Sissimajuri Jussi Kemppainen on varautumisen mestari – näin paljon hänellä on polttopuita ja ruokaa

Tie Iijärven rannalla sijaitsevan omakotitalon pihalle on reunustettu klapeilla. Sissikoulutuksen armeijassa saaneella ja reservin majuriksi lopulta ylennetyllä Jussi Kemppaisella varautuminen on verissä.

Kainuussa pelättiin sodan aikana desantteja ja partisaaneja. Äiti koki Ristijärvellä tuon epävarmuuden lapsena syystäkin, sillä muutama kyläläinen murhattiin. Oma lukunsa oli sitten materiaalinen pula kaikesta. Siitä selvittiin aikoinaan omavaraisuuden ja yhteisöllisyyden turvin.

Enää ei torpissa turvaa anna lehmä tai kaksi, jos Itämeri menisi kiinni sodan tai sen uhan vuoksi ja valtaosa tuonnista tyrehtyisi.

Kemppainen on kuitenkin tehnyt sen, mitä yksi mies pystyy. Asunnon sijainti luonnon keskellä on suotuisa: ravintoa ja lämpöä riittäisi pitkään, eikä vesi loppuisi.

”Parhaimmillaan minulla on ollut polttopuita noin 800 pinometriä, ja nytkin noin 650 metriä. Niitä riittää varmasti loppuelämäksi”, Kemppainen kertoo.

Asekaapin harvinaisuus on aito pystykorva, joka on palvellut suomalaissotilasta jatkosodassa. Kuva: Anu Kovalainen

Kemppaisen mukaan monet pelkäävät turhaan, että puut menettävät lämpöarvoaan, ja hankkivat siksi vain seuraavan talven puut. Siinä on varautumisen kannalta riski, sillä kriisin tullessa kuivaa puuta ei välttämättä olisikaan saatavilla.

”Toki ulkona varastoitu puu vähitellen menettää lämpöarvoaan, mutta sitten vain polttaa yhden sylillisen enemmän.”

Tulisijat ovat erinomainen turva, sillä lähes kaikki muut lämmitysmuodot tarvitsevat jonkin verran sähköä toimiakseen.

Kemppaisen 1970-luvulla valmistuneessa talossa on varaavia tulisijoja useita. Lisäksi kivenheiton päässä on torpaksi nimetty toinen asuinrakennus, jonka tarvittaessa saa nopeamminkin lämpimäksi ja jonka puuhellalla vesi kiehuu ja ruoka valmistuu.

Vesikään ei loppuisi, sillä lähdevesi tulee alueelle painovoimalla putkia pitkin. Jos jotain sattuisi, lähdevettä löytyisi lähempääkin. Järven vesi kelpasi mainiosti muuhun käyttöön

Ravintoa antaisi ympäröivä luonto riistoineen ja kaloineen, mutta sen varaan ei voi laskea. Oma varasto on hyvä olla.

Omakotitalossaan Ristijärvellä asuva Jussi Kemppainen muutti uima-altaan kellariksi remontissa parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Anu Kovalainen

Kemppainen on hajauttamisen mestari. Niinpä entisestä uima-altaasta tehdyssä kellarissa on omia perunoita, hilloja ja hirven purkkisäilykkeitä. Varastoja on miehellä muitakin.

Talossa on kolme reilunkokoista pakastearkkua täynnä luonnon antimia hilloista teeriin. Sähkön katkettua pakasteiden säilyvyys riippuisi toki vuodenajasta.

”Talvella ei olisi mitään ongelmaa, mutta muina vuodeaikoina olisi vaikeampaa.”

Pakastimet ovat täynnä metsän herkkuja. Kuva: Anu Kovalainen

Lihojen säilömiseen olisi toki muitakin keinoja kuin pakastaminen, mutta sellaiseen ei kannata hyvinä aikoina energiaa laittaa.

Kemppaisen mukaan omavaraisuuden yksi kompastuskivi on viljan puute, eikä siihen oikein auta kuin ryynien ja jauhojen hamstraus sen verran kuin on järkevää.

Kaikesta huolimatta Kemppaisella on varsin realistinen käsitys siitä, kuinka kauan edes varmuusvarastoilla voisi selviytyä.

”Kyllä näillä puoli vuotta voisi mennä. Ja jos terveenä pysyisi, niin ehkä parhaassa tapauksessa jonkin vuoden.”

Talosta on suora näkymä Iijärvelle. Kuva: Anu Kovalainen

Kemppainen on ikäisekseen erinomaisessa kunnossa. Silti hän huokaa, että helppoa ei elämä olisi enää yli 60 vuoden iässä, jos itsestään selviksi koetut asiat meiltä vietäisiin.

Lääkkeiden puute olisi akuutti ongelma, sillä esimerkiksi antibiootteja löytyy ani harvan kaapista.

”Paras turva kriisitilanteessa olisi yhteisö, kuten ennenkin. Joku osaa tehdä yhtä asiaa ja toinen toista. Yhdessä olisi parhaimmat mahdollisuudet selvitä.”