• Pirkka-Pekka Petelius osti kuivan maan mökin ja teki purosta uimakelpoisen lammen, jossa on oma saarikin

    Pirkka-Pekka Petelius osti 20 vuotta sitten Espoon Nuuksiosta keskeneräisen mökin, jonka tontin läpi meni pieni puro. Nyt entisellä kuivan maan mökillä on neljä lampea.
    Tilaajalle
    Vasara pysyy Pirkka-Pekka Peteliuksen käsissä, mutta moniin mökkitöihin hän palkkaa ammattilaisia.
    Vasara pysyy Pirkka-Pekka Peteliuksen käsissä, mutta moniin mökkitöihin hän palkkaa ammattilaisia. Kuva: Pirkka-Pekka Peteliuksen arkisto/Kevätmessut
    Koti|Mökki
    6.5.202518:30
    Jarmo Hankivaara

    Vuoden mökkiläiseksi 2025 valittu näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, 71, kertoo viihtyvänsä kuivan maan mökillään Espoon Nuuksiossa paremmin kuin Helsingin-asunnossaan.

    ”Mökkeily on minulle elämäntapa ja tarkoittaa elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Ei tallata, ei tuhota, vaan edesautetaan lajirikkautta. Minulle tuottaa iloa, kun saan siellä jotain aikaiseksi.”

    Varjostava kuusikko harventui, kun Petelius alkoi muokata pihaansa 20 vuotta sitten.
    Varjostava kuusikko harventui, kun Petelius alkoi muokata pihaansa 20 vuotta sitten. Kuva: Pirkka-Pekka Petelius/Kevätmessut

    Kun Petelius hankki mökin 20 vuotta sitten, tontti oli osaksi varjostavaa kuusimetsää. Sitten hän alkoi harventaa kuusikkoa, mikä toi valon ja lämmön.

    ”Nyt siellä on luontaisia lehtokasveja, tammia ja paljon pensaita.”

    Kuivan maan mökistäkään ei enää voi puhua, sillä Petelius teki tontin läpi kulkeneen puron avulla kunnon kokoisen lammen. Kokoa sillä on 30 x 40 metriä ja syvyyttä parisen metriä.

    Lammen keskellä on jopa pieni saari.
    Lammen keskellä on jopa pieni saari. Kuva: Pirkka-Pekka Petelius/Kevätmessut

    Työn tekivät pääasiassa ammattilaiset. Ensin poistettiin maata, ja pohjalle levitettiin hiekka. Hyvin tasoitetun pohjan päälle asetettiin kumimainen allasmuovi.

    Työ tehtiin vähävetiseen aikaan, jolloin puro oli suhteellisen kuiva.

    Kokonaisuuden viimeisteli keskellä lampea oleva saari, jonne heinäsorsa on tehnyt pesän. Rannalle puolestaan pesi telkkä.

    Petelius osti Espoon Nuuksiosta keskeneräisen mökin 20 vuotta sitten.
    Petelius osti Espoon Nuuksiosta keskeneräisen mökin 20 vuotta sitten.  Kuva: Pirkka-Pekka Petelius/Kevätmessut

    Lammen rannalla on myös pienempi mökki, asuttava sekin.

    Vauhtiin päästyään Petelius on tehnyt tontille kolme pienemäpääkin lampea, joissa luonnon monimuotoisuus saa rehottaa.

    Paratiisissa pitää olla käärmekin, ja Peteliukselle sellaisia ovat pihalle aterioimaan tulevat valkohäntäkauriit.

    ”Niille riittää kyllä muuallakin ruokaa, joten päätin rakentaa riista-aidan esteeksi.”

    Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto ja Helsingin Messukeskus valitsivat näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen Vuoden mökkiläiseksi 2025.
    Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto ja Helsingin Messukeskus valitsivat näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen Vuoden mökkiläiseksi 2025. Kuva: Jarmo Hankivaara
    Lisää aiheesta
    • Mökissä on 12 kulmaa, ja ylhäältä päin se näyttää perhoselta.

      Mökki | Video: Näin toimii pyörivä mökki, jonka terassille ei koskaan käy pureva viima

      Tilaajalle
    • Moni mökkiläinen haaveilee vanhuudenpäivistä rakkaalla mökillä kokoaikaisesti. Sijainti ja rakennuksen kunto määräävät pitkälti, onko se mahdollista.

      Mökki | Kunta maksoi 500 euroa mökkiläisille, jotka päättivät selvittää loma-asunnon muuttamista vakituiseksi kortteeriksi – toisaalla taas rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ei onnistu edes rahalla

      Tilaajalle
    • Oma mökki ei aiemmin ollut Anna Sireniuksen haave, joten muuttuminen mökkiläiseksi oli itsellekin pieni yllätys.

      Mökki | "Huomasin pilkahduksen mieheni silmissä ja ajattelin, että nyt pitää iskeä" – lapsiperhe tempautui mukaan mökkibuumiin

      Tilaajalle
    • Idea kaarevasta katosta lähti liikkeelle istuinosan tarpeista, sillä kompostoivan käymälän korkea säiliö vaati oman tilansa.

      Mökki | Ilkka Karttunen teki mökilleen komean huussin: Ulkoa kuin sauna ja sisältä kuin eräkämppä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta