihlajaniemi lisää.

    Keskiajalla hienointa leipää oli kaikkein vaaleimmista jauhoista valmistettu. Toisin sanoen ylhäisissä pöydissä syötiin nykymittapuilla pullaleipää, kun taas alempiin pöytiin katettiin tummempaa, ja samalla kuitupitoisempaa, leipää.

    Linnanpäällikön pöydän jälkeen hierarkiassa seuraavaa pöytää kutsuttiin sotilaiden pöydäksi. Heidän leipänsä oli hieman tummempaa kuin linnanpäälliköllä ja viinin sijaan pöydässä oli olutta. Lihaakin he saivat, mutta eivät niinkään kokolihana, vaan lihaisina sattumina keitoissa ja puuroissa.

    Viljatuotteiden, kalan ja lihan lisäksi keskiajan ruokapöytään mahtui Pihlajaniemen mukaan myös kasviksia, erityisesti naurista ja härkäpapua. Monet kasvikset ja marjat olivat kuitenkin enemmän mausteen ja lääkkeen asemassa kuin varsinaisena ruokana.

    ”Väenpöydässä leipä oli tummaa ja proteiininlähteenä toimivat edulliset kalat, herneet, linssit ja pavut.”

    Elise Pihlajaniemi

    Linnan arvojärjestykseltään alinta pöytää kutsuttiin väenpöydäksi, jossa istui yleensä suunnilleen saman verran porukkaa kuin sotilaiden pöydässä. Väenpöydässä istuivat he, joiden tehtävänä olivat linnan suorittavat työt.

    Heidän ruokansa, ja samalla palkkansa, oli Pihlajaniemen mukaan puuro- ja vellipainotteista.

    ”Väenpöydässä leipä oli tummaa ja proteiininlähteenä toimivat edulliset kalat, herneet, linssit ja pavut”, Pihlajaniemi kertoo.

    Nykypäivän vinkkelistä saattaa tosin kuulostaa erikoiselta, miten vedenelävien arvostus on kääntynyt päälaelleen vuosisatojen aikana. Esimerkiksi Juhana-herttuan aikaan herttua itse herkutteli silakalla ja voudinpöydässä mutustettiin silliä sekä kuivattua norjalaista kalaa. Alemmassa väenpöydässä puolestaan saatiin tyytyä mätiin ja loheen.

    Keskiajalla katolinen kirkko näkyi ruokapöydässä, sillä lukuisina paastopäivinä oli syytä pidättäytyä lihatuotteista. Kuvituskuvassa keskiaikainen Laitilan kirkko.
    Keskiajalla katolinen kirkko näkyi ruokapöydässä, sillä lukuisina paastopäivinä oli syytä pidättäytyä lihatuotteista. Kuvituskuvassa keskiaikainen Laitilan kirkko. Kuva: Tuomo Kesäläinen

    Oluen vahvuus oli keskiajalla yksi merkki henkilön sosiaalisesta asemasta. Väenpöydässä tarjoiltu olut oli korkeintaan nykyisen kotikaljan vahvuista, eli alkoholia siinä oli noin yksi tilavuusprosentti. Sotilaiden pöydässä olut oli noin 2,5-prosenttista, ja linnanpäällikkö sai hörppiäkseen jopa nykyisen keskioluen vahvuista 4,5-prosenttista mallasjuomaa.

    Oluenjuontiin oli sellainen käytännönläheinen syy kuin hygienia. Pelkän veden juominen oli keskiajalla usein hengenvaarallista etenkin linnan ympäristössä, jossa hääri paljon ihmisiä pienellä alueella.

    Oluenvalmistus kuitenkin tappoi vedessä mahdollisesti pesineet mikrobit, Pihlajaniemi kertoo. Lisäksi olutta pystyttiin säilyttämään suuria määriä tynnyreissä, ja yksi linnan arvostetuista ammattilaisista olikin tynnyrintekijä.

    Voisi kuvitella, että olutta on juotu myös siksi, että sen mausta on pidetty, Pihlajaniemi lisää.

    ”Ikäväähän olisi päivästä toiseen juoda jotain pahanmakuista.”

    Lisää aiheesta
    • Historiaharrastukseen voi osallistua koko perhe, ja usein mukana on paljon lapsia.

      Harrastukset | Ruoka ja vaatteet auttavat ymmärtämään mennyttä – historiaharrastaja noudattaa pukeutumisessa, astioissa ja työvälineissä aikakauden tyyliä

    • Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkon rakennuspaikasta elää legenda, jonka mukaan kuoleva piispa Henrik halusi hautakirkkonsa paikalle, johon hänen ruumistaan kuljettavat härkävankkurit pysähtyisivät.

      Historia ja perinne | Ikivanhoja esineitä, aarteita ja tarinoita – maamme vanhimmat rakennukset säilövät historiaa

      Tilaajalle
    • Arkeologi Ilari Aallon ja kuvittaja Elina Helkalan työ- ja vapaa-aika menevät iloisesti sekaisin erilaisiin menneisyyteen liittyvien projektien parissa. Ei kaksikon elämä silti pelkkää muinaisuutta ole. Rintamamiestalon remontointi Raisiossa pitää heidät kiireisenä, ja lisäksi ja Aalto harrastaa puutarhanhoitoa ja Helkala vapaaehtoista palokuntatoimintaa.

      Tietokirjailijapariskunta on kotonaan menneisyydessä – kannustavat suomalaisia tutustumaan maan 40 000 muinaisjäännöskohteeseen: "Jos kohteita ei näe, vaikea niitä on arvostaakaan"

    • Ylioppilas saattaa kuulla Gaudeamus igiturin myöhemmin yliopistosta valmistuessaan.

      Koulutus | Tiesitkö: Ylioppilaille lauletaan keskiajalta periytyvää laulua, jossa on myös synkkiä sävyjä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    keskiaika
    Turun linna
    ruokakulttuuri
    Elise Pihlajaniemi
    Juhana III
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle