
Susanna Nikula ja Sakari Salmi pulahtavat lampeen ja napsauttavat aamu-uinnin jälkeen uppopumpun päälle. Vesi alkaa suihkuta lammesta kohti 5 000 neliön tontin viljelyksiä ja kasvihuoneita.
On vaikea uskoa, että tällä paikalla on muutama vuosikymmen sitten ollut puropahanen ja sankkaa metsää. Puro on yhä paikallaan, mutta on siellä paljon muutakin – etenkin lampi, jonka ympärille on syntynyt vehreän mökkiparatiisi.
Kastelu on normaali ja välttämätön aamutoimi, jotta kasvit kukoistaisivat. Vettä kuluu vähintään tuhat litraa päivässä kasteluun.
Lammen ympärillä on parikymmentä puulajia, joista osa tuottaa luumuja, päärynöitä ja omenia. Viitisenkymmentä eri chililajia taas on pariskunnan todellinen intohimo ja rakkaus, ja niitä riittää jaettavaksi läheiseen kyläkauppaan ilmaiseksikin.
On myös tomaatteja yhdeksää ja kurkkua kahta sorttia sekä marjapensaita ja kasvimaan herkkuja, kuten lanttua, porkkanaa, punajuurta ja kesäkurpitsaa.
Salmi taittaa ja ojentaa paprikakasvin hedelmän kasvihuoneesta maistiaisiksi, ja puraisu chilipalkoa saa silmissä säkenöimään ja suun iskemään tulta.

Hallitsematon irvistely hieman naurattaa Salmea, sillä mies itse on chilien tulisuuteen täysin tottunut ja jopa koukussa.
”Ensin iskee adrenaliini ja sitten mielihyvää tuottava dopamiini. Satokauden jälkeen käyttö on ollut yksinkertaisimmillaan vain chiliä ja öljyä sekoittimeen ja syömistä sellaisenaan”, hän sanoo.
Toki yleensä pariskunta keksii chilille vähemmän vatsaa rasittavia käyttötapoja, kuten mausteeksi osana paholaishilloa.
Nikula myöntelee vieressä ja sanoo chilien olevan kuin heidän pieniä lapsiaan. Oikeitakin lapsia on: Nikulan tytär Mathilda Järvinen ottaa aurinkotuolissa rennosti poikaystävänsä Valtteri Kovacsin kanssa.
Mennään kuitenkin hetkeksi ajassa taaksepäin. Lampi ja vehreä puutarha olivat poissa 50 vuotta sitten, ja metsää halkoi pieni puro.
Puro lähtee muutaman sadan metrin päästä kirkasvetisestä ja syvästä järvestä nimeltään Alimmainen ja laskee reilun kilometrin päässä Kaartjokeen. Keväisin vettä tuppaa olla reilusti, mutta loppukesällä uoma kuivuu noroksi.
Vettä hyödyntävät monet ihmiset puron varrella, ja kalatkin siinä liikkuvat. Kerran yksi maatilan isäntä otti putkella vettä purosta, ja putki meni täysin tukkoon. Kun syytä selvitettiin, tukoksen oli aiheuttanut järeä hauen pötkäle.
Lampikin siis antaa myös kalaa, jos aikaa ja energiaa kalastukseen liikenee.

Hämeenlinnassa varttuneelle Salmelle mökin lähialueet kävivät tutuksi jo lapsena. Äiti varttui evakkojen lapsena lähistöllä olevassa keltaisessa talossa. Vieressä oli sepän paja, joka sekin hyödynsi puron vettä.
Mökin paikalla oli pääosin metsää sekä peltoa, jota naapurin isännältä ostettiin hieman lisää.
Salmen äiti peri maat aikoinaan kahden sisaruksensa kanssa. Kolmeen osaan lohkotulla maapalasella oli pikkuruinen lampi, jonka vieressä puro virtasi. Kaivinkone kaivoi viereen suuremman kuopan, johon puro ohjattiin. Vesi annettiin virrata suuren lammen kautta, joten virtaava, luonnollisesti vaihtuva vesi piti veden puhtaana ja esti levien syntymisen.
Vedenpinta saatiin nousemaan uimasyvyyteen ruoppaamalla ja rakentamalla lammen alapäähän puinen pato. Muutkin sisarukset saivat palan lampea.
Salmen isä kuoli vuonna 1984. Salmi oli äitinsä kanssa yhtä mieltä, että elämä kaipasi jonkin uuden projektin. Niinpä he ostivat käytetyn jalasmökin, joka tuotiin tontille kuorma-auton lavalla. Eno kävi ennen kauppoja mopolla tarkastamassa, että rakennus on kunnollinen.
Tuo ensimmäinen mökki seisoo yhä lammen toisella sivulla.

Nykyinen päämökki nousi tontille 1990-luvulla, kun mökkeily oli päässyt kunnolla käyntiin ja jalasmökki alkanut tuntua ahtaalta.
Salmi oli juuri päässyt armeijasta ja osallistui rakennuksen tekoon.
”Kattotuolien asennus kuului huvilapakettiin, mutta itse tein muun muassa lattian ja katon.”
Tuolloin Salmea työllistivät myös omakotitalo Hämeenlinnassa ja työ Sakolla, joten mökkeily jäi pitkälti äidin harrastukseksi.
Kun mökki oli siirtynyt Salmelle ja hänen nykyiselle puolisolleen Susanna Nikulalle, he päättivät remontoida sitä näköisekseen. Suurin muutos oli, kun terassi sai seinät ja muuttui keittiöksi.
Hyvin varusteltu ulkokeittiö tehtiin myöhemmin uudelle terassille jääkaappeineen päivineen.
Sille olikin käyttöä, kun pariskunta vietti hääjuhlaansa mökillä elokuussa. Varsinainen juhlapaikka oli läheisellä kylätalolla, mutta jatkoillekin riitti väkeä.
Pariskunta tapasi toisensa 17 vuotta sitten Ruotsin-laivalla. Susanna Nikula ei osannut päättää laivan marketissa, kumman hajuveden ottaisi. Salmi sattui kävelemään käytävällä vastaan ja joutui makutuomariksi.
”Sakari vei heti jalat alta, mutta reissun jälkeen emme olleet yhteydessä. Vuoden päästä satuimme osuimme sattumalta jälleen samalle laivalle, ja sitten se oli menoa”, Nikula muistelee.

Ensimmäinen tapaaminen oli Salmelle elämän ensimmäinen laivaristeily, ja silloinkin firman reissu. Seuraava kerta vuotta myöhemmin oli hänen elämänsä toinen laivamatka – kohtalo oli itsepäisesti päättänyt, että he kuuluvat yhteen.
Suhteen mukana alkoi myös yhteinen mökkielämä.
”Kun ensi kertaa tulin mökille, oli tavallinen kesäpäivä. Pääsin ulos autosta ja sydän suli. Näin lammen, ja lapset menivät siihen uimaan. Tuli hyvä ja onnellinen fiilis, ja paikasta oli vaikea enää lähteä takaisin kaupunkiin”, sanoo lipuntarkastajana Helsingissä työskentelevä Nikula.
Hän on kotoisin Haaparannasta ja päätyi pääkaupunkiseudulle aikoinaan töiden perässä.
Talviasuttavaksi mökistä ei ole. Se ei tarkoita, etteikö mökkeily olisi mielessä pakkasillakin.
Siemeniä idätetään jo lokakuusta alkaen, ja satokauden antimia nautitaan kesää odotellen. Lähes aina kesät ovat niin täynnä touhua, että syksyllä tavallisesti päätetään ottaa seuraavana suvena rauhallisesti.
Mitä vielä! Kun kevätaurinko alkaa lämmittää hankia, uudet suunnitelmat alkavat muhia pariskunnan päässä.
”Talvella piirretään, lasketaan tarvikemääriä ja ynnätään kustannuksia”, Salmi toteaa.
Nyt mielessä on saunan teko, joka yritetään tehdä enon vanhasta mökistä. Tämä myi oman palstansa lammen äärellä pariskunnalle. Rakennus puretaan rungolle, ja päätetään sitten sen kohtalo.
Tänäkin päivänä pariskunta on herännyt aikaisin aamulla, pulahtanut lammessa ja napsauttanut uppopumpun päälle. Vesi suihkuaa kohti viljelyksiä.
Sitten alkavat pihapuuhat ja projektit, jotka katkeavat vain kahvitaukojen ajaksi.
”Tämä on kokopäivätyö, jota odotamme koko vuoden”, kiteyttää Nikula mökkeilyn perimmäisen viehätyksen ja realismin hymyssä suin.